keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Vaihtelevia fiiliksiä


Kuukausi töitä takana ja sen verran hyvin Anna oli pedannut huhtikuulle hommia, että nyt vasta muistin oman bloginpäivitysvuoroni!

Ensimmäinen kuukausi on siis kulunut vauhdikkaasti ja kaikenlaista on tullut tehtyä ja pohdittua. Ehkä ilmassa on ollut pientä ahdistuksen poikastakin, sillä jo nyt näyttää siltä, että bänditoimintaan liittyvä aineisto ei tule ainakaan loppumaan kesken tästä kaupungista. Nyt täytyisi vain kirkastaa homman ydin ja sitä kautta selkeyttää toimintaamme. Ehkä tällä hetkellä meillä on enemmän kysymyksiä kuin tarkkoja vastauksia...

Kuinka paljon esimerkiksi haastatteluja on syytä tehdä? Haluamme mahdollisimman kattavan kuvan vantaalaisesta bänditoiminnasta eri aikakausilta, mutta kuten jokainen haastatteluja ja litteraatioita tehnyt tietää, ne vievät aivan tuhottomasti aikaa. Oma haasteensa on myös siinä, että haastateltavia pitäisi saada tasaisesti eri puolilta kaupunkia ottaen huomioon, että kyseessä on kuitenkin aika iso ja maantieteellisesti jakautunut kaupunki.

Sama koskee paikkoja, joissa bänditoimintaa on harjoitettu. Niitäkin on ollut vaikka minkälaisia. On omakotitalon kellaria ja tyhjennettyä uima-allasta, takamökkiä, vanhaa teollisuushallia, nuorisotilaa ja koulun pommisuojaa. Bänditilat ovat olleet yhtä erilaisia kuin haastattelemamme muusikotkin. Jokaisen kertomus omasta osallistumisestaan bänditouhuihin, soittamisen ja musiikin tekemisen motivaatioista ja vaikuttimista on ollut erilainen. On tietysti löydettävissä yhteisiäkin teemoja. Useassa haastattelussa on korostettu harrastamisen sosiaalista puolta. Bändiä on verrattu perheeseen, niin hyvässä kuin ja pahassa, ja mainittu tiiviin yhdessäolon opettavan vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitoja. Parhaassa tapauksessa bändiin kuuluminen voi kannatella elämässä eteenpäin, kuten eräs haastateltava asian ilmaisi:

Voin ainaki omalta kohaltani sanoo, että ei mulla pahempia mielenterveysongelmia oo, ku mä oon päässy purkaa sitä angstia ja että ku tässä on ympärillä niin paljo vihasempaaki porukkaa soittelemassa niin tää on ihan hemmetin hyvä keino kanavoida sitä aggressioita tai mitä tahansa, hyviä fiiliksiä tai pahoja fiiliksiä, joka tapauksessa vahvoja fiiliksiä. ...vaik ois kuinka paska päivä tai krapula tai vituttais elämä tai jotain niin aina kun tänne tulee niin, pistää soittimet kasaan ja alkaa soittaa niin kaikki se paska häviää ja lähtee vaan hymyillen pois, et ei tää päivä ollukaan niin tuhoon tuomittu.

Touko-kesäkuusta on tulossa havainnoinnin kannalta kiireinen ajanjakso. Kaupunki vilisee erilaisia rock- ja muita musiikkitapahtumia niin idässä kuin lännessä. Olemme menossa ainakin Myyrmäen Arkkiin katsastamaan Axl Smith Bandiä & Carolinea, Koivukylän toritapahtumaan kuuntelemaan Maarit Hurmerintaa sekä Louhela Jameihin, jossa on odotettavissa klubi-iltoja ja ulkoilmakonsertti Jokiuomanpuistossa. Näitä odotellessa, aurinkoista kevättä! Mari


2 kommenttia:

Kaisa Kyläkoski kirjoitti...

Oletko harkinnut Facebookin käyttöä muistojen keräyksessä? Aiheesta tuore blogikirjoitus Tampereelta.

Anna kirjoitti...

Kiitos, mielenkiintoinen blogiteksti! Tämä onkin ollut harkinnassa ja mahdollisesti lähiaikoina tulemme hyödyntämään Facebookia jossain muodossa.