torstai 31. elokuuta 2017

Arkeologin suhde kiviin

Pidän paljon yleisöluentoja. Aika usein ihmiset tuovat niihin näytille mielenkiintoisina pitämiään kiviä, joita ovat löytäneet erilaisista paikoista. Suurin osa minulle näytetyistä kivistä on luonnollisia, vaikkakin usein jännittävän ja erikoisen muotoisia. Kiviä esittävillä henkilöillä kohdistuu kuitenkin yleensä suuret odotukset kiviin ja on aina yhtä vaikea sanoa heille, että juuri heidän kivensä eivät kelpaa museon kokoelmiin. Kerran kävi niin, että minulle kiveä esittänyt henkilö tuli myöhemmin museolle ja halusi näyttää kiveä uudelleen asiantuntijalle. Hänen harmikseen asiantuntija sattui tässä tapauksessa taas olemaan minä. Kun henkilöä oltiin museon avoinnapidosta ohjaamassa minun luokseni, hän totesikin: ”Olen jo näyttänyt kiveä hänelle, ei häntä kiinnosta!”

Mutta kyllä tasaisin väliajoin löytyy ihan oikeasti arkeologiakin kiinnostavia kiviä. Viime keväällä metallinilmaisinharrastaja löysi esimerkiksi kivikirveen ennestään tuntemattomalta arkeologiselta kohteelta. Kohteella on siis saattanut sijaita kivikautinen asuinpaikka. Sama henkilö oli toisesta paikasta löytänyt myös vanhan myllynkiven. Nämä kivet kiinnostivat!

Tällä viikolla minulle soitti vanhempi rouvashenkilö, jolla oli nurkissaan vanhoja kiviä ja halusi minun tulla katselemaan niitä. Kivet olivat kuulemma peräisin vuonna 1987 valmistuneen kauppakeskus Isomyyrin rakennustöitä edeltäviltä arkeologisilta kaivauksilta. Rouva kertoi, että hänen miehensä oli hakenut kivet kaivauksilta ja tuonut ne kotiin. Nyt ne olivat vain tiellä. Koira kuulemma sinne kaivausalueelle oli juossut, ei mies muuten olisi sinne mennyt sekoittamaan paikkoja.

Arkeologi ja 1980-luvulla arkeologisilta kaivauksilta pois viety kivi. Kuva: Antti Yrjönen / VKM

Lähdin siis katsomaan kiviä ja niitä tosiaan oli kerrostalohuoneistossa aika moinen kasa. Yksi kivistä erottui joukosta. Se oli veden hioma sileäpintainen kivi, jollaisia esiintyy kivikautisissa punamultahaudoissa vainajien pään kohdalla. Mies olikin kertonut rouvalleen, että juuri tämä kivi oli ollut muinaisen heimopäällikön haudassa. Kelpuutin tämän kiven mukaani takaisin museolle, mutta loput kivet näyttivät tässäkin tapauksessa olevan luonnollisia. Pettyneenä rouva totesi, että tuonko ainoastaan otat. Hän olisi mielellään nähnyt, että olisin auttanut häntä kantamalla loputkin kivet ulos huoneistosta. Pysyin kuitenkin kovana ja kelpuutin vain tämän yhden ja ainoan...

Arkeologin suhde kiviin on siis monisäikeinen. Mutta kyllä kiinnostusta löytyy, kunhan se oikea vaan osuu kohdalle!

Andreas Koivisto

Ei kommentteja: