torstai 7. marraskuuta 2013

”Kun kirppu puree sinua, muista silloin…"




Jo useamman vuoden ajan kaupunginmuseon museolehtori on vieraillut vantaalaisissa vanhainkodeissa, hoitokodeissa ja päiväkeskuksissa, mukanaan pari matkalaukullista kuvallisia, esineellisiä ja tarinallisia muistoja menneiltä vuosikymmeniltä. Matkalaukkujen sisältö koostuu lähinnä 1940-50-lukujen kodeissa tyypillisesti olleista asioista, niistä jotka ovat tuttuja monille tämän päivän seniori-ikäisille heidän omasta nuoruudestaan. Esineet eivät ole museoesineitä vaan juuri tätä tarkoitusta varten hankittuja käyttötarvikkeita: villalangan vyyhdityspuu, kalaverkon paikkauspuikula, kalossit, filmitähtikortit, tulitikkuaskien keräilyvihko ja monia muita mummolan ullakon aarteita.



Vierailut ovat olleet antoisia molemmin puolin. Näyttelytuokiot on useimmiten järjestetty pienryhmille yhteiseen ruokailu- tai oleskelutilaan. Laukut avataan ja niiden sisältö asetellaan nähtäville. Muistoja on jaettu yhdessä ja monenlaisia keskusteluja on virinnyt. Erilaisia arkielämän valokuvia ja esineitä katsellessa, tunnustellessa ja niistä puhuessa, yhteinen keskustelu on toisinaan siirtynyt lähempiin henkilökohtaisiin muistoihin, kuten vaikkapa paikkakunnan työpaikkoihin. Joskus kuullaan muistoja paikkakunnan postista, apteekista ja kamferinkäytöstä tai siitä, kuinka nuori morsian sai valita itselleen lahjaksi työantajan valikoimista, Tikkurilan Silkiltä, mieluisan hääpukukankaan. Mukavaa on myös arvoitusten, kiiltokuva-muistovihkojen runojen, sanontojen tai luonnon ennusmerkkien muistelu.

Mieleenpainuvin kokemus museon työntekijän näkökulmasta lienee liki 100 vuotiaan rouvan kohtaaminen. Museon Liisa-nukkea sylissä pidellessään hän alkoi kertoa, kuinka sai oman ensimmäisen nukkensa vasta 17-vuotiaana. Kauan kaivatun nuken saaminen oli aiheuttanut liki jo aikuiseksi ehtineelle tytölle itkuisan tunnemyrskyn, josta äitinsä oli häntä torunut. Liikuttavan tarinan lisäksi merkittävää tapahtuneessa oli se, että rouva ei ennen tätä ollut kyennyt tuottamaan ymmärrettävää puhetta enää moneen vuoteen. Konkreettinen nuken sylissä pitely sai hänet puhumaan tuossa hetkessä jälleen.

Ruokaan liittyviä tarinoita on kauppavalokuvia katsellessa kuultu monia. Kuinka 1940- luvunlapsuudesta on jäänyt mieleen erityisen hyvä tappajaiskeiton liemi, jota teurastuspäivän kunniaksi tuoreesta riiputtamattomasta lihasta keitettiin. Tai kuinka entinen maalaistalon emäntä silmäilee kiinnostuneena 1952 vuoden Kotiliettä, jossa kerrotaan ”Kuinka katat kauniisti sekä omille että olympiavieraille”. Kahvimyllyn kammen kääntäminen jauhaa papujen hyvän aromin ilmoille ja kahvipakettien keräilykorttien selailu tuo tuttuuden ilmeitä kasvoille.

Pienissä ryhmissä seurustelu, vanhojen tuttujen esineiden ja kuvien toimiessa virikkeinä, on jokaisella mahdollisuus kertoa arvokkaita omia muistojaan. Se, että muut ryhmäläiset sekä museon opas ovat tarinoista kiinnostuneita, voi olla henkilökohtaisesti hyvinkin merkityksellistä. Oppaan roolissa tunnen monesti olevani mukana oppijana ja saavani kuulla kiinnostavaa kokemustietoa oikeasti eletystä, isovanhempien aikaisesta elämästä.


Marjo Eerikäinen
Museolehtori



Kuvat VKM




Ei kommentteja: