perjantai 20. syyskuuta 2019

Vantaan masuunilta löytyi kivikautinen kourutaltta

Historiallisen ajan kontekstista löytyvä kivikauden esine aiheuttaa hämmennystä ja niin herätti myös Vantaalta vuonna 1837 perustetun masuunin paikalta löytynyt kivikautinen kourutaltta.

Osallistuin keväällä kurssille, jossa käsiteltiin Länsi-Uudenmaan Ruukkeja, kartanoita ja kirkkoja. Kurssisuoritukseen kuului luentojen lisäksi essee, jonka aihevalintaa pohdin pitkin kesää. Olen ollut kesän työharjoittelussa Vantaan kaupunginmuseolla ja sain idean kirjoittaa sen Vantaan ruukista, vaikka kohteen rakennuskannasta ei ole oikeastaan enää mitään jäljellä.

Arkeologian opiskelijana minulla on tapana käydä mahdollisuuksien mukaan tutustumassa kohteisiin, joista kirjoitan. Eräänä elokuisena viikonloppuna suuntasinkin Vantaankoskelle hakemaan inspiraatiota kirjoittamiseen. Tutkiskellessani entisen masuunin paikalla maassa lojuvia kuonakikkareita, huomioni kiinnittyi tiilenkappaleiden ja lasinsirpaleiden joukossa lojuvaan huolellisesti hiottuun kiviesineeseen. Vaikka löytökonteksti tuntui oudolta, arvelin sitä kivikautiseksi työkaluksi. Vein kolhuisen ja terästään katkenneen esineen näytille Vantaan kaupunginmuseon arkeologille, Andreas Koivistolle, joka vahvisti epäilyni. Arkeologi Petro Pesonen tunnisti esineen valokuvien perusteella Jäkärlän kourutaltaksi.

Vantaankosken masuunilta löytynyt kivikautinen kourutaltta. Piirros: Hanna Ellermaa.

Jäkärlän kourutaltat ovat muodoltaan pyöreitä, kouruterä on tavallisesti kuperammalla lappeella ja tasaisemmalla selkäpuolella on usein varttamisura. Jäkärlän kourutaltat on valmistettu diapaasista tai maasälpäporfyriitistä ja ne sijoittuvat ajallisesti varhaiskampakeraamiseen ja tyypillisen kampakeramiikan aikaan eli noin 5200-3500 eaa. Löytö ei sinänsä ole yllättävä, sillä jäkärlän tyyppisiä esineitä on löytynyt pitkin rannikkoa. Lisäksi Vantaan ruukin lähistöllä on useita kivikautisia kohteita. Esimerkiksi aivan Vantaankosken partaalla on kivikautinen asuinpaikka (Viinikkala 2), josta on havaittu useita löytökeskittymiä. Paikalta on löytynyt kivikirveitä, talttoja, esineen teelmiä, kvartsiittiesineitä ja -iskoksia. Vuonna 2003 tehtyjen koekaivausten perusteella asuinpaikan läntisin osa ajoittuu löytöjensä ja korkeutensa perusteella varhaiskampakeraamiselta ajalta nuorakeraamiseen aikaan (n. 5200-2300 eaa.).

Työkalun lisäksi löytämälläni esineellä on voinut olla toinen myöhempi funktio. Sen voi tulkita myös ukonvaajaksi, sillä se löytyi selkeästi kivikauden jälkeisestä kontekstista. Koska kiviesineiden alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut alkujaan epäselvä, niille on annettu jo rautakaudelta (n. 500-1200/1300 jaa.) pitkälti 1900-luvulle asti taianomaisia merkityksiä. Uskomusten mukaan kiviesineet syntyivät ukkosesta ja niiden uskottiin omaavan yliluonnollista voimaa, siksi esineitä myös etsittiin. Ukonvaajoja käytettiin muun muassa lääkinnällisiin tarpeisiin: pistokset, paiseet säryt ja kivut hoidettiin ulkoisesti esimerkiksi painelemalla. Muihin tauteihin saattoi löytyä parannuskeino nauttimalla nestettä, johon oli sekoitettu esineestä raaputettua jauhetta. Kourutaltasta löytyvät jäljet, kuten kaaputus-, murto ja hiomajäljet saattavatkin viitata tähän kiviesineiden myöhempään funktioon.

Ukonvaajoja käytettiin myös tulentuhojen torjumiseen ja niiden avulla voitiin hallita tulta. Säilyttämällä ukonvaajoja ullakolla tai kattorakenteissa, uskottiin niiden suojaavan rakennuksia salamoilta ja tulipaloilta. Myös seinälinjat, lattianaluset ja tulisijat ovat olleet erilaisten vanhojen esineiden kätköpaikkoja. Kätketyt esineet suojelivat ulkoapäin tulevalta pahalta tai toivat onnea. Kätköjä on saatettu tehdä myös pahaa tarkoittavassa mielessä, vahingoittamaan rakennuksen asukkaita. Kaikki rituaalisesti merkittävät kätköt eivät kuitenkaan aina sijainneet rakennuksissa, vaan myös kuoppiin ja ojiin saatettiin tehdä kätköjä. Näiden tarkoituksena oli ehkä merkitä ympäristön keskeisiä kohtia.

Vantaankosken nk. Jäkärlän tyypin kourutaltassa erottui varttamisura sekä masuunin läheisyydessä pintaan tarttuneita ruosteläikkiä. Kuva: Andreas Koivisto/Vantaan kaupunginmuseo.

Arkeologian tieteenalan kehittyessä kiviesineitä kerättiin ahkerasti museoihin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Monet museokokoelmiin päätyneistä kiviesineistä ovat löytyneet rakennuksia purettaessa ja remontoitaessa. Arkeologisten löytöjen lisäksi laajalle levinneestä ukonvaajaperinteestä on tietoja folkloristisessa aineistossa.

Myös Vantaalta on löydetty mahdollisesti taikakaluina käytettyjä kiviesineitä. Mårtensbyn Lillaksesta löytyi vuoden 2012 arkeologisten kaivausten yhteydessä 1700-luvulle ajoittuvasta rakennuksesta uunin perustusten alta jykevä kiviesineen katkelma (KM 39163:225). Kerrotaan myös, että Tikkurilasta löytynyt yksinkertainen reikäkirves (KM122) löytyi jo vuonna 1784 hiekkakuopasta, mutta se toimitettiin Kansallismuseon kokoelmiin vasta 1800-luvun puolivälissä. Vuosina 1885 ja 1886 Uuttamaata kiertänyt Suomen Muinaismuistoyhdistyksen stipendiaatti J. E. Tuomala tallensi keruumatkallaan kiviesineitä sekä muinaisesineisiin liittyviä kansanomaisia käsityksiä; Vantaan Riipilästä kerättyä pohjalaista tasatalttaa (KM 2452:55) oli tosin käytetty maallisempaan tarkoitukseen; esineen löytäjä Aug. Bergman oli käyttänyt sitä partaveitsen hiomiseen.

Valistus ja muinaistieteellinen tutkimus muuttivat vähitellen käsityksiä ukonvaajoista, vaikka usko salaman mukana pudonneisiin kiviesineisiin ja luottamus niiden taikavoimaan eli pitkälle 1900-luvulle. Ehkä taltalla on suojeltu ruukin aluetta tai jotakin sen rakennusta. Kerrotaan, että muuan J. V. Hirsjärvi sai 1880-luvulla Jokioisissa eräältä ruukinsepältä mukaansa osan tämän omistamasta ukonvaajasta. Ehkä Vantaan ruukilta löytynyt kiviesine on kuulunurkin ruukinsepälle, vaikea sanoa.

Vantaan ruukilta löytynyt kourutaltta talletettiin Kansallismuseon kokoelmiin ja se sai päänumerokseen 42154. Paikallisen historiantutkimuksen kannalta Vantaalta tehdyt arkeologiset löydöt ovat tärkeitä, mutta yhtä lailla ne ovat merkittäviä koko Suomen alueen menneisyyden tutkimukselle.

Hanna Ellermaa

tiistai 3. syyskuuta 2019

Melkein 500 vuotta vanha partamiehenkannu Kölnistä

Keskiajalla Kölnin ympäristössä Reininmaalla oli useampia keskuksia, joissa valmistettiin niin kutsuttuja kivisavisia astioita. Kivisaviastiat olivat aikansa huippumuotoilua ja haluttua tavaraa ympäri Itämeren kaupunkien. Ne levisivätkin Hansakauppiaiden mukana laajalle Pohjois-Eurooppaan. Vantaalta on arkeologisilta kaivauksilta löytynyt useita eri kivisavikannujen sirpaleita. Näyttävin kokonaisuus on Vantaanlaaksossa sijaitsevalta Mårtensbyn Lillaksen tilalta, josta vuonna 2011 löytyi yksi pala ja vuonna 2012 reilu 20 palaa lisää samaa Kölnissä 1500-luvun puolivälin tienoilla valmistettua niin kutsuttua partamiehenkannua. Viime viikot konservaattori Nora Salonen on työskennellyt astian parissa ja liimaillut yhteen siihen kuuluvia paloja.

Partamiehenkannu on saanut nimensä astian kaulaa koristavasta parrakkaan miehen naamasta. Partamiehenkannun palasia on myös löytynyt Kirkonkylästä. Kölniläisten partamiehenkannujen lisäksi Vantaalla tehdyillä kaivauksilla on löytynyt sirpaleita muistakin Reininmaan kivisaviastioiden valmistuskeskuksista, kuten Siegburgista, Raerenista, Frechenista ja Westerwaldista. Sirpaleet kertovat tiiviistä kauppakontakteista Keski-Eurooppaan. Luultavasti suurin osa kivisavikannuista ovat kulkeutuneet Vantaalle Tallinnan kautta. Tallinna oli lähin suuri kaupunki ja toimi Hansakaupan välittäjänä lähiympäristön alueille. Nykyisen Vantaan alueella toimi useita niin kutsuttuja talonpoikaispurjehtijoita, jotka kävivät kauppaa Tallinnassa asuneiden kauppiaiden kanssa.

Andreas Koivisto

Tässä alla on Nora Salosen kuvakertomus partamiehenkannun konservoinnista ja kokoamisesta:

Työ aloitettiin kuvaamalla osat. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmsueo.

Palat puhdistettiin pölystä ja maa-aineksesta, jota oli vielä pienissä koloissa. Liimauspinnat pyyhittiin denaturoidulla etanolilla mahdollisten lika- ja rasvatahrojen varalta. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Palat sovitettiin yhteen ja kiinnitettiin alustavasti teipillä kannun sisäpuolelta, jotta nähtiin miten hyvin ne ”istuvat” paikoilleen. Liimaaminen aloitettiin pienimmistä paloista rakentaen suurempia kokonaisuuksia. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Palojen kiinnittämiseen käytettiin konservointiin tarkoitettua valmista Paraloid B-72 keramiikkaliimaa. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Liiman annettiin kuivua palojen ollessa tuettuna paikoilleen. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Saumojen kuivuttua niiden pienet rakoset tasoitettiin kipsipohjaisella täyteaineella. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Täytöt retusoitiin ja suojattiin puolihimmeällä vesiliukoisella lakalla. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Valmis kannu kuvattiin ja pakattiin säilytystä varten. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.