Tassupainanteiden ja tiilien pauloissa

Joulu lähestyy ja samalla kesän Mårtensbyn kaivausten jälkitöiden loppu rupeaa jo häämöttämään. Näyttää siltä, että raportti valmistuu heti ensi vuoden alkupuolella. Tosin kaikkia analyyseja ei aineistolle ole vielä tehty ja konservoinnin kanssa on ollut ongelmia kun Kansallismuseon konservointilaitoksella on niin paljon ruuhkaa, etteivät pysty enää vastaanottamaan lisää esineitä konservoitaviksi. Mutta tämäkin asia varmasti ratkeaa ensi vuoden puolella. Esinelöydöt ovat kuitenkin kaikki luetteloitu, samaten kuin luuaineisto ja palaneet savet sekä tiilet.

Luut ja palanut savi sekä tiilet muodostivat jälleen ylivoimaisesti suurimman löytöaineiston Mårtensbyn kaivauksilla. Jälkitöiden aikana on aina jännä avata kesän luu- ja tiilipusseja ja katsoa mitä niistä löytyy, siis sen lisäksi mitä pusseissa lukee. Tavaraa löytyy kaivauksilla paljon ja etenkin sateisina ja mutaisina päivinä savien ja luiden joukkoon saattaa eksyä yllätyksiä, jotka paljastuvat vasta sitten kuin pussien sisältöä ruvetaan putsaamaan. Tänäkin vuonna savien ja tiilien joukosta löytyi mielenkiintoisia keramiikka astioiden kappaleita ja luiden joukosta löytyi ainakin yksi luuesineen katkelma, jota joku Lillaksen tilalla oleskellut oli joskus koristanut kaivertamalla siihen erilaisia kuvioita.

Lillaksen talon kellarirakenteen tiilistä ainoastaan kaksi nurkassa näkyvää tiiltä olivat säilyneet alkuperäisillä paikoillaan.

Tiililöytöjen määrästä kertoo tiilien yhteenlaskettu paino, joka oli reilu 1800 kiloa. Kaikkia tiiliä ei tietenkään 

otettu talteen ja suurin osa poistettiin jo kentällä ja toinen osa jälkitöissä sen jälkeen kun ne oli punnittu. Suuresta tiilimäärästä uskalsimme tehdä rohkean päätelmän, että tutkimamme asuintalon kellarirakenteella on saattanut joskus olla tiiliset seinät. Kun pääsimme kellarin pohjalle, siinä oli kaikista tuhansista tiilistä säilynyt jopa kaksi alkuperäisellä paikallaan. Aikamoinen tuho oli siis käynyt tämän tiilirakenteen kohdalla. Tosin emme vielä ehtineet tutkia kellaria kokonaisuudessaan, joten voihan olla että ensi kesänä löydämme pari muutakin paikallaan olevaa tiiltä.

Tiilistä valikoitiin kokoelmiin talletettaviksi esimerkiksi sellaisia tiiliä, joissa oli havaittavissa jotakin hienoa muotoilua tai erikoisia painanteita. Monessa tiilessä erottui erilaisten kasvien painanteita, jota vasten tiilet olivat painautuneet kun niitä oli kuivatettu auringossa ennen polttoa. Joissakin tiilissä erottui myös jälkiä eläimistä. Viime vuonna kaivausten luiden joukosta löytyi kissan luita, nyt tiilissä erottui myös kissantassun painanne. Toisessa tiilessä oli hiukan isompi tassunjälki, enkä koiran jättämä jälki.

Mårtensbystä löytyneessä tiilessä etualalla erottuu kissantassupainanne.

Meillä rupeaa siis olemaan aika vankkaa todistusaineistoa siitä, että Lillaksen tilalla on 1600-luvulla ollut kissoja. Ei ehkä kovin yllättävää. Eikä yllätä sekään, että tutkimamme talon kellarista löytyi jyrsijöiden kalloja, ehkä rotan luita (tämä varmistuu kun luututkija katsoo luita ensi keväänä). Mutta vaikka aineiston joukossa onkin paljon odotettuja asioita, on mielestäni jotenkin hirveän jännittävää päästä niin konkreettisesti kiinni menneisyyden ihmisen arkipäivään ja elinympäristöön. Arkeologian kautta pääsee tosi lähelle aivan tavallista ihmistä. Saa hypistellä hänen valmistamiansa tai omistamiansa esineitä, ihastella hänen rakastamansa lemmikin tassunjälkiä ja tonkia hänen jätteitään. Tämä on jotakin aivan muuta kuin lukea kuninkaista ja aatelisista historiankirjoissa. Vaikka sekin on tietysti kiinnostavaa…

Andreas Koivisto

Tikkurilan kirkko on kaupungintalon pari

Kirkko rakennettiin Asematien varteen,
vastapäätä kaupungintaloa

Tikkurilan seurakunnat, suomen- ja ruotsinkielinen, ottivat vastaan arkkitehtien Kalle ja Leena Niukkasen suunnitteleman Tikkurilan työkeskuksen rakennuksen marraskuussa 1956, tupaantuliaisia vietettiin ensimmäisenä adventtina ja vuodenvaihteessa oli vihkiäistilaisuuksien vuoro. Työkeskuksen ja sen kirkkosalin vihkiminen suoritettiin kahteen kertaan, suomeksi ja ruotsiksi 30.12.1956. Suomenkielisen vihkimisen suoritti Tampereen piispa Elis Gulin, ruotsinkielisen jumalanpalveluksessa vihkiäisjuhlallisuuksia johti piispa G.O. Rosenqvist.

Paikalla suomenkielisessä tilaisuudessa oli myös lehdistön edustaja; Helsingin Ympäristölehti uutisoi 600-päisen juhlayleisön antaneen kiittäviä lausuntoja kauniista työntuloksesta.

Tikkurilan työkeskuksen rakennuttaminen on osa maassamme 1950- ja 1960-luvuilla vallinnutta tapaa rakentaa kirkkorakennuksen sijaan julkinen, monikäyttöinen tila. Tällä haluttiin painottaa kirkon sosiaalista vastuuta.Työkeskus tunnetaan nykyisin paremmin nimellä Tikkurilan kirkko. Keskus valmistui pariksi Asematien vastapäätä sijaitsevalle kaupungintalolle. Rakennusten myötä Tikkurilaan sijoittui silloisen Helsingin maalaiskunnan, nykyisen Vantaan, hengellinen ja maallinen keskus. Kunnan aiempi keskus Malmi oli jouduttu luovuttamaan Helsingille suuren alueluovutuksen yhteydessä 1946, ja tämä pakotti tekemään päätöksen uudesta kunnan keskuksesta. Rakennukset ovat 1950-luvulta ainoat tähän päivään saakka säilyneet julkiset rakennukset. Niillä on merkittävä kaupunkikuvallinen ja rakennustaiteellinen arvo.

Tikkurilan kirkko on harjakattoinen ja torniton. Muodoltaan se on suorakaide. Osa tiloista sijaitsee kellaritasossa. Kirkon pilari-palkkirunko on betonia ja sen julkisivut ovat puhtaaksimuurattua tiiltä. Kirkon sisätilat ovat matalia, eteisaulaa ja kirkkosalia lukuun ottamatta. Kirkon rakennusmateriaaleina on punatiilen lisäksi käytetty lasia ja puuta. Arkkitehdit ovat suosineet niitä, koska materiaalit ovat kestäviä ja arkisen kauniita. Julkisivusuunnittelun esikuvana ovat olleet vanhat punatiiliset kirkot. Kellotapuli kirkon yhteyteen valmistui 1969.

Rakennuksessa on tehty korjaus- ja muutostöitä vuosina 1974 - 1975. Perusteellisemmin se korjattiin vuosina 1979 - 1980 arkkitehti Pauli Halosen suunnitelmien pohjalta. Korjaustöiden jälkeen seurakuntasali vihittiin uudelleen kirkoksi 7.9.1980. Muutostöistä huolimatta rakennuksen 1950-luvun luonnetta on säilynyt, arkkitehtuuriltaan merkittävämpiä ovat sisääntulo/porrashuone, aula, kirkkosali ja pieni kappeli.

Vantaan seurakunnat ovat käynnistäneet 2000-luvun aikana kaksi purkamiseen tähtäävää hanketta. Ensimmäinen oli vuonna 2004, jolloin Vantaan kaupunginmuseo, Museovirasto, Uudenmaan ympäristökeskus ja kaupungin rakennusvalvonta suhtautuivat hankkeeseen kielteisesti. Toinen hanke käynnistyi joulukuun alussa 2012, jolloin Vantaan seurakuntien yhteinen kirkkoneuvosto päätti purkaa kirkon ja rakentaa tilalle uuden.

Ilmakuva 1960-luvulta.

Purkuhanke ei kuitenkaan etene näin suoraviivaisesti, sillä Tikkurilan kirkko on suojeltu 24.10.2011 hyväksytyssä asemakaavassa. Suojelu oli voimassa jo edellisessä, vuoden 1987 asemakaavassa. Suojelumääräyksen mukaan kirkkoa ei saa purkaa. Korjaus- muutos ja lisärakennustoimenpiteiden tulee olla sellaisia, että kirkkorakennuksen historiallinen ja kaupunkikuvan kannalta merkittävä luonne säilyy. Julkisivussa tulee vaalia alkuperäisiä rakennusosia ja julkisivukorjauksissa käyttää alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja. Rakennuksen historiallisen arvon säilyttämiseksi tulee korjaustöissä vaalia alkuperäisen kirkkosalin ja pääsisäänkäynnin alkuperäistä tilarakennetta ja alkuperäisiä tai niitä vastaavia materiaaleja.

Purkaminen vaatisi kaupunginvaltuuston tekemän kaavamuutoksen. Vantaan kaupunginmuseon oikeus toimia kulttuuriympäristöviranomaisena Vantaalla perustuu yhteistyösopimukseen Museoviraston kanssa.

Jaana af Hällström

.

Sotungissa kirjottiin jugendkukkia

Kehyksissä uudet liinat vanhoin kuvioin. Kuva Pekka Heiskanen.

Håkansbölen kartanon kokoelmiin kuuluvat tekstiilit ajoittuvat useille vuosikymmenille, sillä kartano oli saman perheen asuntona lähes sata vuotta. 1900-luvun alkuun eli jugendaikakaudelle ajoittuvia tekstiileitä kokoelmissa on säilynyt muutamia. Jugendin aikana tekstiilit olivat tärkeä osa sisustuksia ja niitä suunnittelivat aikakauden johtavat arkkitehdit ja suunnittelijat. Mallit ja kuviot jugendin tekstiileissä olivat innovatiivisia; inspiraatiota haettiin esimerkiksi kasvi- ja hyönteismaailmasta.

Håkansbölen pöytäliinoista kaksi on tekstiilisuunnittelija Ilona Jalavan suunnittelemia. Ne on julkaistu vuosina 1911 ja 1912 mallisalkuissa Kodin Käsityöt I ja II. Jalava julkaisi 1900-luvun alusta aina 1930-luvulle asti merkittävän määrän kirjontamalleja aikakauslehdissä sekä omissa mallikansioissaan. Hänen jugend-aiheiset mallinsa olivat hyvin suosittuja. Kirjontamallien mukana jugendtyyli saavutti lähes jokaisen kodin, vaikka muuten sisustuksia ei olisi ollut mahdollista uudistaa uuden tyylin mukaisiksi.

Håkansbölen iäkkäät liinat ovat kuluneet käytössä. Kirjontalankojen värisävyt ovat hyvin haalistuneet. Alkuperäisen väriloiston voi kuitenkin havaita tekstiilin nurjalta puolelta, tai esimerkiksi päärmekohdista tai kohdista, joissa langat on solmittu tai useita lankoja on päällekkäin. Alkuperäisiä liinoja ei kuntonsa puolesta voi asettaa näytteille tai palauttaa kartanoon ja siksi niistä päätettiin teettää toisinnot. Ensimmäinen askel oli materiaali- ja värianalyysien tekeminen Metropolian. Työmenetelmät tutkittiin konservaattorin työnä ja liinoista tehtiin mallit ja työohjeet.

Janica ja Isabella jäljentävät kuviota. Kuva Karola Asplun

Kirjontatyön toteuttivat sotunkilaiset käsityöharrastajat Isabella Palokas, Åsa Palokas, Janica Hindle sekä Karola Asplund. Naiset kuuluvat sotunkilaiseen käsityökerhoon Handarbetets Döttrar. Kerhon kymmenkunta jäsentä ovat kokoontuneet erilaisten käsitöiden merkeissä jo vuodesta 2004. Säännöllisten kokoontumisten lisäksi naiset tekevät retkiä messuille ja myyvät tuotoksiaan myyjäisissä, esimerkiksi Håkansbölen kartanolla Kartanon joulu-tapahtumassa.

Isabella, Åsa, Janica ja Karola lähtivät innolla mukaan liinaprojektiin. Osalle kirjojista kartano oli myös tuttu paikka. Sotungin kylän ja kartanon asukkaiden välillä on ollut historian saatossa tiivis yhteys.

Åsa, Janica, Karola ja Isabella kirjomassa. Kuva Inka Keränen.

Valmiit kirjotut liinat on tarkoitus ottaa käyttöön kartanolla kunhan sisätilat saadaan kuntoon. Ennen sitä liinat olivat osa museon World Design Capital-vuoden Upea Håkansböle –hanketta, jossa ne olivat esillä näyttelyssä Jugendhelmi Håkansböle Tikkurilan Designikkunassa (kuva blogikirjoituksen alussa). Tämän jälkeen liinat tulevat esille kartanolla 16. joulukuuta 2012 Kartanon joulu–tapahtumassa.

Inka Keränen

Håkansbölen kokoelmista vastannut
Vantaan kaupunginmuseon amanuenssi