tiistai 12. helmikuuta 2019

Vantaalta löytyy vanhaa ja rivoa paikannimistöä

1.2.2019 avattiin uusi nimistöverkkopalvelu Nimisampo. Nimisampo on kaikille avoin verkkopalvelu suomalaisesta paikannimistöstä. Järjestelmä perustuu Kotimaisten kielten keskuksen (Kotus) digitoimaan Nimiarkistoon, johon on kerätty kansalaisilta 2,3 miljoonaa paikannimitietoa yli sadan vuoden aikana, sekä Maanmittauslaitoksen 800 000 nimeä sisältävään Paikannimirekisteriin.

Nimistöä on siis aktiivisesti kerätty Suomessa jo yli sadan vuoden ajan. Kuitenkin osa maamme nimistöstä on sitäkin paljon vanhempaa. Osa nimistöstä voi olla jopa monia tuhansia vuosia vanhaa. Esimerkiksi suuret vesistöt, kuten Saimaa, Imatra, Päijänne ja Inari vaikuttavat olevan muistoja jostakin kielestä, jota on puhuttu Suomen alueella jo kauan ennen suomen ja saamen kielten saapumista tänne.

1800-luvun lopussa kansallisen heräämisen yhteydessä paikannimiä ruvettiin kuitenkin aktiivisesti keräämään. Vantaallakin tällaista nimistön keräilyä on tehty useaan eri otteeseen. Esimerkiksi 1960-luvulla, kun Vantaalla alkoi toden teolla aluerakentaminen, kiersi kansatieteilijä professori Bo Lönnqvist silloisen Helsingin maalaiskunnan alueella keräämässä väistyvän maatalousväen tietoja ja muistoja paikannimistä.

Vanhan Helsingin maalaiskunnan paikannimistö on monikerroksista. Paljon nykyäänkin näkyvästä nimistöstä periytyy keskiajalle, jolloin seudulle saapui ruotsalaisia uudisasukkaita. By ja Böle päätteiset paikannimet ovat suurimmaksi osaksi ruotsalaissiirtolaisten perustamia kyliä, joiden etuliitteenä on usein henkilön nimi. Sitten on esimerkiksi Åggelby, eli Oulunkylä, jonka alkuosa saattaisi olla jäänne vanhan suomen tulvatasankoa tarkoittava sana Oulu. Siihen rinnastuu vielä lapinkielten sanat åulōi ja òulŏi, jotka merkitsevät keväisin jään päälle nousevia sohjoisia tulvavesiä. Näin ollen kylännimi voisi olla ruotsalaissiirtolaisia edeltäneiden hämäläisten perua.

Nimisampoa tutkaillessa on noussut esille Suomen monet rivot paikannimet (esimerkiksi tässä Helsingin Sanomien jutussa). Vantaaltakin löytyy rivoja nimiä, vaikka suurin osa niistä ovat niin paikallisia, että ne eivät Nimisammosta löydykään. Esimerkiksi lentokentän nykyisen kiitotien eteläpäässä Krakanojan vieressä on sijainnut kolme lähdettä, joiden nimet olivat 1920-luvun haastattelutiedon mukaan Fittan, Pittan ja Kvittan, eli Vittu, Kyrpä ja Kuitti.

Vuoden 1958 peruskartassa vasemmalla erottuvat hyvin kolme vierekkäistä lähdettä Fittan, Pittan ja Kvittan.

Toinen esimerkki rivosta paikannimestä Vantaalla on Sotungissa sijaitseva kallionyppylä, jota paikalliset kutsuvat nimellä Skituklimpen, eli ’Paskaklimppi’. Professori Bo Lönnqvist sai siitä tiedon 1960-luvulla haastatellessaan erästä kylän talon emäntää seudun paikannimistä. Rivo nimi meinasi jäädä mainitsematta, mutta onneksi haastattelutilanteessa mukana ollut lapsenlapsi totesi haastattelun päätteeksi: ”Mummo, unohdit Paskaklimpin!”. ”Äsh, sellaista!”, mummo oli yrittänyt viittoa pois rujon nimen, mutta lapsen suusta sen totuuden kuulee! (Bo Lönnqvist on kirjoittanut 1960-luvun nimistökeräilystään Helsingin maalaiskunnassa Vantaa-Seuran vuoden 2018 Helsingin pitäjä – Vantaa vuosikirjaan.)

Andreas Koivisto

torstai 10. tammikuuta 2019

Tikkurilan kirkon aikakapseli ja kirkkojen rakennuskätköt

Juuri puretun Tikkurilan kirkon perustuksista löytyi kuparinen aikakapseli. Suhteellisen pienikokoinen aikakapseli olisi helposti saattanut jäädä huomaamatta suurten koneiden purkaessa kirkkoa, mutta onneksi sen olemassaolosta tiedettiin ja sitä osattiin etsiä. Tieto peruskiveen muuratun uurnan olemassaolosta selvisi museon näyttelyssä esillä olevien #Throwback Vantaa kuvien ottajan, kotiseutuneuvos Lauri Leppäsen kirjoittamasta artikkelista Helsingin pitäjä 1987 vuosikirjassa. Kapseli saatiin siis talteen ja reilun 63 vuoden jälkeen aikakapseli avattiin Vantaan seurakuntien tiloissa.

Aikakapseli ja sen avaamista varten varattuja työkaluja. Kuva: Antti Yrjönen / Vantaan kaupunginmuseo
Rakennusten perustusten muuraaminen on pitkään ollut tärkeä rituaali. Edelleenkin tehdään usein jonkinlainen numero peruskiven muuraamisesta, kun jotakin isoa julkista rakennusta lähdetään rakentamaan. Nykyään perustuksiin laitetaan usein aikakapseli antamaan ajankuvaa rakentamisajankohdasta ja ehkä kertomaan jotakin rakennuttajista. Myös ennen aikakapseleita rakennusten perustuksiin on piilotettu asioita.

Rakennusten kätkölöytöjä on ansiokkaasti selvitellyt Sonja Hukantaival vuonna 2016 ilmestyneessä väitöskirjassaan. Teoksesta löytyy myös tietoa kirkkojen rakennuskätköistä. Vanhimmat tiedot rakennuskätköistä kirkollisessa ympäristössä on islantilaisessa Landnámabók -teoksessa, eli Maanasuttamisirjassa. Luultavasti tämä on alun perin kirjoitettu 1097-1125 välisenä aikana. Alkuperäistä kirjaa ei ole säilynyt, mutta siitä on olemassa myöhempiä kopioita. Kirjan vanhimmassa versiossa Ørlygr niminen mies haluaa rakentaa kirkon Islantiin ja sai irlantilaiselta piispalta siihen hirret, rautakellon, pyhän kirjan sekä pyhää maata hirsien alle. Kirjan myöhemmässä versiossa hän sai myös kultaisen pennin kulmahirren alle.

Kirkkoherra Janne Silvast ja Vantaan kaupunginmuseon museomestari Mats Miinalainen avaavat aikakapselia.
Kuva: Antti Yrjönen / Vantaan kaupunginmuseo
Kirjallisen tiedon lisäksi monet skandinaaviset löydöt kielivät rakennuskätköistä kirkkojen perustusrituaaleissa. Suomessa Koroisten kirkon raunioista kastealtaan perustusten alta on löytynyt viisi 1300-luvun kolikkoa. Keskiajalta on peräisin myös Turun Pyhän Olavin Dominikaaniluostarista löytynyt saviastia, jossa oli 100 kolikkoa. Suomesta tunnetaan myös keskiajan jälkeisiä kolikkokätköjä kirkoista. Lisäksi kansanperinteessä on kertomuksia kirkkojen perustamisen yhteydessä tehdyistä kolikkokätköistä. Kansanperinteen mukaan kolikko oli uhri kirkon suojelijalle, jotta tämä pitäisi hyvää huolta kirkosta.

Kätkölöydöt kertovat, että taikausko eli vahvana kristinuskon rinnalla aina 1900-luvun alkuun asti. Taikausko näkyy selvästi myös täällä Vantaalla, jossa Pyhän Laurin kirkkoa ja etenkin sen ympäristöä on 2010-luvulla tutkittu paljon arkeologisesti. Kirkon vieressä sijaitsevan pappilan 1600-luvun riihen uunin perustuksista löytyi esimerkiksi lehmän pääkallo. Kallon toivottiin tuovan rakennukselle onnea sekä suojaavan sitä tuhoeläimiltä, erityisesti pistäviltä hyönteisiltä.

Museon henkilökunta tustuu aikakapselin sisältöön. Kuva: Antti Yrjönen / Vantaan kaupunginmuseo


Pappilan riihen lisäksi Pyhän Laurin kirkon kellotapulista löytyi jäniksen käpälä, sammakon reisiluu ja lepakon siipiluu. Ne näyttävät liittyvän jonkinlaisiin kansanuskomusten yhteydessä harjoitettuihin rituaaleihin. Ei voida tarkkaan tietää mitä luilla haluttiin, mutta yleensä tällaiset luut on liitetty parantamiseen, onneen elinkeinon harjoittamisessa (kuten kalaonni tai hyvä viljasato), vastaloitsuihin jos joku muu on sinut noitunut ja muille pahan onnen aiheuttamiseen. Arveltiin, että rituaali saa enemmän voimaa jos se suoritetaan kirkon alueella.

Kolikkokätköistä kirkon lattian alla on tietoa vielä Kerimäen kirkon rakentamisen aikoihin 1840-luvulla. Joskus 1800-luvulla näyttää kuitenkin tullut tapa kätkeä perustuksiin maagisten esineiden sijasta joku ajan historiasta kertova asia, eli jonkinlainen aikakapseli. Vantaalta löytyy esimerkki ainakin Hanabölen Lill-Petaksen riihestä, josta 1970-luvun aikana tehtyjen korjausten aikana löytyi pahasti ruostunut metallipurkki, jonka sisällä oli kirje, lehtileike ja kolikoita vuodelta 1897, jolloin riihi oli rakennettu.


Tässä on kuitenkin eksytty hiukan alkuperäisestä aiheesta, kun on puhuttu paljon rakennuskätköistä ja unohdettu kokonaan Tikkurilan kirkon aikakapselin sisältö. Mennään siis takaisin kapseliin ja katsotaan mitä se kätki sisäänsä. Kapselista löytyi kirkon piirustukset, kirje Tikkurilan alueesta ja seurakunnasta rakentamisajankohtana sekä sen aikaisia kolikoita. Seuraavaksi onkin pohdinnassa Tikkurilan uuden kirkon aikakapseli ja sen sisältö. Siihen kaivataan ideoita ja niitä voi ehdottaa suoraan seurakunnalle osoitteeseen tikkurilantaivaanalla@gmail.com.

Andreas Koivisto