Kirkonkyläprojekti on edennyt talven mittaan, ja tällä
hetkellä on päästy vaiheeseen, jossa loppukesästä toteutettavia arkeologisia
kaivauksia valmistellaan kuumeisesti. Kenttätöiden esivalmistelujen ohella
olemme kuitenkin ehtineet myös käydä läpi hieman Kirkonkylää koskevia
1600-luvun oikeudenkäyntipöytäkirjoja, ja näin vapun kunniaksi on ehkä hyvä
nostaa niiden joukosta esiin vauhdikas tapaus, joka muistuttaa hyvin liiallisen
juhlimisen vaaroista.
Vuoden 1624 talvikäräjillä käsiteltäväksi otettiin tapaus,
joka oli saanut alkunsa vain muutamia päiviä aiemmin Erik Bossmanin talossa
Kirkonkylässä. Erikin luona oli vietetty kosteaa iltaa, ja paikalla olivat
olleet ainakin sotilaina leipänsä ansaitsevat veljekset Claes ja Peer Mortensson
Tolkinkylästä sekä Jacob Mickilsson ja Jöns Andersson Ylästöstä. Ilta oli
sujunut rauhallisesti siihen saakka, kunnes Jöns yritti lähteä kotiin pienen
koiransa kanssa. Koska miehen kädet alkoivat tässä vaiheessa iltaa jo lipsua,
pääsi koira kuitenkin karkuun. Koirajahdin lomassa Claes menetti hermonsa, ja
alkoi solvata Jönsiä.
Jönsin ja Claesin välinen sanailu päättyi lopulta siihen,
että miehet päättivät siirtyä pihamaalle tappelemaan – toki juotuaan ensin
vielä hieman paloviinaa lämmikkeeksi helmikuun pakkasia vastaan. Onneksi
maantiellä käyty tappelu ei taistelijoiden väsyneen kunnon vuoksi ehtinyt erityisen
vaaralliseksi edes siitä huolimatta, että Peer oli lainannut veljelleen
miekkaa. Itse asiassa miekka putosi miehen kädestä ensimmäisellä lyönnillä,
mikä päätti tappelun alkuunsa.
 |
| Talvinen kuva Kirkonkylästä vuonna 2013. Nykyään kylässä enää harvoin törmää miekoin varustettuihin sotamiehiin. |
Valitettavasti tapahtumat eivät kuitenkaan päättyneet tähän,
vaan yhtäkkiä paikalle ilmestyi Thomas Simonsson Hanabölestä. Thomas alkoi
haastaa riitaa tappelupukareiden kanssa, mikä sai jo kerran lumihangessa
jäähtyneet tunteet kuumenemaan uudestaan. Tajutessaan jäävänsä alakynteen
Thomas pakeni Hindrik Anderssonin taloon, ja muut lähtivät takaa-ajoon vahvistettuina
lähistöltä löydetyllä vänrikki Johan Hinderssonilla ja tämän sotamiehillä.
Kyseisenä helmikuun iltana koko Kirkonkylä näyttää olleen
täynnä sotaväkeä iltaa viettämässä, sillä kun takaa-ajajat saivat lopulta
murrettua Hindrik Anderssonin oven, kävi ilmi että myös tämän tupa oli täynnä
sotaväkeä. Ilta päättyikin joukkotappeluun, jonka ruumiilliset ja aineelliset
vahingot listattiin pari päivää myöhemmin oikeudenkäyntipöytäkirjassa: tuvan
puolustajilta oli viety yksi miekan huotra vöineen sekä kaksi ketunnahkaista
hattua. Lisäksi paikallaolijoilla todettiin eritasoisia haavoja ja mustelmia.
Kaikkein huonoimmin kävi kuitenkin Jöns Anderssonille. Vaikka hän oli selvinnyt
maantiellä käydystä tappelusta vammoitta, oli Claes Mortensson käyttänyt tuvan
sekasortoa hyväkseen ja lyönyt Jönsiä päähän niin, että tämä makasi nyt kuoleman
kielissä.
Oikeus totesi Claesin syylliseksi tekoon ja vangitsi tämän.
Sekä Jönsin että Claesin myöhemmät vaiheet jäävät tuomiokirjoissa hämärän
peittoon, mutta myöhemmistä oikeusjutuista käy ilmi, ettei kyseessä kuitenkaan
ollut viimeinen kerta kun liiallinen ilonpito on Kirkonkylässä päättynyt
kyyneliin. Onneksi tuomiokirjat eivät kuitenkaan kuvaa pelkästään menneitä ikävyyksiä,
vaan ne tarjoavat myös Kirkonkylän osalta erinomaisen lähdekokonaisuuden kylän
asukkaista ja heidän elinympäristöstään.
Tuuli Heinonen