perjantai 25. lokakuuta 2019

"Tänne tullaan ja täältä lähdetään" - pyhäinpäivän tunnelmia Vantaalla

Markkinameininkiä, ajattelen, kun saavun Pyhän Laurin kirkolle. Autoja liukuu tasaiseen tahtiin kirkon parkkipaikalle. Portin vierellä kynttilöiden ja kranssien myyjät seisovat valppaina myymään tuotteitaan niitä kaipaaville. Ihan maltillista meininkiä kuitenkin, arvioin uudelleen.

Olen saapunut havainnoimaan pyhäinpäivän viettoa Vantaalla. Aloitan Helsingin pitäjän hautausmaalta ja Pyhän Laurin kappelista, jossa on alkamassa Muistojen äärellä tapahtuma. Kappeli on kaunis, moderni rakennus, joka on valmistunut vuonna 2010, mutta tuo mieleen suurine lasisine ikkunoineen 1950- ja 60-lukujen modernin arkkitehtuurin. Kappelin vierellä Pyhän Laurin vanha kirkko nousee isona ja jylhänä. Kaksi oman aikakautensa arkkitehtonista luomusta, harmonisesti rinnakkain.

Kappelin eteistilassa on pöytä, jossa voi askarrella erivärisistä helmistä ja styroxsydämistä avaimenperiä ripustettavaksi seinällä olevaan Muistojen verkkoon, tai ottaa halutessaan mukaan. Askartelen pienen koristeen ja liitän sen muiden koristeiden joukkoon. Lähetän terveiseni mummille, ukille, kummitädille… Verkko täyttyy pikkuhiljaa koristeista.

Pienen salin alttariseinällä on ristinmuotoinen reliefi sekä tuohuksille varattu kynttelikkö. Muutama kynttilä on jo sytytetty. Toisella seinustalla on astia, jossa on tuohuksia ja vieressä pino nenäliinoja. On hyvä varautua kyyneliin. Seinän toisella puolella, suuressa kappelisalissa soi J.S. Bachin viulupartita n:o 2. Teos syntyi vuonna 1720 surutyönä, säveltäjän vaimon kuoleman jälkeen. Eteisaulasta kantautuu korviini lapsen itkua, elämän ääntä.

Ulkona on alkanut hämärtää ja haudoille tuodut kynttilät erottuvat selkeämmin. Suuntaan kohti muistelualuetta, pitkää seinämää, jonka eteen voi tuoda kynttilän ja viivähtää hetken muistelemaan. Muurin takana on tuhkahauta-alue, jonne uurnat haudataan satunnaiseen järjestykseen. Omaiset eivät tiedä tarkkaa hautapaikkaa, mutta vainajan nimen saa halutessaan pieneksi laataksi seinään. Muisteluseinä on melko uusi, joten nimiä on tähän mennessä kertynyt vain muutamia. Edelleen monet haluavat oman hautapaikan, mutta tämäkin tapa on yleistymään päin. Muuri on vaikuttava. Nyt sen eteen on tuotu kynttilöitä, joitakin kukkalaitteita ja yksittäinen vaaleanpunainen ruusu.

Kirkon vieressä Tikkurilan seurakunnan vapaaehtoiset tarjoavat kuumaa mehua. Tapa on muodostunut jo perinteeksi, olisiko tämä jo neljäs tai viides vuosi, kun mehua tarjoillaan pyhäinpäivän viettäjille. Tässä vaiheessa iltaa mehua ei tarvitse vielä jonottaa, toisin on myöhemmin, ennustaa rouva vieressäni. Tosiaan, huomaan, että väkeä alkaa tulla pikkuhiljaa enemmän ja kun lähden parkkipaikan suuntaan, alkaa autojen virta olla sellaista, että torvien soitoltakaan ei vältytä. Rauhassa ihmiset, rauhassa!



Lähden kohti Korsoa ja pyhäinpäivän kynttiläkirkkoa. Kun pääsen Korson kirkolle, soivat kellot kutsuvasti – samoin kuin musiikin jytke viereisestä lähiöbaarista. Korson kirkko on tosiaan sananmukaisesti kirkko keskellä kylää, siinä missä ostari ja asemakin.

Kirkossa soi alkumusiikkina Armas Järnefeltin Berceuse, sellolla ja pianolla. Seuraa Psalmi 23, virsi 146, rukous ja virsi 971 ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie…” sanat juuttuvat kurkkuuni, kaivan nenäliinaa esiin. Samoin tekee moni muukin. Tuttu kappale herkistää ihmisen mielen. Muisto jostain kaukaa, lapsuudesta.

Virren jälkeen kaksi pappia lukee vuoden aikana siunattujen vainajien nimet, kuukausi kerrallaan. Kunkin vainajan kohdalla sytytetään yksi kynttilä. Tätä varten on kolme avustajaa. Ihmiset istuvat hiiren hiljaa, joku pyyhkäisee silmäkulmaa. Viimeisen kuukauden kohdalla luetaan vain yksi nimi, ollaanhan vasta kuun alussa. Huomaan täriseväni.

Tilaisuuden jälkeen käyn katsomassa kirkon vieressä olevaa uurnalehtoa, johon on tuotu kynttilöitä, kukkia ja pieniä muistoesineitä. Portin pielessä olevalla muistolaattaseinämällä ja sen juurella on monenkirjavia kukkalaitteita ja kynttilöitä. Vastapäätä muistelupaikalla on hautakynttilöistä muodostuva kynttilämeri. Kynttilät ovat enimmäkseen niitä muutamaa mallia, joita kaupoissa myydään. Yhteen on joku kirjoittanut ”Naapurille muistoksi”. Muistolehdon reunalla polun päässä näen kiven, jonka päälle on tuotu myös kynttilöitä, kukkia ja kanervia. Kivessä lukee Tyhjän sylin muistokivi. Se on pystytetty muistoksi lapsettomille, keskenmenon kokeneille tai lapsensa menettäneille – niille joiden syli on tyhjä.

Täysikuu valaisee taivasta, kun jatkan Korson kirkolta vielä Ruskeasannan hautausmaalle. Ruskeasanta sijaitsee aivan lentokentän ja Tuusulan tien välissä, mutta nyt vanhojen kiviaitojen sisällä hautausmaa on pieni ja hiljainen. Portin pielessä on vastikään peitetty hauta, kukkakimput hiekan päälle aseteltuina, tuoreita vielä. Edessä yksi kynttilä. Kuljen eteenpäin kynttilöiden ja täysikuun valaistessa kulkuani. Jokunen hahmo erottuu tummana hautakivien välissä. Täällä meno on erilaista kuin pitäjän hautausmaalla, poissa on ihmis- ja autovirta. Mutta on täälläkin ihmisiä käynyt, koska kynttilöitä on lähes joka haudalla, joissakin useampia. Muistolehdossa ja muualle haudattujen kiven luona on niin paljon kynttilöitä, että ilma niiden ympärillä on jo lämmin. Tunnen nenässäni kynttilöistä lähtevän katkun. Äkkiä lentokoneen jylinä tuntuu voimakkaana pääni päällä. Todellakin, lentokenttä on aivan lähellä. Ollaan Vantaan ytimessä: tänne tullaan ja täältä lähdetään.

Kuljeskelen ristiin rastiin ja katseeni hakee islamilaista hauta-aluetta. Syrjemmällä, siellä missä kynttilämeri loppuu, huomaan pari yksittäistä kynttilää ja niiden luona muutamia hautamuistomerkkejä. Ja tuossa: kaksi valmiiksi kaivettua hautaa, kannet päällä, odottamassa seuraavia vainajia.

Pois lähtiessäni hautausmaan portilla tulee vastaan perhe. Pieni poika selittää innoissaan vanhemmilleen jotain. On suuri elämys tulla pyhäinpäivän iltana hautausmaalle, saada ehkä vastuullinen tehtävä kynttilän haudalle asettamisessa. Vilkaisen pojan kasvoja. Maalatun Halloween-naamion takaa tuikkivat silmät.

Anna-Reetta Rikala

Teksti pohjautuu vuoden 2017 pyhäinpäivänä tehtyyn dokumentointiin ja siitä kirjoitettuun havainnointikertomukseen. Dokumentointi oli osa Kohti tuntematonta-näyttelyn aineiston keruuta.


Kohti tuntematonta -näyttelyyn liittyviä pyhäinpäivän tapahtumia kaupunginmuseolla:
Viemisiä haudalle -kranssityöpaja 31.10.2019 klo 16-18
Hiljaisuuden lauluja 2.11.2019 klo 12-13

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Minkälaisista kuvista museo on kiinnostunut?

Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkistoon tarjotaan säännöllisesti vanhoja ja vähän uudempiakin valokuvia. Minkälaiset kuvat sopivat museon kokoelmiin ja miksi museo ei voi ottaa kaikkia kuvia vastaan? Entä mitä kuvia kuva-arkistossa jo on? Näihin kysymyksiin vastataan tässä kirjoituksessa. 

Kuvakokoelmat nyt

Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa oli syksyllä 2019 noin 137 000 kuvaa ja niistä 11% on luetteloitu digitaalisessa muodossa. Kuvien kirjo on hyvin laaja, yhdistävänä tekijänä on monimuotoinen yhteys Vantaaseen. Vuonna 2018 julkaistu kokoelmapolitiikka esittelee kokoelmien yksityiskohtia sivulla. Kuvakokoelmat koostuvat yksityishenkilöiden, yritysten, yhteisöjen ja kaupungin toimijoiden vedoksista, negatiiveista, dioista ja kuvatiedostoista sekä museon oman valokuvaajan kuvista.

Kuvakokoelmat tulevaisuudessa 

Kuvakokoelmiin tarjottuja kuvia arvioidaan seuraavien kolmen kohdan avulla. Kuvia, jotka eivät vastaa kriteereitä, ei valitettavasti voida ottaa osaksi museon kokoelmia.

Parhaimmissa lahjoituksissa tunnetaan kuvaaja, kuvausaika ja paikka tarkasti. 

1. Kuvien aihe

Kuvakokoelmia kartutetaan Vantaan kaupunkia (Helsingin pitäjä, Helsingin maalaiskunta ja Vantaan kauppala) koskevalla aineistolla. Museolla on paikallinen tallennusvastuu ja museo osallistuu valtakunnalliseen TAKO-toimintaan. Museon piiriin kuuluu siis historialtaan vantaalainen aineisto. Kuva-arkistoon otetaan erityisesti kuvia, joita kokoelmissa ei entuudestaan ole. Kartunnassa painotetaan myös seuraavia teemoja:

  • Vantaalainen teollisuus 
  • Vantaalaiset kodit, harrastukset, vapaa-aika ja tapahtumat 
  • Kunnalliselämä, toimialat, organisaatiot ja museon oma toiminta 
  • Kulttuurimaisema ja rakennuskulttuuri  
  • Lähiö, lähiöasuminen ja lähiökulttuuri 
  • Ostoskeskittymät, ostospuistot ja automarketit

Erityisesti 1800-luvun arkea esittelevät kuvat ovat nykyisissä kokoelmissa harvinaisia. Kyseinen kuva on Övre Nybackan keittiöstä.

2. Kuvien laatu

Aiheen sopivuuden lisäksi kuva-arkisto arvioi kuvan laatua. Kokoelmiin käyvät hyvälaatuiset digikuvat. Hyvälaatuisella digikuvalla tarkoitetaan mahdollisimman suurikokoista tiff- tai jpeg-tiedostoa resoluutiolla 300, mieluiten koossa A3 tai vähintään A4 eli noin 21 x 29cm.

Digikuvien lisäksi museo vastaanottaa mielellään hyvälaatuisia vedoksia, negatiiveja ja dioja. Alkuperäisiä kuvia ei tarvitse välttämättä luovuttaa museolle. Kuvat voidaan kopioida museon kokoelmiin skannaamalla tai valokuvaamalla. Jos haluat skannata kuvan itse, on tiedostojen oltava kooltaan mieluiten A3 ja resoluution 300. Näin varmistetaan, että kuvaa voidaan käyttää suurikokoisissa näyttelytulosteissa, kirjoissa ja muissa painotuotteissa mahdollisimman monipuolisesti.

Yleisin syy kuvista kieltäytymiseen on kuvan huono laatu. Esimerkiksi huonolaatuiset kännykkäkuvat, halvat rakeiset “tunnin kuvat” tai vanhemmalla kotiskannerilla skannatut kuvat eivät usein riitä museon tarpeisiin. Myös pahoin vaurioitunut, liian pieni, huonosti rajattu tai epätarkka kuva hyvästäkin aiheesta hankaloittaa kuvan käyttöä liikaa.


Kauniskaan vanha kuva ei sovi museon kokoelmiin, jos kuvan aihe on väärä tai kuvan kunto liian huono.

3. Kuvien oikeudet ja taustatiedot

Kuva-arkisto ottaa vastaan vain kuvia, joihin museo saa täydet käyttöoikeudet. Käyttöoikeuksien selvittäminen voi olla ongelmallista silloin, kun kuvien luovuttaja ei ole myös kuvaaja. On tärkeää tietää kuvaajan lisäksi myös kuvausaika, paikka ja kuvissa esiintyvien henkilöiden nimet.

Kaupunginmuseo jakaa kuvat valtakunnallisessa Finna-palvelussa lisenssillä, joka mahdollistaa kuvien vapaan käytön ilman maksua. Kuvia luovutetaan asiakkaille myös kuva-arkiston asiakaspalvelun kautta. Kuvien lahjoittajan olisikin hyvä tiedostaa, että luovutetut kuvat saattavat päätyä esimerkiksi kahvilan seinälle, mainokseen, historiateokseen tai sosiaaliseen mediaan. 

Ennen kuin tarjoat kuvaasi museolle, oli se sitten vanha tai uusi, tarkista liittyykö kuva aiheeltaan Vantaaseen, onko kuvan laatu riittävän hyvä ja ovatko kuvan taustatiedot selvillä. On myös tärkeää ymmärtää, ettei kaikkia kuvia voida ottaa osaksi museon kuvakokoelmia. 
Tästä kirjoituksesta voit lukea kuvaajamme vinkit omien kuvien säilytykseen. 

 Kaikissa kuviin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä kuva-arkistoon kuva-arkisto@vantaa.fi 


Stella Karlsson

torstai 10. lokakuuta 2019

Vantaan mallia vietiin maailmalle - historia näkyy ja kuuluu kaupungissa

Viime viikolla kävin luennoimassa Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston Urban Studies and Planning -ohjelman opiskelijoille. Kyseessä on kansainvälinen opinto-ohjelma ja opiskelijoita oli monesta eri maasta, muun muassa Kiinasta, USA:sta, Boliviasta ja Ukrainasta. Heidän joukossaan istui luultavasti moni tuleva kaupunkisuunnittelija.

USP-ohjelma on monitieteinen ja pyrkii saamaan opiskelijat ymmärtämään kaupunkien kehitystä monesta eri näkökulmista. Sen takia heillä on useita eri alojen opettajia ja professoreita, jotka vastaavat opetuksesta vuoroviikoin. Viime viikko oli historian professorin Laura Kolben viikko. Kolbe kutsui osana opetustaan minut ja vaimoni Riinan, joka toimii Vantaa-Seuran toiminnanjohtajana, puhumaan opiskelijoille historiankäytöstä Vantaalla.

Andreas Koivisto esitelmöi USP-ohjelman opiskelijoille. Kuva: Riina Koivisto.

Kun rupesin kokoamaan yhteen esitelmää, huomasin miten paljon oikein tuommekaan historiaa esiin eri tavoin. Itsekin teen työtä kolmella eri tasolla; kaupungin virkamiehenä, Vantaa-Seuran puheenjohtajana sekä yksityishenkilönä.

Vuodesta 2015 minulla on ollut Vantaalla virka. Arkeologina vastaan kaupungin muinaisjäännöksistä ja olen istunut mukana kaupunkisuunnittelun kokouksissa alueista, jotka koskevat muinaisjäännöksiä. Aluksi minua jännitti, miten minuun oikein suhtaudutaan. Nähdäänkö minut vain vaikeana asioiden jarruttelijana, joka haluaa hidastaa projekteja suojelemalla niitä. Onneksi kävi nopeasti selväksi, että näin ei ollut.

Vantaa on nopeasti kasvava kaupunki, joka kaipaa identiteettiä. Tuomalla esiin oikeita historiallisia tapahtumia, identiteettejä ei tarvitse keksiä tyhjästä. Ja Vantaallahan riittää historiaa. Vaikka kaupunki mielletään nuoreksi, se täyttää kaupunkina 50 vuotta vuonna 2024, on paikkakunnalla juuret syvällä historiassa. Kaupunginmuseolla vietettiin nyt syksyllä esimerkiksi Vantaan 688-vuotis synttäreitä. Niin kauan oli kulunut siitä, kun kaupungin edeltäjä Helsingin pitäjä mainittiin ensimmäistä kertaa historiallisissa lähteissä. Jos taas katsotaan varhaisinta ajoitusta Vantaan alueelta, mennään jo 9450 vuoden päähän vanhemmalle kivikaudelle. Reiluun 9000 vuoteen mahtuu paljon historiaa!

Kaupunkisuunnittelussa kaupungin historiaa on huomioitu viime vuosina hyvin. Myyrmäen suunnittelussa huomioidaan koko ajan enemmän alueen kivikautinen menneisyys, onhan Myyrmannin edessä sijainnut laaja kivikautinen asuinpaikka ja kalmisto. Toinen Vantaan kivikautinen keskus sijaitsi aivan Tikkurilan kupeessa Jokiniemessä. Kaupungissa oli siis samat keskukset kivikaudella kuin nykyään! Jokiniemeen avattiin vuonna 2017 kivikautiselle asuinpaikalle Muinaispuisto opaskyltteineen. Opaskylttejä on myös pystytetty muualle kaupunkiin historiallisille pakoille ja esimerkiksi vuoden vaihteessa valmistuville Kuusijärven uusille ulkoilureiteille tulee myös historiatauluja.

Historian esittäminen on kaupungissa tärkeää. Kaupungin alle 50 vuoden ikä kertoo siitä, että iso osa tänne muuttaneista ihmisistä ovat tulleet tänne vasta viimeisten vuosikymmenten aikana. Se tarkoittaa, että he eivät tunne kovin hyvin alueen menneisyyttä. Siksi on hyvin tärkeää kiertää kouluja kertomassa Vantaan historiasta. Sitä olen tehnyt jo usean vuoden ajan. Teemme myös paljon työtä sen eteen, että koululaisille olisi helpommin löydettävissä aineistoa kaupungin menneisyydestä. Museolla ollaan Vantaan kulttuuriympäristölinjausten yhteydessä työstetty esimerkiksi mobiilipeliä kaupungin historiasta. Itse olen myös kirjoittanut lastenkirjan keskiajasta ja työstän parhaillaan seuraavaa kirjaa yhdessä taiteilija Tom Björklundin kanssa.

Vantaa-Seuran kanssa olemme puolestaan järjestäneet suuren määrän tapahtumia, joiden on tarkoitus avata kaupungin historiaa. Suurin tapahtuma on Helsingan keskiaikapäivä, joka veti elokuussa 11 000 ihmistä tutustumaan Helsingin pitäjän kirkonkylään. Keväällä ja syksyllä järjestetyn historiakävelysarjan aikana tavoitimme 1500 ihmistä. Historia selvästi kiinnostaa ihmisiä!

Yritimme siis tuoda esille historian käytön mahdollisuuksia kaupunkien suunnittelussa ja toiminnassa USP-ohjelman opiskelijoille. Toivottavasti hekin näkevät historian tuomia mahdollisuuksia ja vievät Vantaan mallia eteenpäin, kun pääsevät tulevaisuudessa mukaan suunnittelemaan kaupunkeja eri puolilla maailmaa. Ainakin yksi kiinalaisopiskelijoista totesi luennon jälkeen, että aiemmin ei historia kiinnostanut, mutta nyt kiinnostaa!

Andreas Koivisto