Pidän paljon
yleisöluentoja. Aika usein ihmiset tuovat niihin näytille mielenkiintoisina
pitämiään kiviä, joita ovat löytäneet erilaisista paikoista. Suurin osa minulle näytetyistä kivistä on luonnollisia, vaikkakin usein jännittävän ja erikoisen muotoisia. Kiviä
esittävillä henkilöillä kohdistuu kuitenkin yleensä suuret odotukset kiviin ja on aina yhtä
vaikea sanoa heille, että juuri heidän kivensä eivät kelpaa museon kokoelmiin. Kerran
kävi niin, että minulle kiveä esittänyt henkilö tuli myöhemmin museolle ja
halusi näyttää kiveä uudelleen asiantuntijalle. Hänen harmikseen asiantuntija sattui tässä tapauksessa taas olemaan minä. Kun henkilöä oltiin museon avoinnapidosta ohjaamassa
minun luokseni, hän totesikin: ”Olen jo näyttänyt kiveä hänelle, ei
häntä kiinnosta!”
Mutta kyllä
tasaisin väliajoin löytyy ihan oikeasti arkeologiakin kiinnostavia kiviä. Viime
keväällä metallinilmaisinharrastaja löysi esimerkiksi kivikirveen ennestään tuntemattomalta arkeologiselta kohteelta. Kohteella on siis saattanut sijaita kivikautinen asuinpaikka. Sama
henkilö oli toisesta paikasta löytänyt myös vanhan myllynkiven. Nämä kivet kiinnostivat!
Tällä
viikolla minulle soitti vanhempi rouvashenkilö, jolla oli nurkissaan vanhoja kiviä ja
halusi minun tulla katselemaan niitä. Kivet olivat kuulemma peräisin vuonna 1987
valmistuneen kauppakeskus Isomyyrin rakennustöitä edeltäviltä arkeologisilta kaivauksilta.
Rouva kertoi, että hänen miehensä oli hakenut kivet kaivauksilta ja tuonut ne kotiin. Nyt ne olivat vain tiellä. Koira kuulemma sinne kaivausalueelle oli juossut, ei
mies muuten olisi sinne mennyt sekoittamaan paikkoja.
 |
| Arkeologi ja 1980-luvulla arkeologisilta kaivauksilta pois viety kivi. Kuva: Antti Yrjönen / VKM |
Lähdin siis
katsomaan kiviä ja niitä tosiaan oli kerrostalohuoneistossa aika moinen kasa.
Yksi kivistä erottui joukosta. Se oli veden hioma sileäpintainen kivi,
jollaisia esiintyy kivikautisissa punamultahaudoissa vainajien pään kohdalla. Mies olikin kertonut rouvalleen, että juuri tämä kivi oli ollut muinaisen heimopäällikön haudassa. Kelpuutin tämän kiven mukaani takaisin museolle, mutta loput kivet näyttivät
tässäkin tapauksessa olevan luonnollisia. Pettyneenä rouva totesi, että tuonko
ainoastaan otat. Hän olisi mielellään nähnyt, että olisin auttanut häntä
kantamalla loputkin kivet ulos huoneistosta. Pysyin kuitenkin kovana ja kelpuutin vain tämän yhden ja ainoan...
Arkeologin
suhde kiviin on siis monisäikeinen. Mutta kyllä kiinnostusta
löytyy, kunhan se oikea vaan osuu kohdalle!
Andreas Koivisto