keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Vuosi 2016 toi ennätysmäärän esitelmiä ja kuulijoita

Viimeksi kirjoitin blogissa koululaisesitelmistä, toivottavasti jaksatte kuitenkin vielä lukea esiintymisistäni. Halusin niistä vielä kirjoittaa, sillä olen puhunut monelle muullekin kuin pelkästään koululaisille. 

Tällä viikolla pidin näillä näkymin viimeisen esitelmäni tältä vuodelta, kun olin puhumassa Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtiopiskelijoille. Kerroin heille arkeologin työnkuvasta ja siitä, millaista on työskennellä kaupungissa kaavoituksen parissa. Kuten kaupunginkin kokouksissa, yritin painottaa, että arkeologiaa ja muinaisuutta ei tulisi nähdä kaavoituksessa pelkkänä rasitteena, vaan myös mahdollisuutena. Arkeologisista kaivauksista tulleita löydöksiä voi esimerkiksi hyödyntää alueen suunnittelussa ja tuoda niiden avulla esille paikan menneisyyttä ja luoda paikalle identiteettiä. Toivottavasti tällainen ajattelutapa juurtuisi täällä Vantaallakin pikku hiljaa. Merkit ovat ainakin lupaavat, ja konkreettisia tuloksia saatetaan nähdä pian!

Kaupunginmuseolla esitelmöimässä Vantaan keskiajasta. Kuva Anni Rissanen, Vantaan kaupunginmuseo.

Olen vuodesta 2013 pitänyt esitelmistäni kirjaa, ja ajattelinkin tässä jakaa muutamia lukuja kanssanne. Tämän vuoden alusta olen ehtinyt pitää 52 esitelmää, joissa olen puhunut noin 2775 henkilölle. Itse asiassa esitelmäkertoja on vielä enemmän, sillä lasken kouluvierailun vain yhdeksi kerraksi, vaikka olen parhaimmillaan saattanut puhua niissä jopa neljälle luokalle saman päivän aikana. Kulunut vuosi on ollut selvä ennätysvuosi sekä esitelmien että kuulijoiden määrään nähden. Edellisinä vuosina olen yltänyt vain vajaan 2000 henkilön kuulijajoukkoon.

Esitelmiä olen pitänyt kaikenlaisille ja ikäisille yleisöille, vauvoista vaareihin. Vauvoille ja heidän vanhemmilleen pääsin esitelmöimään kaupunginmuseon Vauvojen museomaanantaissa, kun näytin kuvia siitä, miten omat lapseni ovat vauvoina vierailleet kaivauksillani ja lähinnä tehneet kaikkensa sabotoidakseen kaivausalueita. Onneksi vaimoni on aina ollut paikan päällä kameran kanssa ja tallentanut tihutöitä, niin oli mistä ammentaa. Eskarilaisia olen suhteellisen paljon kierrättänyt kaivauksilla ja näyttelyssä - ja kuten mainittua - olen kierrellyt paljon alakouluja. Tämän lisäksi olen pitänyt erilaisia iltaesitelmiä ja luentoja aikuisille ja erikseen vielä päiväsaikaan eläkeläisille.

Eskarilaisia tutustumassa Jokiniemen kaivauksiin kesällä 2015. Kuva Riikka Väisänen, Vantaan kaupunginmuseo

Vuosien mittaan matkaan on mahtunut myös hiukan erikoisempia esitelmiä. Erikoisin aihe oli varmaan Vantaan taidemuseon - nykyisen Artsin - taannoisessa näyttelyssä, jossa keskustelin taiteilijan kanssa aiheesta ”Robotit ja arkeologia”. Keskustelu oli mielestäni hyvin hedelmällinen ja pakotti miettimään uusia näkökulmia omaan aiheeseeni. Yleisöä olisi kuitenkin voinut olla muutama enemmän sen kolmen paikalle saapuneen lisäksi…

Toinen mielenkiintoinen paikka puhua oli viime vuonna Vantaalla järjestettyjen herättäjäjuhlien yhteydessä pidetyssä virsiseurassa. Itse puhuin siitä, miten uskomukset näkyvät Vantaan arkeologisissa aineistoissa. Siitäkin pystyi puhumaan yllättävän paljon, sillä ihmiset näyttävät olleen kautta historian hyvin taikauskoisia, ja pakanuutta on selvästi harjoitettu pitkään kristillisyyden ohella. Vähän epäilytti, miten herkkä yleisö tulee olemaan näistä asioista, mutta turhaan pelkäsin. Välillä laulettiin virsiäkin. Mielestäni oikein onnistunut tapahtuma!


Ehkä tähänastisen urani hauskimpia esitelmiä oli kuvajournalisti Touko Hujasen järjestämissä tammikuisissa kesäbileissä, jossa juhlittiin Toukon tekemän Uuden Maan Sanomien ensimmäisen numeron julkistamista. Juhlissa tutustuttiin Uuteenmaahan taatusti uusista vinkkeleistä ja siellä oli hyvin monipuolinen esiintyjäkaarti. Yleisö sai ihailla muun muassa posetiivaria, rintakarvansa polttanutta performanssitaiteilijaa, spoken word -artistia, jonkinmoista s&m esitystä sekä tietenkin minua, arkeologia. Täytyy myöntää, että oli mieleenpainuvat kesäbileet keskellä talvea, ja yleisökin oli taatusti uusi!

Arkeologi Andreas Koivisto