Kokemuksia KoKeMuksesta

Huoneen seinää peittää valkoinen metallihylly, joka on ääriään myöten täynnä ruskeita erikokoisia pahvilaatikoita ja silkkipaperikääröjä. Lattialla on siirtolavojen päällä isompia esineitä ja lisää laatikoita. Laatikoiden kyljissä on lyijykynämerkintöjä vuosien takaisista hankintaeristä diaarinumeroineen, usein lahjoittajan sukunimellä tai talteenoton paikannimellä varustettuna. Laatikoiden sisältöä ne eivät kuitenkaan paljasta, vaan se tulee selvittää seuraavana. Tämä on lähtötilanne.

Osa lähtötilanteesta kokoelmatiloissa.

Liityin itse osaksi kaupunginmuseon henkilökuntaa korkeakouluharjoittelijana, kun suoritin historianopintoihini liittyvän harjoittelun KoKeMus-hankkeen parissa. Museot ovat aiemmin tulleet minulle tutuksi enimmäkseen näyttely- ja yleisötyön kautta, joten harjoittelun aikana olen päässyt ensi kertaa myös kokoelmatyöhön mukaan. Tätä kautta olen oppinut, että tavallinen museokävijä näkee vain pintaraapaisun kaikesta museoissa tehtävästä työstä. Museon ovien takana tapahtuu paljon piiloon jäävää kulttuuriperinnön vaalimista ja historian tallentamistyötä esimerkiksi kokoelmatyön, näyttelyiden suunnittelun ja rakentamisen sekä viranomaistehtävien hoidon muodossa.  

Museokokoelmat ovat tärkeä osa museon identiteettiä. Niiden kautta museot rakentavat näyttelyissä tarinoita menneistä ihmisistä ja tapahtumista sekä siitä, miten nykypäivästä on tullut sellainen kuin se on. Esineistä voi lukea myös loputtomia merkityksiä eri näkökulmista käsin, ja siksi ne ovat tärkeä tiedonlähde myös tutkijoille niin historian, kansantieteen, kädentaitojen kuin konservoinninkin aloilla. 

Siksi kokoelmatyön kehittäminen on tärkeää museon kokonaisuuden kannalta: näin kokoelmien kautta saatavan tiedon hyödyntäminen, esineiden lainaaminen muille museoille sekä omien kokoelmien vahvuuksien ja heikkouksien hahmottaminen helpottuu.  

Luettelointia odottavat niin silmälasit koteloineen, lompakot kuin yliopiston osakuntiin liittyvät nauhat.  

Esineen matka vastaanottohuoneesta omalle säilytyspaikalleen on monivaiheinen. Vaiheista ensimmäinen on mielestäni kaikkein kiehtovin, kun pisimmillään vuosikymmeniä hyllyssä odottaneet laatikot noudetaan vastaanottohuoneesta luettelointipöydälle. On kuin jouluaatto, kun laatikkojen kannet avataan ja silkkipaperikääröjen suojista alkaa paljastua mitä erilaisimpia esineitä kaasunaamareista keittiötarvikkeisiin ja 1800-luvulta nykyaikaan. Seuraavaksi on kuitenkin tehtävä esineestä riippuen enemmän tai vähemmän vaikea päätös: tallennetaanko se kokoelmiin vai ei.  

Vantaan kaupunginmuseon kokoelmapolitiikka säätelee, millaiset esineet soveltuvat museon tallennusvastuuseen. Niiden tulee kertoa jotain Vantaan ja vantaalaisten historiasta ja kulttuurista, olla Vantaalla valmistettuja tai muuten tuoda ilmi jotain olennaista oman aikansa maailmasta. Päätöksiä joudutaan siis välillä pohtimaan pitkään, kun eri kriteerejä punnitaan toisiaan vasten. 

Tuleeko huonokuntoinen esine ottaa kokoelmiin ilman käyttöhistoriatietoja, jos se on Vantaalla valmistettu, tai kelpaako mukaan muualla aikuisikänsä eläneen, mutta Vantaalle eläköityneen henkilön lahjoittama tavara? Näihin kysymyksiin ei ole yhtä oikeaa vastausta, vaan päätös tehdään aina tapauskohtaisesti.  

Esineistön laaja kirjo yllätti minut harjoitteluni aikana. Eri vuosikymmenillä vastaanotetuista esineistä paljastui kaikkea hygieniatuotteista sepän työkaluihin ja sota-ajan esineistöön. Esineet kertoivat koskettavia tarinoita niistä hetkistä ja ajanjaksoista, joita ihmiset ovat pitäneet säilyttämisen arvoisina. Moni on lahjoittanut museolle vanhempiensa perinnöksi jättämiä tavaroita ehkä halusta ylläpitää ja säilyttää heidän muistoaan, ehkä toiveesta jakaa tietoutta vanhempien kokemasta aikakaudesta. Joistain perheistä esineistöä on lahjoitettu useamman sukupolven ajalta, jolloin elintason ja –paikan muutokset, teknologian kehitys sekä perinteiden vaihtuminen toisiin piirtyvät selkeästi esiin.  

Jos esine saa paikan museon kokoelmista, seuraa luettelointivaihe ja valokuvaus. Esineen kannalta keskeiset tiedot sen käyttöhistoriasta, ominaisuuksista sekä aiemmista omistajista kirjataan ylös tietokantaan, minkä jälkeen se päätyy valopöydälle kuvaukseen. Tunnistekuva on tärkeä osa esineen tietoja, sillä kuvien kautta kokoelmien kokonaisuus on helppo hahmottaa tietokannassa eikä esinettä aina tarvitse noutaa laatikostaan yksityiskohtien tutkailua varten. Kun esine on kuvattu, se viedään oikealle paikalleen kokoelmatiloihin. 

Harjoittelun aikana oma Vantaa-tuntemukseni laajentui valtavasti. Koen oppineeni myös ymmärtämään paremmin yhteiskunnan kollektiivisen muistin toimintaa. Kaikki tarvitsevat oman elämäntarinansa kertomiseen kiintopisteitä jaetuista kokemuksista, niin perheen, suvun, kyläyhteisön tai kansakunnan tasolla. Museo on juuri se paikka, jossa näitä kiintopisteitä uusinnetaan ja säilytetään. Ne saattavat olla laajasti jaettuja, kuten merkittävät uutistapahtumat, nopeat yhteiskunnan muutokset tai pitkälle levinneet arkikokemukset, tai sitten vain pienen joukon omia, mutta museoesineiden kautta ne konkretisoituvat yksilön ja yhteisön tasoilla.  

Tyhjien hyllyjen määrä on lisääntynyt huomattavasti, kun esineet ovat matkanneet inventoinnin kautta vastaanottotiloista kokoelmatiloihin.  

Kokoelmatyön noviisina hyppäsin KoKeMus-projektin kautta niin sanotusti suoraan syvään päähän, kun pääsin osallistumaan laajasti museolaisten työhön. Harjoittelun aikana työtehtäväni vaihtelivat inventoinnista ja valokuvauksesta esineiden puhdistukseen, kokoelmatietokannan haltuunottoon sekä kaikkiaan kokoelmapolitiikan periaatteiden ja arvojen toteuttamiseen käytännössä. Olen kiitollinen luottamuksesta, jota minulle osoitettiin alusta saakka, kun pääsin tekemään ja kokemaan museotyötä laidasta laitaan kokoelmatilojen sokkeloissa silkkipaperin ja puuvillahanskojen maailmassa. 

Nyt harjoitteluni päätyttyä KoKeMus-hanke on myös omalta osaltani päätöksessä. Harjoittelun aikana ehdimme luetteloida satoja esineitä ja tehdä myös saman verran kokoelmapoistoja, kun osa laatikoista paljastuneista tavaroista ei sopinut kaupunginmuseon talletusvastuualueisiin. Näiden oppien pohjalta tulevaisuuden kokoelmatyötä voidaan tehdä vankemmalta perustalta, kun vastaanottohuoneisiin vielä jääneitä luetteloimattomia laatikoita aletaan käydä läpi KoKeMus-hankkeen jatkuessa. Kuten opin harjoitteluni myötä, elämä on lyhyt, mutta museotyö pitkä.   

Korkeakouluharjoittelija
Aino Kirjonen

Minkälaisista kuvista museo on kiinnostunut?

Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkistoon tarjotaan säännöllisesti vanhoja ja vähän uudempiakin valokuvia. Minkälaiset kuvat sopivat museon kokoelmiin ja miksi museo ei voi ottaa kaikkia kuvia vastaan? Entä mitä kuvia kuva-arkistossa jo on? Näihin kysymyksiin vastataan tässä kirjoituksessa. 

Kuvakokoelmat nyt

Vantaan kaupunginmuseon kokoelmissa oli syksyllä 2019 noin 137 000 kuvaa ja niistä 11% on luetteloitu digitaalisessa muodossa. Kuvien kirjo on hyvin laaja, yhdistävänä tekijänä on monimuotoinen yhteys Vantaaseen. Vuonna 2018 julkaistu kokoelmapolitiikka esittelee kokoelmien yksityiskohtia sivulla. Kuvakokoelmat koostuvat yksityishenkilöiden, yritysten, yhteisöjen ja kaupungin toimijoiden vedoksista, negatiiveista, dioista ja kuvatiedostoista sekä museon oman valokuvaajan kuvista.

Kuvakokoelmat tulevaisuudessa 

Kuvakokoelmiin tarjottuja kuvia arvioidaan seuraavien kolmen kohdan avulla. Kuvia, jotka eivät vastaa kriteereitä, ei valitettavasti voida ottaa osaksi museon kokoelmia.

Parhaimmissa lahjoituksissa tunnetaan kuvaaja, kuvausaika ja paikka tarkasti. 

1. Kuvien aihe

Kuvakokoelmia kartutetaan Vantaan kaupunkia (Helsingin pitäjä, Helsingin maalaiskunta ja Vantaan kauppala) koskevalla aineistolla. Museolla on paikallinen tallennusvastuu ja museo osallistuu valtakunnalliseen TAKO-toimintaan. Museon piiriin kuuluu siis historialtaan vantaalainen aineisto. Kuva-arkistoon otetaan erityisesti kuvia, joita kokoelmissa ei entuudestaan ole. Kartunnassa painotetaan myös seuraavia teemoja:

• Vantaalainen teollisuus 
• Vantaalaiset kodit, harrastukset, vapaa-aika ja tapahtumat 
• Kunnalliselämä, toimialat, organisaatiot ja museon oma toiminta 
• Kulttuurimaisema ja rakennuskulttuuri  
• Lähiö, lähiöasuminen ja lähiökulttuuri 
• Ostoskeskittymät, ostospuistot ja automarketit

Erityisesti 1800-luvun arkea esittelevät kuvat ovat nykyisissä kokoelmissa harvinaisia. Kyseinen kuva on Övre Nybackan keittiöstä.

2. Kuvien laatu

Aiheen sopivuuden lisäksi kuva-arkisto arvioi kuvan laatua. Kokoelmiin käyvät hyvälaatuiset digikuvat. Hyvälaatuisella digikuvalla tarkoitetaan mahdollisimman suurikokoista tiff- tai jpeg-tiedostoa resoluutiolla 300, mieluiten koossa A3 tai vähintään A4 eli noin 21 x 29cm.

Digikuvien lisäksi museo vastaanottaa mielellään hyvälaatuisia vedoksia, negatiiveja ja dioja. Alkuperäisiä kuvia ei tarvitse välttämättä luovuttaa museolle. Kuvat voidaan kopioida museon kokoelmiin skannaamalla tai valokuvaamalla. Jos haluat skannata kuvan itse, on tiedostojen oltava kooltaan mieluiten A3 ja resoluution 300. Näin varmistetaan, että kuvaa voidaan käyttää suurikokoisissa näyttelytulosteissa, kirjoissa ja muissa painotuotteissa mahdollisimman monipuolisesti.

Yleisin syy kuvista kieltäytymiseen on kuvan huono laatu. Esimerkiksi huonolaatuiset kännykkäkuvat, halvat rakeiset “tunnin kuvat” tai vanhemmalla kotiskannerilla skannatut kuvat eivät usein riitä museon tarpeisiin. Myös pahoin vaurioitunut, liian pieni, huonosti rajattu tai epätarkka kuva hyvästäkin aiheesta hankaloittaa kuvan käyttöä liikaa.

Kauniskaan vanha kuva ei sovi museon kokoelmiin, jos kuvan aihe on väärä tai kuvan kunto liian huono.

3. Kuvien oikeudet ja taustatiedot

Kuva-arkisto ottaa vastaan vain kuvia, joihin museo saa täydet käyttöoikeudet. Käyttöoikeuksien selvittäminen voi olla ongelmallista silloin, kun kuvien luovuttaja ei ole myös kuvaaja. On tärkeää tietää kuvaajan lisäksi myös kuvausaika, paikka ja kuvissa esiintyvien henkilöiden nimet.

Kaupunginmuseo jakaa kuvat valtakunnallisessa Finna-palvelussa lisenssillä, joka mahdollistaa kuvien vapaan käytön ilman maksua. Kuvia luovutetaan asiakkaille myös kuva-arkiston asiakaspalvelun kautta. Kuvien lahjoittajan olisikin hyvä tiedostaa, että luovutetut kuvat saattavat päätyä esimerkiksi kahvilan seinälle, mainokseen, historiateokseen tai sosiaaliseen mediaan. 

Ennen kuin tarjoat kuvaasi museolle, oli se sitten vanha tai uusi, tarkista liittyykö kuva aiheeltaan Vantaaseen, onko kuvan laatu riittävän hyvä ja ovatko kuvan taustatiedot selvillä. On myös tärkeää ymmärtää, ettei kaikkia kuvia voida ottaa osaksi museon kuvakokoelmia. 

Tästä kirjoituksesta voit lukea kuvaajamme vinkit omien kuvien säilytykseen. 

 Kaikissa kuviin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä kuva-arkistoon kuva-arkisto@vantaa.fi 

Stella Karlsson

Leipäjonoista Yhteiseen pöytään

Miten päästä leipäjonoista eroon? Luoda jotakin sellaista, jossa ruoka-avun asiakas, ihminen, tuntisi olonsa hyväksi, arvostetuksi, osaksi yhteisöä? Ettei ihmisen tarvitsisi tuntikausia seistä taivasalla  jonottamassa ruokaa. Olla kiinni elämässä, inhimillisellä ja kestävällä tavalla.

Mitä siis tehdä leipäjonoille? Ja toisaalta valtavalle määrälle hävikkiruokaa, jota jää päivittäin kaupoista ja elintarviketukuista yli? Mitä tehdä, jotta kukaan tai mikään ei menisi hukkaan?
Näihin kysymyksiin Vantaan kaupunki ja seurakuntayhtymä lähtivät yhdessä miettimään ratkaisua. Kehitettiin toimintamalli, jossa hävikkiruoka kulkee lahjoittajalta keskitetysti hävikkiterminaalin kautta ruuan jakelijoille ja sitä kautta ruoka-apua tarvitsevalle. Syntyi Yhteinen pöytä. 

Kuva: Vantaan kaupunginmuseo / Anna-Reetta Rikala

Historian ohella Vantaan kaupunginmuseon tehtävänä on tallentaa myös tätä päivää. Erilaisia arjen ilmiöitä, suuria ja pieniä. Yhteinen pöytä on esimerkki tämän ajan ilmiöstä. Se kertoo osaltaan yhteiskunnan tilasta, jossa ruoka-apuun täytyy turvautua, koska kaikilla ei mene riittävän hyvin. Se kertoo toisaalta yltäkylläisyydestä ja kulutuksesta. Siitä, että ruokaa jää yli tarpeen. Se kertoo ilmastonmuutoksesta ja kestävästä kehityksestä. Se kertoo yhteisöllisyyden merkityksestä.

Museo halusi tallentaa tämän ilmiön yhteiseen muistiin ja kertoa siitä myös tuleville sukupolville. Kertoa tästä ajasta, jolloin oli pakko tarttua sanoista tekoihin ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja eriarvoisuuden vähentämiseksi. Herätellä ihmisiä ajattelemaan ja näkemään. Ymmärtämään, että se miten toimimme tänään, vaikuttaa siihen minkälainen huominen on.

Hävikkiterminaalilla pakataan lahjoitetut tuotteet laatikoihin kuljetettavaksi jakelupisteisiin. Vapaaehtoistyöllä on merkittävä rooli Yhteisen pöydän työssä. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo / Antti Yrjönen

Miten Yhteinen pöytä sitten toimii? Lähdimme ottamaan selvää ja näin se meni:

Hävikkiterminaalilla aamu alkaa yhteisillä aamukahveilla. Järjestäydytään. On kolme pakettiautoa, kaksi kylmäkuljetuksiin ja yksi kuivamuonalle. Autoihin lastataan laatikot, jotka edellisenä päivänä on pakattu terminaalilla valmiiksi. Ne sisältävät lähinnä elintarvikkeita – joskus myös muutakin – mitä milloinkin kaupoista on saatu. Jakeluverkostossa olevat ruoka-avun jakajat ovat voineet esittää toiveita, mitä kussakin jakelupisteessä on tarpeen. On kulttuurisia eroja, ikäihmisiä ja nuoria. Erilaisia tarpeita ja elämäntilanteita. Kaikkiin toiveisiin ja tilauksiin ei aina voida vastata, koska paljon riippuu siitä mitä lahjoittajilta saadaan, minkälaista hävikkiä on tullut.

Tänään kuormassa on mm. banaaneja, mandariineja, pikapuurohiutaleita, kaaliraastetta, leipää, jogurttia, suklaapatukoita, sipsejä… eli perusruokaa, ja vähän jotain extraakin. Elintarvikkeita, joissa parasta ennen-päivämäärä on tulossa vastaan, ja siitä syystä kaupan hyllyltä poistettuja. Jotta kylmäketju ei elintarvikkeilla katkeaisi, terminaalilla on kylmähuone ja pakastin. Näin taataan, että ruoka-avun ja yhteisruokailun asiakas saa laadukasta ruokaa.

Kuva: Vantaan kaupunginmuseo / Anna-Reetta Rikala

Lähdemme matkaan. Kussakin autossa on autonkuljettaja sekä apukuski (tällä kertaa myös museon havainnoija). Kaksi meistä jää hävikkiterminaalille havainnoimaan ruokien pakkaamista seuraaviin kuljetuksiin.

Yhteisen pöydän autot ajavat ennalta määrättyä reittiä. Listan mukaan mennään. Käymme työttömien toimintakeskuksessa, päihdekuntoutujien talolla, asukastiloissa, seurakunnalla… Välillä poiketaan elintarviketukussa ja kaupoissa ja otamme matkaan lahjoitukset: maitoa, leipää, jauhelihaa, banaaneja, kalaa…

Pääsiäisen jälkeen saatiin lahjoituksena mm.valtava määrä maitoa. Kuvat: Vantaan kaupunginmmuseo / Antti Yrjönen

Kun autot saapuvat takaisin terminaalille, on lounas jo valmiina. Istumme yhteisen pöydän ääreen syömään, hävikkiruokaa tottakai! Lounaan jälkeen jatketaan. Uudet reitit, asukastilat, kauppojen kylmähuoneet, lastauslaiturit… ja takaisin terminaalille. Päivä pulkassa, hyvin meni. Toimii!

Lopuksi kokoonnuttiin yhteiseen pöytään syömään hävikkiruuasta valmistettua maittavaa lounasta.
Kuva: Vantaan kaupunginmuseo / Marjo Eerikäinen

Mutta onko Yhteisen pöydän toiminta vain hävikkiruuan hyötykäyttöä ja ruoka-apua? Se on paljon muutakin. Yksi tärkeä tekijä Yhteisessä pöydässä on se, että ihminen pääsee osaksi jotain kokonaisuutta. Osallistuu, saa yhteyden toisiin ja tulee huomatuksi, ehkä myös työllistyy. Yhteisen pöydän porukka puhaltaa yhteen hiileen, keskustellen, toisiaan kuunnellen. Keskitetyn toiminnan myötä hävikkiruuan lahjoittajien ja jakelijoiden työ helpottuu ja ruoka-avun saajat ja yhteisruokailuun tulijat voivat kiittää. Olkaa hyvä ja käykää pöytään! Yhteinen pöytä on katettu: hävikillä, osallisuudella, yhdessä tekemisellä, ihmisten kohtaamisella, paremmalla huomisella.

Vielä on kuitenkin matkaa siihen, että leipäjonoista päästäisiin kokonaan eroon. Vantaalla ollaan jo aika hyvällä mallilla. Miten on muiden kaupunkien laita?

Anna-Reetta Rikala

Risto Vilhusen kokoelman ikonit matkaavat Kuopioon

Markku Hynninen lastaa esineistöä kuljetettavaksi Suomen ortodoksiseen kirkkomuseoon Riisaan.
Kuva: Antti Yrjönen / VKM

Taiteilija ja keräilijä Risto Vilhunen on päättänyt testamentissaan lahjoittaa ikonit ja muun kristillisen esineistön Suomen ortodoksiseen kirkkomuseoon Riisaan. Osa Vilhusen ikonikokoelmasta on ollut tallennettuna Vantaan kaupunginmuseon kokoelmiin.

Viime viikolla 96 kokoelmaan kuulunutta esinettä noudettiin Vantaan kaupunginmuseon säilytystiloista Kuopiossa sijaitsevaan Riisaan. Loput 900 esineen laajuisesta ikonikokoelmasta ovat Vilhusen kodissa, josta ne siirretään Kuopioon myöhemmin. Aineiston siirto tukee valtakunnallista museoiden välistä tallennusvastuuta (TAKO), jonka mukaan Riisa tallettaa ortodoksista aineistoa Suomessa.

Vantaan kaupunginmuseoon tallennettuun Risto Vilhusen kokoelmaan kuuluu edelleen maya-, inka-, afrikkalais- ja kiinalaisesineistöä sekä koti-irtaimistoa. Kokoelma on ollut esillä Vantaan kaupunginmuseolla vuonna 2015 Hullun keräilijän aarteet -näyttelyssä. Nyt kokoelmaan pääsee tutustumaan Vantaan kaupunginmuseon Finna-palvelussa.

Esimerkkejä Riisaan siirretyistä esineistä

Matkaikoni. Kuva: Mikaela Ihander / VKM

Messukasukka. Kuva: Mikaela Ihander / VKM

Pyhä Yrjö -ikoni. Kuva: Pekka J. Heiskanen / VKM

Oranssi osanen omintakeista paikallishistoriaa

Oletko miettinyt, kuinka museon kokoelmat oikeastaan kasvavat? Millaisia esineitä sinne valitaan, ja millä perustein? Edellytyksiä on useita. On toivottavaa, että esineen historia tunnetaan, sen käyttötarkoitus tiedetään ja että se liittyy vahvasti johonkin aikansa ilmiöön. Peruskoululaisesta saakka olemme (onneksi) saaneet kiertää museoita ja kuunnella opastuksia, joissa kerrotaan esivanhempiemme elämäntavoista. Olemme nähneet mysteerisiä esineitä, joiden käyttötarkoitusta yleisöltä arvuutetaan -museon henkilökunnan toivoessa, että oikea vastaus löytyy siinä sivussa. Ajatukset jäävät heinäntuoksuiseen maalaismaisemaan, taidokkaasti koristemaalattuihin talonpoikaisarkkuihin ja leipä- tahi nahkurin orsiin.

Kulttuuriperintömme ei tietenkään polje paikallaan ja kasvata pölykerrosta päälleen. Se elää ja hengittää koko ajan, on museoiden vastuulla tallentaa myös meidän aikamme ilmentymiä. Nykyhetki tulee eittämättä museokamana vastaan itse kullekin. Tuttu lause vanhemmalta polvelta museossa onkin, ”tuollainen meilläkin oli silloin joskus” tai, ”samanlaisella leikin minäkin pikkutyttönä”.

”Tuollaista kumivenettä seilasin silloin nuorena kaljakellunnassa!”

Vantaan kaupunginmuseon yksi tehtävä on dokumentoida ja tallentaa vantaalaisia ilmiöitä, myös joidenkin mielestä arveluttavia sellaisia. Kesällä 2014 kaksi museon työntekijää osallistui kaljakelluntaan havainnoidakseen tapahtumaa, sen osallistujia, tunnelmaa ja lieveilmiöitä. Tapahtumassa talteen kerätyt esineet olivat esillä Joki -kivikaudelta kaljakelluntaan -näyttelyssä vuosina 2015-2016.

Muutamaa vuotta myöhemmin konservaattoriharjoittelija löytää työpöydältään rapaisen, ja juuri ja juuri vienosti vieläkin jokivedeltä tuoksuvan kumiveneen. Eheässä kunnossa säilynyt vene pitää edelleen ilmat sisällään, sillä voisi aivan hyvin lähteä saman tien soutamaan kohti taivaanrantaa. Tämän veneen kohtalo vie kuitenkin varhaiseläkkeelle.

Se puhdistettiin pintaa kuluttavasta irtoliasta imuroiden ja mikrokuituliinalla pyyhkien, sitten veneestä ja airoista otettiin selkeä valokuva tietokantaa varten. Lopuksi vene oli tyhjennettävä, sillä ajan saatossa happi muuten hapertaisi kumia sekä sisältä että ulkoa. Haurastuminen tulee tapahtumaan muoville joka tapauksessa, mutta tietyin toimenpitein konservaattori voi pyrkiä hidastamaan ja ennaltaehkäisemään prosessia. Veneelle valmistettiin mittojen mukaan säilytyslaatikko, jossa se mahtuu pötköttelemään koko pituudessaan kera airojen. Hapottomat silkkipaperit antavat lisäsuojaa ja pitävät esineet paikallaan laatikossa.

Näiden kellunnassa haaksirikkoutuneiden sandaalien mahdollista tuoksua konservaattoriharjoittelija ei halua kommentoida. Kuivapuhdistetut ja silkkipaperilla tuetut kesäläppöset niin ikään jäävät kokoelmaan.

Osa paikallista kulttuuriperintöä on näin talletettu jälkipolvien kummasteltavaksi ja tutkittavaksi. Kuinka moni nykyajan ilmiö on silloin jo kadonnut? Muoviroskat, roskaaminen… Joki itse? Suomalaisten taito kehittää itselleen uusia kesäurheilulajeja tuskin katoaa koskaan. Museo pitää huolen, etteivät vanhatkaan unohdu.

Sanna Kainulainen
Konservaattoriharjoittelija

Veteraanien lippu jää historiaan

Viime vuoden lopulla Vantaan kaupunginmuseon kokoelmista vastaava intendentti sai puhelun Esko Leinoselta, Vantaan seudun Rintamamiesveteraaniyhdistyksen viimeiseltä puheenjohtajalta. Yhdistystä oltiin lakkauttamassa, ja yhdistyksen lippua sekä lipun mukana kulkevaa lippukirjaa tarjottiin museolle. Nyt lippu on luettelointia, puhdistusta ja pakkaamista vaille valmiina. Mitä tiedämme lipusta tai tästä järjestöstä? Meille rauhan ajan ihmisille asia on kaukainen. Minkälaisia ajatuksia se herättää?

Rintamamiesveteraaniyhdistys perustettiin 6.11.1967 tukemaan sodassa olleitten veteraanien ja heidän perheittensä elämää. Yhdistys järjesti jäsenilleen vuosittain virkistystoimintaa: kokouksia, tarinailtoja, retkiä ja kylpylämatkoja. Myös ulkopuolisille järjestettiin juhlia, tansseja sekä iltamia. Näillä kerättiin varoja yhdistyksen toimintaan. Vuonna 1974 järjestö sai oman lippunsa. Pidettiin juhlallinen lipun naulaamistilaisuus, jossa paikalla olleet jäsenet naulasivat rituaalinomaisesti kukin oman naulansa lippuun. Naulaajat kirjoittivat nimensä nahkakantiseen lippukirjaan, siinä järjestyksessä kuin nauloja naulattiin. Lipulla oli tärkeä symbolinen merkitys. Sitä kannettiin Suomen lipun rinnalla  itsenäisyyspäivänä, kaatuneitten muistopäivänä, hautajaisissa ja muissa arvokkaissa tilaisuuksissa.

Viime sotien veteraanien määrät ovat vähentyneet eikä järjestötoiminnalle ole enää ollut jatkajia. Lippukirjan sivut ovat jääneet tyhjiksi. Lipun historia on arvokas, ei vain veteraaneille ja heidän omaisilleen, vaan myös kaikille meille. Tarinaa sen taustalla ei sovi unohtaa. Lipun ja lippukirjan tarina jatkukoon tästä lähtien museon kokoelmissa. 

 

Puhdistuksen, luetteloinnin ja valokuvauksen jälkeen lippu pakataan ja asetetaan säilytykseeen museon kokoelmatiloihin. Oikealla lippukirja, jossa lipunnaulaajien nimet. Kuvat Mikaela Ihander / VKM

Lippu odottaa nyt pakkaamista kokoelmatiloissa. Tarkastelemme pöydälle levitettyä lippua konservaattorin kanssa. Se on sininen, villakankainen ja mitoiltaan 110 x 145 cm. Lippu on kiinnitetty 46 naulalla puiseen tankoon, jonka yläpäässä on messinkinen koriste. Keskellä lippua on Rintamaveteraaniliiton logo, jossa on valkoinen maapalloa kuvaava symboli, ja sen päällä V- kirjain, jonka toinen sakara muodostaa soihdun, toisen päällä on sotilaslakki. Logon molemmilla puolin on kaksi valkoista kolmisakaraista merkkiä. Mitä ne merkitsevät? Rintamalinjaako vai jotain estettä? Ne eivät aivan aukene meille. Lipun alareunassa lukee Vantaan seudun rintamamiesveteraanit ry. Vasemmassa yläkulmassa on Vantaan entinen lohenpyrstölogo. Sekin jo historiaa. Kuten tämä lippukin.

Näillä tiedoin lippu jää historiaan, museon kokoelmiin. Voimme vain toivoa, että jatkossa sotia ei sodittaisi, veteraaneja ei tulisi, ei meillä Suomessa eikä muuallakaan. Rauhan lippu liehukoon, nyt ja tulevaisuudessa. Hyvää veteraanipäivää!




Seppeleenlasku Ruskeasannan sankarihaudalle itsenäisyyspäivänä 6.12.1977 Kuva Foto Mannelin  / VKM

Anna-Reetta Rikala

Kaupunginmuseon kokoelmat ja kulttuuriperintökohteet avautuvat yleisölle

Kaupunginmuseon arkisto-, esine-, ja valokuvakokoelmat ovat laajat ja tähän asti niihin on päässyt tutustumaan ainoastaan paikan päällä ajanvarauksella. Tammikuussa julkaisimme yleisöversion kokoelmapolitiikastamme ja kerroimme miten kokoelmamme ovat muodostuneet ja millä perusteilla niitä laajennetaan. Seuraava askeleemme mahdollistaa kokoelmiin tutustumisen kotisohvalta Finna- sivuston kautta.

Armas Lindgrenin suunnitelma Håkansbölen kartanosta 1905, joka ei ikinä toteutunut.

Finna on valtakunnallinen hakupalvelu, joka kokoaa yhteen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot. Vantaan kaupunginmuseon omalle sivulle pääset täältä. Palvelussa voit tutustua esineisiin, kuviin, arkistoaineistoon ja rakennusperintökohteisiin. Uutta materiaalia viedään sivustolle viikottain. Kevään mittaan työn alle pääsee esimerkiksi Håkansbölen kartanon historialliset kuvat, vantaalaiseen teollisuuteen liittyvää aineistoa ja lisää ilmakuvia.

Hakunilan seutua ilmasta 2017. Kuva: Antti Yrjönen / VKM.

Tällä hetkellä Finnassa on julkaistu materiaaleja seuraavilla teemoilla:

-Risto Vilhusen kokoelma
-Håkansbölen kartanon kokoelma
-Arkeologiset kaivaukset Vantaan seudulla
-Uusia ilmakuvia

Tutustu Kaupunginmuseon Finna-näkymään.

Taiteilija Risto Vilhusen kokoelmaan kuuluva harakka, jolla on aivan erityinen tarina. Kuva Mikaela Ihander.

Vantaan kaupunginmuseon Finna-palvelussa julkaistuja kuvia voi käyttää vapaasti, myös kaupallisessa käytössä. Mainoskäyttöön tarvitaan kuvissa olevien henkilöiden lupa. Kuvan yhteydessä on mainittava Vantaan kaupunginmuseo ja kuvaaja (jos tiedossa). Finnassa näytettävät kuvat lisensoidaan Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä. Palvelussa näytettävät kuvat eivät ole painokelpoisia. Lisätietoja kuvien käytöstä saat kuva-arkistosta, kuva-arkisto@vantaa.fi.

Stella Karlsson

Kokoelmista kokoelmapolitiikaksi

Vantaan kaupunginmuseon kokoelmapolitiikka on julkaistu museon nettisivuilla. Pääset lukemaan sen tästä linkistä. Tässä kirjoituksessa selvitetään, mikä kokoelmapolitiikka on, mitä sillä tehdään, mitä kokoelmissa on ja mitä sinne kerätään. Sanana kokoelmapolitiikka kuulostaa tylsältä, mutta sen tarkoitus on toimia työkaluna ja selkeyttää museon tehtävää ja samalla avata museon toimintaa ja prosesseja.

Tutustu Vantaan kaupunginmuseon kokoelmapolitiikkaan

Museon ensimmäinen kokoelmapolitiikka valmistui vuonna 2004 ensimmäisten museoiden joukossa Suomessa. Kyseinen versio oli tarkoitettu henkilökunnan käyttöön. Uusi kokoelmapolitiikka on kokoelmatiimin yhdessä päivittämä ja sen tarkoitus on toimia työkaluna kokoelmatyössämme ja samalla avata enemmän kokoelmia yleisölle. Kokoelmapolitiikkaan on tiivistetty, mitä kokoelmissamme on ja mitä tallennamme.

Näyttelyt ovat museon näkyvintä toimintaa. Vaikka näyttelyt ja museon muu toiminta pohjautuu kokoelmiin, vain pieni osa niistä pääsee esille. Vantaan kaupunginmuseo on perustettu vuonna 1986, ja museon suhteellisen nuori ikä näkyy myös kokoelmissamme. Ennen museon perustamista kaupungin kulttuuritoimisto oli aloittanut kokoelmien keräämisen keskittyen valokuva- ja koulukokoelmaan. Tämä on pohja museon nykyisille kokoelmille.

Valokuvat on yksi esimerkki suurista kokonaisuusista. Kuva Antti Yrjönen, VKM.

  Museon kokoelmat muodostuvat esineistä, kuvista, arkistosta, äänitteistä, videoista, lehtileikkeistä, käsikirjastosta ja arkeologista aineistosta. Kokoelmiimme tallennetaan aineistoa, joka liittyy Helsingin pitäjään, Helsingin maalaiskuntaan, Vantaan kauppalaan ja Vantaan kaupunkiin. Tallennamme Vantaalla valmistettua ja historialtaan siihen liittyvää aineistoa. Taustatiedot ovat tärkeitä: tarinan myötä vaatimaton esine saa suuremman merkityksen kuin rahallisesti arvokas esine, jonka käyttäjästä ja käyttöpaikasta emme tiedä mitään. Vantaalainen teollisuus, kodit, kulttuuri ja kunnalliselämä sekä kulttuurimaisema ja rakennuskulttuuri ovat kokoelmiemme painopistealueet.

Vantaalla toimivan Sokevan tuotantoa tallennettiin museon kokoelmiin vuonna 2017. Kuva Antti Yrjönen, VKM.

Yleinen oletus on, että museot tallentavat vain vanhaa. Nykydokumentointi, tämän hetken ilmiöt ja asiat, kuuluvat myös tallennettaviin kohteisiin. Vantaan kaupunginmuseo on aktiivisesti mukana museoiden valtakunnallisessa tallennus- ja kokoelmayhteistyössä (TAKO). Museot ovat tietoisia, että samanlaista aineistoa on tallennettu ympäri Suomea ja yhteistyöllä on tarkoitus estää kokoelmien päällekkäisyyksiä ja kehittää nykydokumentointia. Vantaan kaupunginmuseon valtakunnalliset tallennusvastuualueet ovat olleet lähiö, lähiöasuminen, ostoskeskittymät ja nuorisobänditoiminta. Viimeaikaiset dokumentoinnit ovat käsittäneet mm. lapsiperheiden arjen haasteita sekä Martinlaakson ostarin jäähyväisiä.

Museo osallistui Arjen haasteet-hankkeeseen dokumentoimalla lapsiperheiden arkea. Kuva Antti Yrjönen, VKM.

Kokoelmissamme on noin 26 000 esinettä, 127 000 kuvaa, 75 hyllymetriä arkistoaineistoa, 500 äänite- ja kuvatallennetta, 4000 teosta käsikirjastossa ja 11 200 arkeologista löytöä. Arkeologisen kokoelman omistaa Museovirasto, mutta ne säilytetään kaupunginmuseon kokoelmatiloissa. Kokoelmat vaativat oikeinlaiset olosuhteet säilyäkseen tuleville sukupolville. Tärkeä osa kokoelmatyötä on luettelointi ja tallentaminen tietokantaan, jotta tiedämme mitä kokoelmissamme on ja missä ne sijaitsevat. Valtakunnallisen Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen hakupalvelun Finnan (www.finna.fi)  kautta pääsee kurkistamaan osaan kokoelmistamme. Aineiston määrä täydentyy jatkuvasti. 

Kuva Antti Yrjönen, VKM.

Totuus on, että tunnemme kokoelmistamme vain osan: moni vastaanotettu laatikko ja niiden sisältö ovat edelleen läpikäymättä. Sama haaste on monessa muussakin museossa. Tarkoitus olisi aloittaa lähitulevaisuudessa inventointiprojekti, jonka jälkeen tiedämme mitä kokoelmissamme on, mitä sieltä puuttuu ja mitä tulisi poistaa. Valtakunnallisen tallennusvastuualueen myötä emme tallenna kaikkea ja olemme opetelleet sanomaan ei: museot eivät ole kaatopaikkoja, jotka vastaanottavat kaiken sinne tarjottavan. Tämän myötä tulemme päivittämään uudelleen kokoelmapolitiikkaamme.

Håkansbölen kartanon kokoelma on laajin kokonaisuus museon kokoelmissa. Kuva Matti Huuhka / Museokuva, VKM.

Tutustu kokoelmapolitiikkaamme ja kerro, mitä meidän tulevaisuudessa tulisi tallettaa! Mitä tästä päivästä tulisi tallettaa tuleville sukupolville? Pitäisikö kokoelmissamme olla esimerkiksi Ikean pöytä? Otamme mielellämme ideoita vastaan.

Kirjoittaja: Intendentti Annamari Juvonen-Eskola, joka vastaa kokoelmapolitiikan kehittämisestä ja toteuttamisesta yhdessä kokoelmatiimin kanssa