 |
| Muistokirjan äärelle jopa jonotettiin. Kuva Stella Karlsson, Vantaan kaupunginmuseo. |
 |
| Tuhannet entiset ja nykyiset martsarilaiset tulivat jättäämään jäähyväisiä Martinkeskukselle. Kuva Stella Karlsson, Vantaan kaupunginmuseo. |
Lähiöostari
Martinkeskus ehti olla keskeinen elementti päivittäistä lähiöarkea melkein 50 vuotta. Lukuisten kauppojen ja muiden liikkeiden kirjo on vuosien saatossa ollut värikäs. Martinkeskuksen liikkeisiin nivoutuu lukemattomia arkisia muistoja ja erityisiä menneisyysvälähdyksiä: Ahonlaidasta ihan ensimmäiset farkut, kultasepänliikkeestä reiät korviin ja yläkerran divarista Sinä Minä -lehdet ja Aku Ankan taskukirjat…
Varhaisteininä kävin yläkerran kampaamossa permanentissa, niin kuin siihen aikaan muotia oli. Permisrullat painoivat niskassa posliiniallasta vasten niin, että tähdet lensivät silmissäni ja kädet puutuivat, mutta ujona tyttönä en tohtinut liikahtaa saati sanoa kampaajalle, että oli oli tukalaa.
 |
| Martinkeskus 1970-luvulla. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. |
Ossulla tietysti myös herkuteltiin. Martinkeskuksen ruokamuistoista yli muiden nousevat Marizzan pitsat ja lehtipihvi ranskalaisilla sekä Domin grilli, joka ”tarjoili katuruuan eliittiä”. Erityisesti Domin makkaraperunoita ja lihapiirakoita kehuttiin. Joskus lauantaisin saatettiin grilliltä hakea koko perheen voimin porilaiset, ”jotka oli tehty oikeaoppisesti paahtoleipään”. Domin myymä ”Slush Puppie -jäähilejuoma oli lapsuuden ostosreissujen kohokohta”.
Marizzassa syötiin elämän ekat pizzat italialaisessa tunnelmassa. Domi-grillissä käytiin salaa ostamassa ranskalaiset, vaikka äiti odotti kotona karjalanpaistin kanssa.
Vuosikymmenestä toiseen koululaiset suuntasivat ostarin ruokakauppaan hakemaan kouluruualle korviketta, kuten kokista, ranskanleipää tai pilttiä. Muistojen perusteella näyttää siltä, että melko monella eväät ovat olleet hyvinkin munkkipainotteiset.
Martsarin koulussa oltiin 8-9-luokalla. Kerran viikossa Heikkosella oli munkkipäivä. Minä ja ystäväni ja monet muut livahtivat välitunnilla ostamaan pussillisen per nassu. Funtsikaa, et munkit aivan tuoreita ja 10 kpl maksoi muistaakseni 1 markan! Ja myöhemmin 2 mk. Taisi koulun kokolattiamatot olla silloin ihan sokerissa.
Varubudenissa oli kans näitä munkkitarjouksia ja sit safkiksella jengi haki niitä hullunlailla ja ahmi.
Lapsuuden ”runsauden sarvi”
Ostari kuului erottamattomana martsarilaiseen lähiölapsuuteen. Alakerrassa 70-luvun alussa sijainneen autoliikkeen muistavat ainakin ne pikkupojat, jotka säännöllisesti kävivät koeistumassa kulkupelejä. Lapsuuden unelmaliikkeiksi on mainittu Valojuova ja Info. Niistä löytyi vaikka mitä. Valojuovasta sai Länsi-Vantaan halvimmat papatit, pienoismalleja ja kaikkia mahdollisia poikien juttuja. Infosta haviteltiin leluja, koulutarvikkeita ja meikkejä. R-kioskilla käytiin ostamassa merkkareita, erilaisia keräilypurkkakortteja ja Coca Cola-, Sprite- ja Fanta-jojoja.
Jossain tapahtumassa jonotin ilmapalloa ja ala-asteikäisenä, kemikalio-lelukaupasta alakerrassa sain toivoa syntymäpäivälahjan, lankakaupasta ostin langat ensimmäiseen villapaitaan ja yläkerran Jenkin's oli jotain uutta ja upeaa. Ja ostarilla tuli tietysti vietettyä aikaa kavereiden kanssa: pienempinä inspiroiduimme Vakoilijan käsikirjasta ja piilotimme ossun täyteen salaisia viestejä.
 |
| ”Martinkeskuksen ylätasanteen lentokonekiipeilyteline oli niin komea, että siinä kelpasi ottaa potretti Itävallan-tädin kanssa.” Kuva Sakari Multala. |
Ostarin lumo houkutteli siinä määrin, että ala-asteen ehdotonta kieltoa käydä Martinkeskuksessa koulupäivän aikana uskallettiin välillä uhmata. Ensiksi oli livahdettava välituntivalvojan huomaamatta ala-asteen ja ostoskeskuksen välisen kävelytien, ”ei-kenenkään maan”, yli päiväkodin seinän suojaan ja sen jälkeen ”reitti oli selvä ostarin mahdollisuuksien runsaudensarven antimiin.”
Viereiseltä ala-asteelta oli jyrkästi kiellettyä poistua ostarille. Yläkerran divarin houkutus oli kuitenkin vastumaton ja seiniä pitkin sinne hiivittiin. Divarin nainen täytti slam bookkimme ja sillä aikaa selailtiin ilmeisesti turhan innokkaasti divarin lehtitarjontaa, sillä eräänä päivänä aikuisimmille asiakkaille suunnattu materiaali oli pakattu muovipusseihin. Alepan avajaisista käytiin hakemassa ilmaiset ostoskassit, tästä jäätiin kiinni, kun myöhästyttiin. Istuimme tunnin jälkässä.
Liukuportaat, jotka ostarilla alun perin olivat, muistetaan hyvin. Nuorempaa väkeä ne kiinnostivat erityisesti. Tavallista hupia oli taiteilla liukuportaita vastakkaiseen suuntaan.
Rullaportaat olivat mielenkiintoinen ”leikkipaikka” vaikka niissä ei tietenkään saanut leikkiä. Rullaportaiden liikkuvaan kaiteeseen oli liimailtu purukumeista saatuja tarroja ja siirtokuvia. Niitä kavereiden kanssa bongailtiin ja odotettiin jonkun suosikkitarran näkemistä.
Yllättävän monen lapsen kerrotaan jääneen liukuportaisiin kiinni. Yksi loukkaantuneista oli Mika Häkkinen. Kukkakaupan myyjänä silloin toiminut nainen kertoo tapauksesta:
Ne pikkupojat leikki siinä rappusissa ja niitähän me aina käytiin komentamassa, että pois. Mutta se Mika jäi. Verta tuli niin kauheesti, että mä laitoin pyyhkeen. Mä soitin sit sen äitille Ailalle ja ne vei sen lääkäriin. Siitä oli joku nivel mennyt, hän näytti sitä mulle jälkeenpäin.
 |
| Martinkeskuksen liukuportaat 1970-luvulla. Kuva Vantaan kaupunginmuseo. |
Martinristi
Ylätasanteella sijainneeseen seurakunnan Martinristiin liittyy perhejuhlamuistoja ristiäisistä ja häistä lähtien. Moni Martsarissa varttunut on käynyt siellä päiväkerhossa, pyhäkoulussa, poika- ja tyttökerhoissa ja rippikoulussa. Kerhotoiminnan ja jumalanpalvelusten lisäksi Martinristissä järjestettiin erilaisia tilaisuuksia, mm. itsenäisyyspäivän marttojen riisipuuro, kirpputoreja ja myyjäisiä. Ainakin muutamalla lapsella kirkossa käynnin tai muihin seurakunnan tilaisuuksiin lähtemisen houkutuksena toimi pulla.
Mä muistan, et mä oon ollut äidin mukana ja sit sinne oli niin kiva mennä, kun siellä sai sitä pullaa. Tädit siellä… Mä rakastin pullaa ja äiti veisas niitä virsiä.
 |
| Seurakunnan kerhon joulukuvaelma Martinristissä vuonna 1976. Kuva Vappu Multala. |
Ostarin jengi
Martsarin jengin tärkeimpänä oleilupaikkana olivat Martsarin kaltsit ja ostari. Yksi muistelija kertoi, kuinka pelottavilta ostarilla hengailevat nuoret tuntuivat ala-asteikäisestä. Tilanne kuitenkin muuttui, kun itse pääsi yläasteelle ja päätyi vuorostaan ostarille notkumaan. Nuorison maleksiminen on vuosien aikana ehtinyt aiheuttaa paheksuntaa erityisesti aikuisväestön suunnalta, mutta ”ei sen yleensä annettu häiritä”. Toisaalta kyllähän ostarin nuoruusmuistoihin kuuluvat myös tappelut ja myymälävarkaudet. Yöllä kattoikkunan kautta toteutuneella kaljanhakureissulla rikkoutunut ikkunalasi viilsi keikkakaverin reiteen ison vekin. Entä kuinkahan monen ensikaljat on maisteltu juuri Martsarin ossun liepeillä?
Minähän en teininä ostarilla pyörinyt... En ainakaan kovin usein. Kerran olin kuitenkin kulkemassa Domin ohi koripalloharjoitusten jälkeen. Jano oli kova Martinlaakson koululta lähtiessä puolentoista tunnin ankaran pallon pompottelun jälkeen. Domilla oli muutama kaveri kaljottelemassa. Tarjosivat minulle ja treenikaverillenikin. En kieltäytynyt, jotta katu-uskottavuus säilyisi. Istuin penkille juomaan. Joku siinä yritti kyynärpäällä vähän kylkeen tökkiä. Minä kuitenkin olin päättänyt juoda koko pullon kerralla, kun kerran leikkiin ryhdyin. No niinhän siinä kävi, että eräs setä sen pullon huuliltani nappas. Sedällä oli sininen uniformu ja iso pakettiauto. Taisivat kysyä nimen ja osoitteen. Antoivat kuitenkin armon käydä oikeudesta, kun ikääkin oli vasta neljätoista. En ole tähään päivään mennessä oppinut tykkäämään kaljasta.
 |
| Seitsemänkymmentäluvulla syntyneet nuoret puhuivat Ossusta. Oli noloa jos vahingossa lipsautti kavereiden kesken sanan Martinkeskus. Kuva Saija Kemppainen. |
Pääasiassa ostarinuoruudesta näyttää jääneen positiiviset muistot. ”Ossu oli paikka mihin voi aina tulla. Aina oli kavereita, koskaan ei tarvinnut olla yksin.” Nuoriso istuskeli ostarilla väliköissä pattereiden päällä. Jos oli jotain ”biiffii” olevinaan, niin osa istui ylhäällä ja osa alhaalla. Vastakkaisen sukupuolen kanssa vetäydyttiin vähän sivummalle, jos haluttiin omaa rauhaa. Kauppakeskuksen käytävillä on koettu monet ihastukset, seurustelut ja suudelmat sekä ”surun ja onnen kyyneleet”. Uimahallinpuoleisella seinustalla sijainnut Domi-grilli veti puoleensa nuorisoa grilliruuan ohella myös siksi, koska ”siellä oli niin hyvännäköisiä pimuja töissä”. Domin vanhempi naismyyjä oli myös reilu ja pidetty Martsarin nuorison keskuudessa. Jos oli kovat pakkaset, hän saattoi päästää sisälle lämmittelemään.
Muutettiin Martsariin joskus 1969. Ei meillä silloisilla nuorilla ollu paljon kokoontumispaikkoja. Oli suuri asia, kun ostari vihdoinkin valmistui. Siellä hengailtiin, tavattiin toisia nuoria, jotka Myrtsistä tulivat myös sinne notkuilemaan. Muistan joskus myös bänditapahtuman ostarin käytävällä, alakerrassa. Alakerta oli täynnä ja me jorailtiin, koko jengi.. Nuoret olivat nuoria, silloinkin. Mukava muistaa "oi niitä aikoja..." Me oltiin Martsarin jengi.
 |
| Ostarin jengi Martsarin kaltseilla vuonna 1976. Kuva Kirsi Vihanto. |
”Muistojen ostari”
Martinkeskus on aina ollut eri-ikäisten martsarilaisten olohuone. Sen etuina on pidetty erityisesti avaraa aulatilaa, jossa on voinut kokoontua ja tavata tuttuja. Martinkeskus ehti viiden vuosikymmenen aikana tarjota martinlaaksolaisille suojaa, lämpöä, ystäviä, rakkautta, jännitystä ja jokapäiväisen arjen palasia. Martinkeskus-muistot pitävät sisällään koko lähiöelämän kirjon. Lepää rauhasta Martinkeskus!
Martinlaakson ostari, muistojen ostari. Aikuisten ja lasten ostoskeskus, tapaamisia, keskusteluja sekä tapahtumia. Muistot elävät. Onneksi.
 |
| Martinkeskuksen muistokirjaan kirjoitettiin satoja muistoja jäähyväiskonsertissa sunnuntaina 25.9.2016. |
Kirjoittaja: Anna Kangas, Vantaan kaupunginmuseon amanuenssi
