Valokuvaa Vantaa: Tikkurila

Kotiseutuneuvos Lauri Leppänen totesi: "Valokuvaaminen auttoi minua juurtumaan kotiseutuun". Siksi Vantaan kaupunginmuseo järjestää huhtikuussa kolme ilmaista Valokuvaa Vantaa -valokuvauskurssia. Kierroksilla tutustutaan vantaalaisiin kaupunginosiin valokuvaten niitä ammattilaiskuvaaja Antti Yrjösen opastuksella. Kurssille osallistuakseen ei kuitenkaan tarvitse olla ammattilainen ja kännykkäkin riittää välineeksi. Ensimmäisellä kurssilla kuvataan Tikkurilassa.

Tikkurila on vanha kauppapaikka, jonne sisämaan hämäläiset toivat turkiksiaan myytäväksi. Nahat koottiin kymmenen kappaleen nipuiksi, jota kutsuttiin tikkuriksi. Tästä kaupunginosa on saanut nimensäkin. Tikkurila on historiallinen liikenteen ja kaupankäynnin solmukohta, jossa ovat ristenneet jo keskiajalta lähtien Suuri Rantatie eli Kuninkaantie ja Keravanjoen vesi- ja jääreitit. Tähän risteyspaikkaan rakennettiin 1860-luvulla Suomen ensimmäisen rautatieyhteyden pysähdyspaikka ja Tikkurilan kookas tiilinen asemarakennus.

Tutustuminen Tikkurilan historiaan on hyvä aloittaa vanhalta asemalta

Tikkurilan kehittyminen asuinalueena on pitkälti kytkeytynyt päärataan. Helsinki-Hämeenlinna rataosuus valmistui vuonna 1862, jolloin Tikkurilan asema oli Helsingin pitäjän ainoa pysähdyspaikka. Rautatie toi teollisuutta, kauppoja sekä asukkaita, jotka kulkivat töihin Helsinkiin. Carl Albert Edelfeltin suunnittelema Tikkurilan vanha rautatieasema vuodelta 1862 on maamme vanhin säilynyt tiiliasema ja tässä valtakunnallisesti merkittävässä, suojellussa rakennuksessa toimii Vantaan kaupunginmuseo.

Saksalaisperäistä nk. pyörökaarityyliä edustava punatiilinen asema oli valmistuttuaan ympäristöään voimakkaasti dominoiva kolmikerroksinen rakennus. Rakennusvaiheessa aseman ympärillä ei vielä ollut asutusta, koska tuolloin Tikkurilan kylä sijaitsi etelämpänä jokivarressa. Suuren aseman rakentamisessa varauduttiin liikenteellisesti tärkeän paikan kehittymiseen.

Tikkurilan vanhan rautatieaseman alueella sijaitsi monia sen toimintaan liittyneitä rakennuksia, kuten vasemmalla näkynyt lippakioski. Kuva vuodelta 1956, VKM/ Lauri Leppänen ja Viljo Holopainen.

Tikkurilan vanha asema vuonna 2018. Suojellussa rakennuksessa toimii Vantaan kaupunginmuseo. Kuva: Antti Yrjönen / VKM.

Joenvartta pitkin Vernissalle ja padolle

Merkkejä Tikkurilan moninaisesta historiasta löytää parhaiten Keravanjoen ympäristöstä. Vanhalta asemarakennukselta kannattaakin suunnata kohti rantaa ja Vernissatehdasta.

Tikkurilan vernissa- ja väritehtaiden historia alkoi 1860-luvulla, kun Tikkurilankosken myllyn yhteyteen perustettiin öljypuristamo ja muutamaa vuotta myöhemmin vernissatehdas. Vuonna 1919 öljy- ja vernissatehtaan viereen rakennettiin uusi maali- ja lakkatehdas. Aluksi maalinvalmistus oli pienimuotoista, mutta tehtaan toiminnan merkittävä laajentuminen tapahtui jo 1920-luvulla. Öljynpuristamosta on vuosien saatossa kehittynyt nykyinen Tikkurila Oyj -konserni, jonka tehtaat toimivat yhä Tikkurilan alueella. Väritehtaan toiminta siirtyi lopullisesti Keravanjoen eteläpuolelle 1980-luvun lopulla.

Keravanjoessa on ollut myllytoimintaa varten useita patoja, joista on nykyisin nähtävillä vuonna 1912 rakennettu massiivinen kiviharkkopato betonisydämellä. Tikkurilankosken pato on rakennettu tasarakeisesta Espoon Bodomin biotiittisarvivälkerapakivigraniitista, jota on louhittu mm. Juvanmalmin alueella. (Lähde: Historiallisen Tikkurilankosken padon kivimateriaalinselvitys, Geologian tutkimuskeskus 2018). Tikkurilankosken virkistyskäytön kehittäminen on käynnissä ja siihen liittyy osaltaan huonokuntoisen kalatien ja padon osittainen purkaminen ja puretun historiallisen kivimateriaalin uudelleen käyttäminen ranta-alueen muissa kohteissa.

Vernissatehdas ja vuonna 1912 rakennettu kivinen pato. Kuva: VKM.

Helsinggård ja Kuninkaala

Vernissaa vastapäätä ylittäessäsi sillan Keravanjoen itäpuolelle tulee vastaan Kuninkaalan keskiajalle sijoittuva kylä ja lähimpänä jokea Helsinggårdin keltainen seurantalo. Jatkaessasi matkaa joen eteläjuoksun suuntaan näet Tikkurilan väritehtaiden hallintorakennuksia jotka valmistuivat 1960-luvulla.

Svenska Odlingens Vänner i Helsinge ja myöhemmin Dickursby Ungdomsförening ry:n omistama seurantalo Helsinggård valmistui vuonna 1913. Kuva 1910-luvun loppupuolelta, VKM.

Heureka edustaa jokirannan modernia arkkitehtuuria

Ajatus tiedekeskuksen perustamisesta Suomeen ja pääkaupunkiseudulle syntyi 1980-luvun alussa. Hankkeen tavoitteena oli kaikki tieteenalat kattava ja suomalaista tutkimusta ja teknologiaa esittelevä, mutta myös kansainväliset mitat täyttävä keskus. Vantaa tarjoutui tiedekeskuksen isäntäkaupungiksi. Kaupunki lahjoitti keskusta varten tontin ja rahoitti puolet perustamiskuluista. Toinen puoli kuluista tuli elinkeinoelämältä ja valtiolta. Vuonna 1985 käytiin arkkitehtikilpailu, jonka voitti Mikko Heikkisen, Markku Komosen ja Lauri Anttilan ehdotus nimeltä ”Heureka”.

Tiedekeskus Heureka. Takana päärata ja pysäköintialue. Kuva vuodelta 1996, Scan-Foto Oy / VKM.

Söderlingin mylly ja Villa Söderbo

Ylittäessäsi Silkkisillan takaisin joen länsipuolelle näet Keravanjokeen laskevassa jyrkässä rinteessä sijaitsevan nykyisin kesäkahvilana toimivan Söderlingin tai myöhemmin Veinin myllynä tunnetun punamultaisen puurakennuksen. Sen vieressä on keltainen huvila, entinen myllärin talo, Villa Söderbo. Talossa toimi aikanaan myös myllyn konttori. Rakennukset ovat valmistuneet 1930-luvulla.

Myllyn rakensi itsekin mylläriperheestä kotoisin oleva Ernst Söderling. Mylly oli erikoistunut vehnäjauhojen valmistukseen. Myllyn aloittaessa toimintansa vehnän viljely oli vielä harvinaista, eivätkä kotimaiset yksiparisilla kivillä jauhetut jauhot pärjänneet laadussa tuontijauhoille. Todistaakseen, kuinka hyviä jauhoja hänen myllystä oli mahdollista saada, Söderling kiersi pitäjää antamassa jauhoja maanviljelijöille ja emännille kokeiltavaksi. Myllyn tuotanto oli suurimmillaan 1950-luvun alussa, jolloin se palveli koko lähialuetta. Saman vuosikymmenen loppupuolella pienet myllyt joutuivat kuitenkin vaikeuksiin, kun amerikkalainen halpa vehnäjauho saapui kilpailemaan markkinoista ja myös Söderlingin mylly lopetti vuonna 1956. Vantaan kaupunki osti tontin vuonna 1988. Mylly vuokrattiin Veini Vuorelalle, minkä jälkeen sitä on alettu kutsua Veininmyllyksi. Nykyisin myllyssä toimii kesäkahvila. Kesäisin sen tiloissa järjestetään myös muuta toimintaa kuten rantatansseja ja kesäteatteriesityksiä. Villa Söderbo toimii kaupungin taiteilijaresidenssinä.

Söderlingin mylly ja vasemmalla puiden takaa pilkottava Villa Söderling valmistuvat 1930-luvulla.  Kuva: Anne Vuojolainen /VKM.

Silkkitehdas

Söderlingin myllyn lähistöllä sijaitseva Silkkitehdas muodostaa ehjän ja yhtenäisen tehdasmiljöön jonka punatiiliset rakennukset valmistuivat 1934–1964. Suomen silkkiteollisuus Oy perustettiin vuonna 1933 Helsingissä, mutta jo seuraavana vuonna se muutti Tikkurilaan. Tehtaan vanhimmat osat valmistuivat 1930-luvulla, ja viimeisimmät laajennukset 1960-luvulla. Laajimmillaan tehtaaseen kuului kutomo, värjäämö, painamo, tarkkaamo, pakkaamo ja toimistotiloja. Rakennusten vanhempien osien suunnittelija oli Herman Kues ja uudempien Matti Finell. Tikkurilan Silkin loiston päivät sijoittuivat 1950-luvun puoliväliin, jolloin se työllisti yli 700 henkeä. Suurin osa työntekijöistä oli naisia.

Yhtiön perusteollisuus lopetettiin vuonna 1977, kun kutomo lakkautettiin. Tämän jälkeen tehtaan tiloissa jatkettiin vielä lippujen valmistusta, kunnes teollinen toiminta loppui kokonaan vuonna 1990. Tehdastoiminnan lopettamisen jälkeen tiloissa on toiminut erilaisia yrityksiä, taiteilijoita, teatteri ja arkkitehtuuripäiväkoti. Nykyään tehtaan tiloissa on tanssi- ja musiikkiharrastustoimintaa sekä Silkinportin monikulttuurinen toimintakeskus.

Tikkurilan Silkki Oy. Keskellä näkyy tehtaan suuri kutomorakennus. Kuva: 1965, Studio B. Möller / VKM.

Joelta takaisin asemaseudulle ja Asematielle

Tikkurilan kaupalliset palvelut ovat sijoittuneet yli sadan vuoden ajan sen vanhimman liikekadun varrelle Asematielle. Saman tien varrelle ovat sijoittuneet myös kunnan maalliset ja hengelliset palvelut. Tikkurila on ollut kunnan hallinnollinen keskus vuodesta 1946, jolloin entinen maalaiskunnan keskus Malmi liitettiin Helsinkiin.

Kaupungintalo ja sitä vastapäätä sijaitseva Tikkurilan kirkko otettiin käyttöön vuonna 1957. Kaupungintalo peruskorjattiin 2010-luvun alussa ja siihen rakennetussa laajennusosassa toimii kaupunginvaltuusto.

Asematien kaupunkikuvasta on muodostunut kerroksellinen, eri aikakausien muovaama. Alueella on nähtävissä 1950-luvun rakennusperintöä kaupungintalon ja kirkon lisäksi ns. Kassantalon liikerakennuksessa ja asuinkerrostalossa Asematie 1:n kiinteistössä. Asematiellä on lisäksi havaittavissa 1970-luvun ihanteisiin perustuvaa autokaupunkia sekä 1980-luvun isojen kaupallisten yksiköiden rakentamista.

Ilmakuva Tikkurilasta noin vuodelta 1967. Etualalla kulkee Asematie, jonka varrella on liikerakennuksia. Asematien mutkassa on kunnantalo. Sen eteläpuolella on Tikkurilan kirkko. Kuva: Kuultokuva Oy / VKM.

Kirjoittaja on Vantaan kaupunginmuseon rakennustutkija Anne Vuojolainen.

Uusilla kotikulmilla – kuvaamisen juurruttava voima

Kun puolisen vuotta sitten kiertelin ympäri Vantaata tavoitteenani seistä samoissa paikoissa, joissa Lauri Leppänen kameroineen seisoi yli puoli vuosisataa aiemmin, huomasin, että paikkakunnalle on kasvanut paljon uusia pensaita ja liikennemerkkejä. Usein juuri kuvauspaikan ja kuvauskohteen välille.

Kuva: Stella Karlsson, VKM

Huomasin myös, että Lauri Leppäsellä ja minulla on jonkin verran yhteistä. Leppänen perheineen muutti Vantaalle lähes 70 vuotta sitten, vuonna 1949. Valokuvaaminen alkoi harrastuksena, mutta muuttui pian tavoitteelliseksi, sillä 1950-luvun puolivälissä Leppänen sai tehtäväkseen tuottaa opetusmateriaalia kotiseutuopetusta varten. Leppänen koki, että valokuvaaminen auttoi häntä juurtumaan uuteen asuinpaikkaansa.

Jaan kokemuksen valokuvaamisen juurruttavasta vaikutuksesta. Olen kulkenut Vantaalla töissä noin vuoden ajan. Leppäsen kuvauspaikkojen jäljittäminen on auttanut hahmottamaan uutta ympäristöä. Kuvat ja kuvaaminen ovat näyttivät minulle, että Vantaa on monimuotoinen ja kaunis kaupunki.

Leppäsen kuvauspaikoilla vieraileminen on auttanut minua luomaan yhteyden Vantaan historiaan. Moni asia on muuttunut, mutta paljon vanhaa on myös säilynyt. Uskon, että myös Lauri Leppänen pyrki kuvatessaan tekemään näkyväksi yhteyttä nykyhetken ja menneisyyden välillä, sillä hän usein suuntasi kameransa vanhoihin rakennuksiin ja maisemiin, joita piti säilyttämisen arvoisena.

Toivon, että kuvaparit paitsi auttavat havainnollistamaan ajan kerroksia ja Vantaan muutosta viimeisten vuosikymmenien aikana myös kannustavat ihmisiä tutustumaan omaan kotiseutuunsa!

Kuva: Stella Karlsson, VKM

Vantaan kaupunginmuseon näyttely #ThrowbackVantaa – Kuvia kotiseudusta ennen ja nyt koostuu kuvapareista, jotka kertovat muutoksesta, kaupungin väestönkasvusta ja harppauksesta maaseutupitäjästä vilkkaaksi liiketoiminnan keskittymäksi. Kuvat myös osoittavat monen asian arjessa pysyneen samana. Näyttely on avoinna Vantaan kaupunginmuseossa, Tikkurilan vanhalla asemalla, 8.2.-30.11.2018. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Näyttelyn kuvapareista ja Lauri Leppäsen valokuvista on julkaistu myös kirja Kotikulmilla – Kuvia Vantaasta ennen ja nyt, jonka kustantaja on Vantaan historiatoimikunta.

Kuviin voi tutustua myös Vantaan Sanomien juttusarjassa, jossa julkaistaan viikottain yksi näyttelyn kuvapareista.

Kirjoittaja on Vantaan kaupunginmuseon valokuvaaja.

Antti Yrjönen

Kaupunginmuseon kokoelmat ja kulttuuriperintökohteet avautuvat yleisölle

Kaupunginmuseon arkisto-, esine-, ja valokuvakokoelmat ovat laajat ja tähän asti niihin on päässyt tutustumaan ainoastaan paikan päällä ajanvarauksella. Tammikuussa julkaisimme yleisöversion kokoelmapolitiikastamme ja kerroimme miten kokoelmamme ovat muodostuneet ja millä perusteilla niitä laajennetaan. Seuraava askeleemme mahdollistaa kokoelmiin tutustumisen kotisohvalta Finna- sivuston kautta.

Armas Lindgrenin suunnitelma Håkansbölen kartanosta 1905, joka ei ikinä toteutunut.

Finna on valtakunnallinen hakupalvelu, joka kokoaa yhteen museoiden, kirjastojen ja arkistojen aineistot. Vantaan kaupunginmuseon omalle sivulle pääset täältä. Palvelussa voit tutustua esineisiin, kuviin, arkistoaineistoon ja rakennusperintökohteisiin. Uutta materiaalia viedään sivustolle viikottain. Kevään mittaan työn alle pääsee esimerkiksi Håkansbölen kartanon historialliset kuvat, vantaalaiseen teollisuuteen liittyvää aineistoa ja lisää ilmakuvia.

Hakunilan seutua ilmasta 2017. Kuva: Antti Yrjönen / VKM.

Tällä hetkellä Finnassa on julkaistu materiaaleja seuraavilla teemoilla:

-Risto Vilhusen kokoelma
-Håkansbölen kartanon kokoelma
-Arkeologiset kaivaukset Vantaan seudulla
-Uusia ilmakuvia

Tutustu Kaupunginmuseon Finna-näkymään.

Taiteilija Risto Vilhusen kokoelmaan kuuluva harakka, jolla on aivan erityinen tarina. Kuva Mikaela Ihander.

Vantaan kaupunginmuseon Finna-palvelussa julkaistuja kuvia voi käyttää vapaasti, myös kaupallisessa käytössä. Mainoskäyttöön tarvitaan kuvissa olevien henkilöiden lupa. Kuvan yhteydessä on mainittava Vantaan kaupunginmuseo ja kuvaaja (jos tiedossa). Finnassa näytettävät kuvat lisensoidaan Nimeä 4.0 Kansainvälinen (CC BY 4.0) -lisenssillä. Palvelussa näytettävät kuvat eivät ole painokelpoisia. Lisätietoja kuvien käytöstä saat kuva-arkistosta, kuva-arkisto@vantaa.fi.

Stella Karlsson

Hitiksi noussut kotiseutudiasarja tyydytti vantaalaisten nostalgianälän

Vantaa-kuvat kiinnostavat yleisöä. Kuva: Vantaan kaupunginmuseo. 

Vantaan kaupunginmuseon uuden näyttelyn #ThrowbackVantaa - Kuvia kotiseudusta ennen ja nyt esittelee useita 1956 kuvatusta kotiseutudiasarjasta tuttuja  kuvia. Koska saimme näyttelyyn mahtumaan vain pienen osan 1500 Lauri Leppäsen kuvasta, julkaisimme viime viikolla muistoja herättävän diasarjan Flickr-sivuillamme.

Diasarja on ollut kansakoulujen opetuskäytössä ja siksi kuvat ovat monelle vantaalaiselle kouluvuosilta tuttuja. Sarjassa on Lauri Leppäsen ja Viljo Holopaisen valokuvien lisäksi muualta saatua aineistoa. Kotiseutudiasarja sai hyvän vastaanoton: kuvia on viiden päivän aikana käynyt ihastelemassa jo 2500 uteliasta. Vanhat kuvat Vantaasta kiinnostavat siis yleisöä.

Tutustu diasarjaan täällä.

Lisää valokuvia Vantaasta on nähtävillä näyttelyssämme #ThrowbackVantaa - Kuvia kotiseudusta ennen ja nyt. Näyttelyn avoinnaoloaikoina museon ensimmäisessä kerroksessa on käytössä kokoelmatietokantaamme Kirstin yleisöpiste. 

  

Kuvia ja tietoa Vantaasta löytyy myös monista mobiilinäyttelyistämme ja -reiteistä, joihin voit tutustua nettisivujemme kautta: http://www.vantaa.fi/vapaa-aika/kulttuuri/vantaan_kaupunginmuseo/nayttelyt

Kadonnut keskiaika ja Simonin talon metsästys

Vuonna 2017 Vantaan kaupunginmuseo suoritti arkeologiset kaivaukset Koivuhaassa Simonsbölen oletetun keskiaikaisen kylän länsilaidalla vanhan Mattasin tilan tontilla. Simonsböle mainitaan historiallisissa lähteissä ensimmäisen kerran mahdollisesti jo vuonna 1417. Varma tieto siitä on vuodelta 1492. Ehkä kylän alkutalon perustaja oli Helsingin pitäjän lautamiehen Pawal Symonsonin (v. 1417) isä, jonka mukaan kylä olisi saanut nimensä Simonsböle eli Simonin kylä (böle nimestä tarkemmin tästä). Mutta missä tarkalleen sijaitsi tämä Simonin kylän ensimmäinen talo?

Simonsbölen Mattasin tonttia tutkittiin vuonna 2017 arkeologisin kaivauksin. Kuva: Riikka Väisänen/Vantaan kaupunginmuseo.

Varhaisin kartta-aineisto Simonsbölestä on vuodelta 1708. Siitä lähtien tiedetään varmasti missä kylä ja sen tonttimaat ovat sijainneet. Asutus paikalla on jatkunut nykypäiviin saakka. Mattasin tontin kaivausten tarkoituksena olikin tutkia, oliko paikalla säilynyt vuosisatojen takaisia maakerroksia, jotka voisivat kertoa alueella aiemmin asuneiden ihmisten elämästä. Sen selvittämiseksi pintamaat kuorittiin kaivinkoneen avulla laajalta alueelta. Pinnan alta paljastui kun paljasuikin alue, joka näytti pelastuneen myöhemmältä rakennustoiminnalta. Tältä alueelta löytyi esineitä, jotka ajoittuivat 1600-luvun lopulta 1800-luvulle. Esineistö kertoi ensimmäisen kartan ajankohdasta.

Simonsbölen kaivauksilta löytyneitä liitupiippujen katkelmia. Kuva: Nora Salonen/Vantaan kaupunginmuseo.

Simonin 1400-luvun jäämistöstä ei kuitenkaan löytynyt jälkeäkään. Koko Suomea koskeva vanhin kartta-aineisto on yleensä 1600-luvun jälkipuoliskolta ja sitä myöhemmältä ajalta. Keskiaika päättyi 1500-luvun puolivälissä, joten säilyneet kartat ovat yleensä pitkälle yli 100 vuotta keskiajan loppua nuorempia. Ongelmaksi muodostuukin miten oikein paikantaa keskiaika maastosta.

Ote Samuel Broteruksen vuoden 1708 Simonsböleä kuvaavasta kartasta. Kartta: Kansallisarkisto.

Suomessa vanhat kyläpaikat on inventoitu ja merkitty kaavakarttoihin nimenomaan varhaisimman kartta-aineiston pohjalta. Arkeologisia tutkimuksia ei kuitenkaan olla ehditty tehdä hirvittävän monella tällaisella kohteella. Ei siis ole luotettavaa tilastoa, joka kertoisi kuinka usein 1600-1700-lukujen vaihteen kylätontilta löytyy myös sitä vanhempaa asutusta. Näppituntumani kuitenkin on, että 1500-lukua vielä saattaa näiltä tonteilta löytyä, mutta sitä vanhempaa tavaraa löytyy harvoin. Meillä on siis iso ongelma. Miten paikantaa keskiaikaiset kylänpaikat maastosta? Niiden löytäminen olisi ensiarvoisen tärkeää. Ellei niitä saada merkittyä nykykarttoihin, ei niitä voida suojella ja näin ne pääsevät pahimmassa tapauksessa tuhoutumaan jonkin tulevan rakennushankkeen alta ilman tietoa, että paikalla olisi ikinä mitään vanhaa ollut.

Löytääksemme keskiaikaiset tonttimaat kyläpaikkojen löytämiseksi tarkoitettuja inventointimenetelmiä pitää kehittää. Pelkkien vanhoissa kartoissa näkyvien paikkojen inventoiminen ei vaikuta riittävän. Tukholman läänin keskiaikaista asutusta koskevassa raportissa vuodelta 2010 todetaan tämä sama asia (linkki raporttiin löytyy tästä). Historialliset kartat peilaavat omaa aikaansa eivätkä automaattisesti kerro keskiajan asuinsijoista. Raportin mukaan keskiaikainen asutus sijaitsee usein karttoihin merkittyjen kylien läheisyydessä, mutta eivät tavallisesti osu tonteille merkityille alueille. Raportissa todetaan, että Tukholman ympäristössä keskiaikaisia tonttimaita pitäisi etsiä karttoihin merkittyjen alueiden laidoilta. Tätä voisi varmasti kokeilla myös Suomessa.

Ennen kuin opimme paikantamaan keskiaikaisia tonttimaita paremmin, Simonkin pysyy meiltä piilossa…

Andreas Koivisto

Kokoelmista kokoelmapolitiikaksi

Vantaan kaupunginmuseon kokoelmapolitiikka on julkaistu museon nettisivuilla. Pääset lukemaan sen tästä linkistä. Tässä kirjoituksessa selvitetään, mikä kokoelmapolitiikka on, mitä sillä tehdään, mitä kokoelmissa on ja mitä sinne kerätään. Sanana kokoelmapolitiikka kuulostaa tylsältä, mutta sen tarkoitus on toimia työkaluna ja selkeyttää museon tehtävää ja samalla avata museon toimintaa ja prosesseja.

Tutustu Vantaan kaupunginmuseon kokoelmapolitiikkaan

Museon ensimmäinen kokoelmapolitiikka valmistui vuonna 2004 ensimmäisten museoiden joukossa Suomessa. Kyseinen versio oli tarkoitettu henkilökunnan käyttöön. Uusi kokoelmapolitiikka on kokoelmatiimin yhdessä päivittämä ja sen tarkoitus on toimia työkaluna kokoelmatyössämme ja samalla avata enemmän kokoelmia yleisölle. Kokoelmapolitiikkaan on tiivistetty, mitä kokoelmissamme on ja mitä tallennamme.

Näyttelyt ovat museon näkyvintä toimintaa. Vaikka näyttelyt ja museon muu toiminta pohjautuu kokoelmiin, vain pieni osa niistä pääsee esille. Vantaan kaupunginmuseo on perustettu vuonna 1986, ja museon suhteellisen nuori ikä näkyy myös kokoelmissamme. Ennen museon perustamista kaupungin kulttuuritoimisto oli aloittanut kokoelmien keräämisen keskittyen valokuva- ja koulukokoelmaan. Tämä on pohja museon nykyisille kokoelmille.

Valokuvat on yksi esimerkki suurista kokonaisuusista. Kuva Antti Yrjönen, VKM.

  Museon kokoelmat muodostuvat esineistä, kuvista, arkistosta, äänitteistä, videoista, lehtileikkeistä, käsikirjastosta ja arkeologista aineistosta. Kokoelmiimme tallennetaan aineistoa, joka liittyy Helsingin pitäjään, Helsingin maalaiskuntaan, Vantaan kauppalaan ja Vantaan kaupunkiin. Tallennamme Vantaalla valmistettua ja historialtaan siihen liittyvää aineistoa. Taustatiedot ovat tärkeitä: tarinan myötä vaatimaton esine saa suuremman merkityksen kuin rahallisesti arvokas esine, jonka käyttäjästä ja käyttöpaikasta emme tiedä mitään. Vantaalainen teollisuus, kodit, kulttuuri ja kunnalliselämä sekä kulttuurimaisema ja rakennuskulttuuri ovat kokoelmiemme painopistealueet.

Vantaalla toimivan Sokevan tuotantoa tallennettiin museon kokoelmiin vuonna 2017. Kuva Antti Yrjönen, VKM.

Yleinen oletus on, että museot tallentavat vain vanhaa. Nykydokumentointi, tämän hetken ilmiöt ja asiat, kuuluvat myös tallennettaviin kohteisiin. Vantaan kaupunginmuseo on aktiivisesti mukana museoiden valtakunnallisessa tallennus- ja kokoelmayhteistyössä (TAKO). Museot ovat tietoisia, että samanlaista aineistoa on tallennettu ympäri Suomea ja yhteistyöllä on tarkoitus estää kokoelmien päällekkäisyyksiä ja kehittää nykydokumentointia. Vantaan kaupunginmuseon valtakunnalliset tallennusvastuualueet ovat olleet lähiö, lähiöasuminen, ostoskeskittymät ja nuorisobänditoiminta. Viimeaikaiset dokumentoinnit ovat käsittäneet mm. lapsiperheiden arjen haasteita sekä Martinlaakson ostarin jäähyväisiä.

Museo osallistui Arjen haasteet-hankkeeseen dokumentoimalla lapsiperheiden arkea. Kuva Antti Yrjönen, VKM.

Kokoelmissamme on noin 26 000 esinettä, 127 000 kuvaa, 75 hyllymetriä arkistoaineistoa, 500 äänite- ja kuvatallennetta, 4000 teosta käsikirjastossa ja 11 200 arkeologista löytöä. Arkeologisen kokoelman omistaa Museovirasto, mutta ne säilytetään kaupunginmuseon kokoelmatiloissa. Kokoelmat vaativat oikeinlaiset olosuhteet säilyäkseen tuleville sukupolville. Tärkeä osa kokoelmatyötä on luettelointi ja tallentaminen tietokantaan, jotta tiedämme mitä kokoelmissamme on ja missä ne sijaitsevat. Valtakunnallisen Suomen museoiden, kirjastojen ja arkistojen hakupalvelun Finnan (www.finna.fi)  kautta pääsee kurkistamaan osaan kokoelmistamme. Aineiston määrä täydentyy jatkuvasti. 

Kuva Antti Yrjönen, VKM.

Totuus on, että tunnemme kokoelmistamme vain osan: moni vastaanotettu laatikko ja niiden sisältö ovat edelleen läpikäymättä. Sama haaste on monessa muussakin museossa. Tarkoitus olisi aloittaa lähitulevaisuudessa inventointiprojekti, jonka jälkeen tiedämme mitä kokoelmissamme on, mitä sieltä puuttuu ja mitä tulisi poistaa. Valtakunnallisen tallennusvastuualueen myötä emme tallenna kaikkea ja olemme opetelleet sanomaan ei: museot eivät ole kaatopaikkoja, jotka vastaanottavat kaiken sinne tarjottavan. Tämän myötä tulemme päivittämään uudelleen kokoelmapolitiikkaamme.

Håkansbölen kartanon kokoelma on laajin kokonaisuus museon kokoelmissa. Kuva Matti Huuhka / Museokuva, VKM.

Tutustu kokoelmapolitiikkaamme ja kerro, mitä meidän tulevaisuudessa tulisi tallettaa! Mitä tästä päivästä tulisi tallettaa tuleville sukupolville? Pitäisikö kokoelmissamme olla esimerkiksi Ikean pöytä? Otamme mielellämme ideoita vastaan.

Kirjoittaja: Intendentti Annamari Juvonen-Eskola, joka vastaa kokoelmapolitiikan kehittämisestä ja toteuttamisesta yhdessä kokoelmatiimin kanssa

#Vantaa686

Kuluvan vuoden aikana on vietetty näyttävästi Suomi 100 juhlavuotta ympäri maatamme. No, nämähän ovat vain numeroita. Oikeasti Suomi on paljon tuota vanhempi paikka. Näin on moni kommentoinut ja itsekin arkeologina tykkään tarkastella asioita pidemmällä perspektiivillä.

Mutta ovat numerot ja vuosiluvutkin aika hauskoja! Niiden avulla voi esimerkiksi verrata onko Espoo, Helsinki vai Vantaa vanhempi. Näin tehtäessä Vantaahan vie kirkkaasti voiton. Espoon vanhin maininta on vasta vuodelta 1431 ja Helsinkikin on kaupunkina aivan untuvikko, perustettu vasta 1550 kuningas Kustaa Vaasan määräyksestä. Ja silloinkin koko kaupunki irrotettiin Helsingin pitäjästä, nykyisestä Vantaasta. Vantaalla ollaan helsinkiläisten isosisaruksia!

Ote Tapio Salmisen kirjasta "Vantaan ja Helsingin pitäjän keskiaika" sivulta 155, jossa kerrotaan Vantaan vanhimman kirjallisen maininnan olevan vuodelta 1331. Kuva: Antti Yrjönen/Vantaan kaupunginmuseo.

Vuosilukuja tarkasteltaessa Vantaa on siis selkeästi pääkaupunkiseudun vanhin paikka. Vantaan perustamisvuoteen liittyen ollaankin tämän vuoden aikana kuultu, että Suomen viettäessä 100-vuotis juhliaan, Vantaan vastaava luku on 666. Tunnettu myös pedon lukuna. Nyt joudun kuitenkin tuottamaan monelle pedon luvun ystävälle pettymyksen.

Luku 666 perustuu vanhaan tietoon, jonka mukaan Vantaa mainitaan ensimmäistä kertaa historiallisissa lähteissä vuonna 1351. Muutama vuosi sitten ilmestyneessä Tapio Salmisen kirjoittamassa Vantaan keskiaikateoksessa kävi nimittäin ilmi, että Vantaa mainitaankin ensimmäistä kertaa vuonna 1331. Tämän mukaan pedon vuotta vietettiin Vantaalla jo vuonna 1997. Silloin vaan ei kukaan tiennyt asiasta mitään. Näin ollen Vantaalla hypättiin siis pedon vuoden yli.

Sillä voidaan kuitenkin ylpeillä, että ollaan muita pääkaupunkiseudun paikkakuntia vielä 20 vuotta luultua vanhempia! Vantaa täytti tänä vuonna peräti 686 vuotta ja Espootakin ollaan nyt tasan 100 vuotta vanhempia!

Andreas Koivisto