maanantai 2. joulukuuta 2013

Autioitunut kylätontti päivänvaloon

Lokakuussa Vantaalta löytyi uusi ennestään tuntematon historiallinen kylätontti. Tontin löytyminen oli erinomainen esimerkki arkeologin työn monipuolisuudesta. Arkeologit ovat yleensä moniosaajia, jotka hallitsevat vähintään perusteet monista eri tieteenaloista. Yksi arkeologien perustyötehtävistä, joka vaatii hyvää karttojen lukutaitoa, geologisten prosessien tuntemista sekä vanhojen historiatietojen tulkitsemista, on uusien arkeologisten kohteiden inventointi.

Ylästöstä löytynyt autiotontti niin kuin se oli lokakuussa 2013. Kuva Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.

Inventointi on parasta tehdä joko myöhään syksyllä tai aikaisin keväällä, kun runsas kasvillisuus ei peitä maan pintaa. Tällöin pystyy maanpinnalta havaitsemaan parhaiten erilaisia kuoppia tai kasoja, jotka ovat syntyneet ihmistoiminnan seurauksena. Eri aikakauden kohteita etsitään yleensä eri paikoilta, mutta usein tulee todettua, että hyvä talonpaikka on ollut hyvä talonpaikka sekä kivikaudella että keskiajalla ja on monesti sitä nykyäänkin.

Keskiaikaisia muinaiskohteita etsitään usein vanhojen karttojen avulla. Uuttamaata ja Vantaan aluetta kuvaavat vanhimmat kartat ovat usein 1600-luvun lopulta tai 1700-luvun alusta. Moni kylä oli tuolloin ainakin suunnilleen samalla paikalla kuin keskiajalla. Pitää kuitenkin muistaa, että juuri 1600-luvun lopulla Suomea kohtasi suuret kuolonvuodet. Kylmien säiden ja katovuosien aikana 1695–1697 arvioidaan menehtyneen jopa kolmasosa Suomen väestöstä. Koska suurin osa vanhimmista kartoista on tehty juuri tämän jälkeen, iso osa vanhasta asutuksesta on ollut autiona eikä se suoraan näy kartoissa.

Tarkkasilmäinen lukija huomasi varmasti, että kirjoitin ettei asutus näy suoraan kartoissa. Tämä tarkoittaa, että jotkut paikat löytyvät vasta mutkan kautta ja vanhoja karttoja tulkitsemalla. Tässä hommassa on tärkeä osa käsialojen tulkitsemisella ja kartanpiirtäjän kirjoittaman tekstin ymmärtämisellä. Esimerkiksi ruotsinkielen sana ”öde”, joka tarkoittaa autiota, voi kertoa paikalla olleen autioituneen tilan. Myös peltokuvioita kannattaa tarkastella. Jos karttaan on merkitty suuret peltoalueet, mutta ei mitään asutusta niiden väliin, kannattaa harkita maastokäyntiä, etenkin jos nimistökin antaa siitä viitettä.

Vuoden 1699 kartta, jossa autiotontin alue erottuu joen yläpuolella kahden pellon väliin jääneellä kumpareella. Kartta Samuel Broterus 1699/Kansallisarkisto.


Vantaan Ylästöstä löytyi syksyllä 2013 autioitunut kyläpaikka juuri tällä tapaa. Vanhasta vuoden 1699 kartasta havaittiin Österåker (Itäpelto) ja Västeråker (Länsipelto) -nimiset pellot. Niiden välissä ei kuitenkaan ollut mitään asutusta, mikä herätti tutkijan mielenkiinnon. Itä- ja länsipellon välissä olikin pieni pellosta kohoava saareke, josta maastokäynnin yhteydessä löytyi matalia kumpareita. Kumpareet voivat olla vanhojen asuintalojen uunien pohjia, mutta varmasti asia selviää vasta jos paikkaa joskus tutkitaan arkeologisin kaivauksin.

Vaikka nyt eletäänkin jo joulukuun alkua, soveltuu ajankohta, kiitos etelän lumettoman sään, vielä arkeologiseen inventointiin. Päivät vain jäävät hiukan lyhyiksi, sillä muinaisjäännöksiä on hankala havaita otsalamppujen valossa.


Andreas Koivisto

Ei kommentteja: