Oranssi osanen omintakeista paikallishistoriaa

Oletko miettinyt, kuinka museon kokoelmat oikeastaan kasvavat? Millaisia esineitä sinne valitaan, ja millä perustein? Edellytyksiä on useita. On toivottavaa, että esineen historia tunnetaan, sen käyttötarkoitus tiedetään ja että se liittyy vahvasti johonkin aikansa ilmiöön. Peruskoululaisesta saakka olemme (onneksi) saaneet kiertää museoita ja kuunnella opastuksia, joissa kerrotaan esivanhempiemme elämäntavoista. Olemme nähneet mysteerisiä esineitä, joiden käyttötarkoitusta yleisöltä arvuutetaan -museon henkilökunnan toivoessa, että oikea vastaus löytyy siinä sivussa. Ajatukset jäävät heinäntuoksuiseen maalaismaisemaan, taidokkaasti koristemaalattuihin talonpoikaisarkkuihin ja leipä- tahi nahkurin orsiin.

Kulttuuriperintömme ei tietenkään polje paikallaan ja kasvata pölykerrosta päälleen. Se elää ja hengittää koko ajan, on museoiden vastuulla tallentaa myös meidän aikamme ilmentymiä. Nykyhetki tulee eittämättä museokamana vastaan itse kullekin. Tuttu lause vanhemmalta polvelta museossa onkin, ”tuollainen meilläkin oli silloin joskus” tai, ”samanlaisella leikin minäkin pikkutyttönä”.

”Tuollaista kumivenettä seilasin silloin nuorena kaljakellunnassa!”

Vantaan kaupunginmuseon yksi tehtävä on dokumentoida ja tallentaa vantaalaisia ilmiöitä, myös joidenkin mielestä arveluttavia sellaisia. Kesällä 2014 kaksi museon työntekijää osallistui kaljakelluntaan havainnoidakseen tapahtumaa, sen osallistujia, tunnelmaa ja lieveilmiöitä. Tapahtumassa talteen kerätyt esineet olivat esillä Joki -kivikaudelta kaljakelluntaan -näyttelyssä vuosina 2015-2016.

Muutamaa vuotta myöhemmin konservaattoriharjoittelija löytää työpöydältään rapaisen, ja juuri ja juuri vienosti vieläkin jokivedeltä tuoksuvan kumiveneen. Eheässä kunnossa säilynyt vene pitää edelleen ilmat sisällään, sillä voisi aivan hyvin lähteä saman tien soutamaan kohti taivaanrantaa. Tämän veneen kohtalo vie kuitenkin varhaiseläkkeelle.

Se puhdistettiin pintaa kuluttavasta irtoliasta imuroiden ja mikrokuituliinalla pyyhkien, sitten veneestä ja airoista otettiin selkeä valokuva tietokantaa varten. Lopuksi vene oli tyhjennettävä, sillä ajan saatossa happi muuten hapertaisi kumia sekä sisältä että ulkoa. Haurastuminen tulee tapahtumaan muoville joka tapauksessa, mutta tietyin toimenpitein konservaattori voi pyrkiä hidastamaan ja ennaltaehkäisemään prosessia. Veneelle valmistettiin mittojen mukaan säilytyslaatikko, jossa se mahtuu pötköttelemään koko pituudessaan kera airojen. Hapottomat silkkipaperit antavat lisäsuojaa ja pitävät esineet paikallaan laatikossa.

Näiden kellunnassa haaksirikkoutuneiden sandaalien mahdollista tuoksua konservaattoriharjoittelija ei halua kommentoida. Kuivapuhdistetut ja silkkipaperilla tuetut kesäläppöset niin ikään jäävät kokoelmaan.

Osa paikallista kulttuuriperintöä on näin talletettu jälkipolvien kummasteltavaksi ja tutkittavaksi. Kuinka moni nykyajan ilmiö on silloin jo kadonnut? Muoviroskat, roskaaminen… Joki itse? Suomalaisten taito kehittää itselleen uusia kesäurheilulajeja tuskin katoaa koskaan. Museo pitää huolen, etteivät vanhatkaan unohdu.

Sanna Kainulainen
Konservaattoriharjoittelija

Museo kelluu

Kaljakellunta järjestettiin tänä vuonna jo 18. kertaa. Vantaan kaupunginmuseossa halusimme  dokumentoida tämän ainutlaatuisen, vuosi vuodelta paisuvan ja ristiriitaisia tunteita herättävän vantaalaisen ilmiön. Lisäksi keräämme parhaillaan aineistoa ensi keväänä avattavaan Joki-näyttelyyn. 
 

Osallistujia oli tänä vuonna ennäysmäärä, arviolta noin 3000 - 4000 kellujaa. Jälkipuintia on taas aiheuttanut roskaaminen. Kuva Pekka J. Heiskanen / Vantaan kaupunginmuseo.

Saavumme Tammiston McDonaldsille, lähtöpisteen tuntumaan klo 10.45. Paikalla näkyy olevan monia muitakin kelluntaan osallistuvia. Aluksia valmistellaan. Joka puolelta kuuluu tasaista kumiveneen pumppaamisesta syntyvää vinkumista. Näemme mitä erilaisempia kellumisvälineitä, paljon samanlaisia kuin oman veneemme, mutta myös uima-altaita, ilmapatjoja, pomppulinnoja sekä puusta rakennettuja jykevämpiä lauttoja… 

Jännittää vähän, mitä tästä nyt tulee? Mahdutaanko me todella pikkuruiseen kumiveneeseen kaikkine kamoinemme? Mitä osallistujat mahtavat ajatella kahdesta pelastusliiveihin sonnustautuneesta ja vettä juovasta museotädistä?
 

#kumivene täyttyy Tammiston lähtöpisteellä Tuusulanväylän varrella. #kaljakellunta

Kun vene on valmis, haastattelemme viereistä seuruetta. Kyseessä on tyttöjen polttariporukka ja aluksen nimeksi on annettu Love Boat. Osa on ollut mukana aikaisemminkin ja morsiamen sisko kuvailee tapahtumaa mahtavaksi tavaksi viettää kaunista kesäpäivää. 
 

Eka haastis tehty! #kaljakellunta #loveboat #nykydoku

Etsimme lähtöpistettä ja päädymme kävelemään kahden miehen kanssa. He ovat ensikertalaisia, kuten mekin, ja saapuneet tapahtumaan Mikkelistä ja Espoosta. Päätös kelluntaan osallistumisesta oli syntynyt alkukesästä monen vuoden aikomuksen jälkeen. Nyt viimeistään karisee ajatus siitä, että tämä olisi vain nuorten tapahtuma. Kaverukset ovat samaa ikäluokkaa kuin mekin, neljänkympin tienoilla. Tiedostamme senkin, että kelluminen houkuttelee osallistujia ympäri Suomea ja maailmaa. Kuulemme ympäriltämme iloista puheensorinaa monilla eri kielillä.

Aluksia raahataan pitkin Tammiston peltoja.

Pääsemme sillan alle rantatörmälle, josta laskeutuu tasaisena virtana kellujia jokeen. Porukkaa on käsittämättömän paljon. Taustalla soi Love Boat -televisiosarjan tunnari. Ilmassa on suoranaista karnevaalitunnelmaa. ”On tää kyllä ihan hullu tapahtuma!” 
   

Kohta sekaan. Miten meidän käy? #kaljakellunta #kumivene #nykydoku

Kauhuksemme huomaamme, että veneemme tyhjenee! Mitä tapahtuu? Lähempi tarkastelu osoittaa, että upouuden veneemme pohjaan on tullut ammottava reikä! Epätoivo iskee, jääkö tämä sittenkin vain rannalta katseluksi? 

Voi ei!!!! Reikä!!!! #kaljakellunta

Halusimme ehdottomasti päästä veteen asti kokemaan, mistä todella on kysymys. Viereisen paatin omistaja harmittelee epäonneamme ja tarjoaa kyytiä, mutta paikkoja on vain yksi. Emme voi suostua tähän. Alkaa puhelinrumba, kun uutta venettä metsästetään lähialueen kaupoista. Kaikki kumiset kelluntavälineet on myyty joka paikasta loppuun.

Se siitä? #kumivene #kaljakellunta

Tilanne vaikuttaa toivottamalta, mutta päätämme jatkaa haastattelujen tekemistä rannalta käsin. Törmäämme jo ensimmäisessä Kaljakellunnassa mukana olleeseen Mikko Kiuruun, joka taustoittaa meille sen historiaa. Idea kaljakellunnasta syntyi krapulapäivänä pienessä kaveriporukassa vuonna 1997. ”Me oltiin siihen aikaan aika innovatiivisia ja toteutettiin kaikki pähkähullut ideat.” Ensimmäisinä vuosina kelluttiin Rekolan lähistöllä. Vuosi vuodelta osallistujamäärä tuplaantui. Erilaisten reittikokeilujen jälkeen ovat vesillelaskupaikoiksi vakiintuneet Heurekan ranta sekä Vantaanjoen ja Keravanjoen risteyskohta, joista lähdetään vuorovuosina.
 
Haastattelun jälkeen saamme iloisia uutisia: eräästä kaupasta on löytynyt kaksi lastenkumivenettä! Uudet veneet täytetään tienvarressa.  

Vielä ei luovuteta. #kaljakellunta #nykydoku

Nyt yritämme olla varovaisempia veneiden kanssa. Mutta hetkinen...

Nyt on uudet veneet kaksin kappalein, mutta mihin se joki katosi? #kaljakellunta #kumivene

Joudumme kiipeämään autotietä reunustavan meluvallin yli, mutta onneksi saamme apua kahdelta kellumaan aikovalta nuorelta mieheltä. Olemme huomanneet, että ihmiset ovat hyväntuulisia ja avuliaita. Mikko Kiurun mukaan Kaljakelluntaa voikin luonnehtia uudenlaiseksi yhteisölliseksi tapahtumaperinteeksi. Sen historiaan ei mahdu suurempia järjestyshäiriöitä, myös hukkumisilta on toistaiseksi vältytty, vaikka alkoholilla on merkittävä osa päivän kulussa.

Etsimme väljempää veteen menopaikkaa, meillä ei ole enää aikaa jäädä sumaan lillumaan. Kuva Pekka J. Heiskanen / Vantaan kaupunginmuseo

Olemme pukeneet pelastusliivit yllemme ja herätämme selvästi hilpeyttä. Tilannetta seuraavat VPK:n miehet nostavat peukkua: ”Nyt on tytöillä kunnon varusteet.” Tajuamme, että pelastusliivit ovat oikeastaan mainio tapa erottautua ja tehdä selväksi, että olemme töissä täällä. Ne toimivat hyvänä keskustelunavauksena ja saamme levitettyä kivasti sanaa museoiden nykytoiminnasta. Historiallisen aineiston rinnalla olemme kiinnostuneita tämän päivän ilmiöistä ja tapahtumista.
 

"Nyt tuut Mari, ei nää pistele" #kaljakellunta #nokkoset
 

"Mistä sä oot tullut tänne kellumaan?"

Vaiherikkaan päivän tapahtumia twiittaillaan ahkerasti, myös vesillä.

Haasteet voitettu! Nyt haastateltavia haalimaan. #kaljakellunta #kumivene #nykydoku

Kelluminen jää osaltamme melko lyhyeen, kun seuraavat työt odottavat Tikkurila Festivaalilla.  Kokemuksena tämä on kuitenkin hauska ja olemme tyytyväisiä siitä, että pääsemme veteen asti. Nyt ymmärrämme paremmin, miksi tapahtuma paisuu vuosi vuodelta. Laskeutuminen jyrkältä rannalta äkkisyvään veteen, puhelimen ja muiden tavaroiden kastumisen pelko, kiikkerä ja liian pieni kulkupeli, vaaran tuntu yhdistettynä vapauttavaan fiilikseen, kun etenee virran ja muiden veneiden mukana, ihmisten iloisuus ja kärsivällisyys sumakohdissakin ja lopulta veneestä pääseminen takaisin rannalle housut märkänä.    

Anna Kangas ja Mari Immonen

Ja pakollinen jokiselfie.