Mari on tullut takaisin! :))))

Asiat menivät sitten juuri parhain päin ja saimme hakemamme: Museoviraston jakaman innovatiivisen avustuksen ja tätä kautta Marin vuodeksi. Nyt rock-hanke vierähtää todellakin eteenpäin!

Vielä muutama sananen kuluneesta talvesta. Haastatteluja on nyt tehty yhteensä toistakymmentä. Ne eivät enää jännitä, paitsi vuosien takaisten tuttujen kohtaamiset ehkä ihan vähän. Useammat ovat tulleet museolle, mutta olen myös jalkautunut mikin kanssa joillekin työpaikoille. Nyt kun haastattelutilanteet ovat saaneet rutiinia ja varmuutta, ne ovat alkaneet huomaamatta venyä. Nykyisin vähintään kaksi tuntia hurahtaa ihan tuosta vain, eikä ajankulua oikein huomaa. Eihän siinä mitään jos haastateltavalta vaan löytyy aikaa, mutta se litterointijälkityö ei enää olekaan ihan niin herkkua...

Erään haastattelun jälkeen jäin pohtimaan esiin tullutta näkökulmaa nuorisorokkiin oleellisesti kuuluvasta kapinallisuudesta ja bänditoiminnan omaehtoisuudesta. Onko rock vaarassa, kun siitäkin on tullut salonkikelpoista, vanhempien yli-innokkaasti kannustama harrastus, jonka treenaaminen aloitetaan yhä aikaisemmin maailmanvalloituspäämäärän siintäessä vahvasti myös vanhempien visioissa? Tämä on tietysti nyt kovinkin kärjistettyä pohdintaa, mutta kuten haastateltavani sanoi, rockiin kuuluu oleellisena osana kapina ja ikään kuin ajatus riskistä törmätä satasen vauhdissa seinää päin. Voiko tämä sama fiilis pysyä yllä äidin ja isin ohjatessa turvallista perheautoa? Kuinka tärkeää se fiilis on? Toisaalta nämä pohdinnat liittyvät tavallaan ihan omaan elämäänikin miettiessäni, että missä esimerkiksi menee raja, kun kannustan kuusivuotiasta poikaani aloittamaan kitaran soittoharrastuksen. Voiko tulevaisuuden mahdollisesta bänditoiminnasta vielä vihjaista vai onko se asia, minkä hän saa itse oivaltaa ja toteuttaa jos haluaa? Poika tuntuu olevan kuitenkin sen verran innoissaan, että pitänee kai laittaa kevään pääsykoepaperit vetämään musiikkiopistoon ja katsoa, miten käy. ;)

No oli miten oli, menneen talven lumet ovat ihan kohta sulaneet ja me kaksi museoamanuenssia, Anna ja Mari, suuntaamme katseemme kohti kesän rocktuulia. Saa nähdä, mitä me yhdessä vielä keksimme aiheen tiimoilta...

Eläköön innovatiivisuus!! :D

Anna

Rokaten kohti kesää

Rock-tutkijan havaintoja:
Sustain sai yleisön pomppimaan.
Kuva Anu Mönkkönen.

Kevät tulee vauhdilla, siltä näyttää niin ulkona kuin rokkirintamallakin. Kaupunginmuseon kesäharjoittelija palkataan tänä vuonna kahdeksi kuukaudeksi Rock´n Vantaa -projektiin. Työtehtävänä tulee olemaan haastattelujen lisäksi erilaiset kesäiset tapahtumat ja keikat. Työpaik-kailmoitus on herättänyt paljon kiinnostusta ja lukuisia yhteydenottoja on tullut. Löydämme varmasti energisen ja idearikkaan tiimiläisen kesän koitoksiin. Työnhaku päättyy perjantaina.

Vaikka Mari onkin ollut nyt tämän kevään virallisesti kotiäitinä, olemme työstäneet kahdestaan pari esitelmää. Maanantaina pidimme Vaskivuoren lukiossa oppitunnin, joka aloitti puolitoista vuotta kestävän medialinjan dokumenttiprojektin. Kerroimme museosta, rokkihankkeesta ja etnografian tekemisestä. Mietimme opiskelijoiden kanssa alustavasti aiheideoita dokumenttifilmeille, joita he tulevat tekemään oman koulunsa bändielämästä. Lisäksi Mari teetti oppilailla pienen vantaalaista identiteettiä koskevan kyselyn, jota aiomme käyttää myös jatkossa. On mielenkiintoista saada tietoa siitä, miten 2010-luvun nuoret kokevat Vantaan ja vantaalaisuu-den. Nyt saaduissa vastauksissa esille nousi ylpeys omasta koulusta ja negatiivisena asiana Vantaan huono taloustilanne.

Perjantaina Kansatieteen päivillä Jyväskylässä pidämme alustuksen työryhmässä, jonka teemana on "Ennustamatonta etnografiaa". Oma esitelmämme "Anna, Mari ja rockin ihmeellinen maailma" käsittelee yhdessä tehtyä etnografiaa. Suurin ongelma tulevassa esitelmässämme lienee se, miten ihmeessä saamme 20 minuutin ajan riittämään, kun vantaalaisesta rockistahan voisi helposti puhua yhteen pötköön ainakin kaksi tuntia. (Abstraktimme muuten löytyy täältä: http://kansatieteenpaivat2012.blogspot.com/p/ennustamatonta-etnografiaa.html)

Ennustamatonta projektissamme on ainakin Marin jatko, mutta vastaus selvinnee ensi viikolla. Toivottavasti myönteisen apurahapäätöksen ja tätä seuraavan Marin paluun jälkeen paneudumme todenteolla kenttätyövalmisteluihin. Myös haastateltavien alati kasvava lista on pitkä.

Viime lauantaina tein toisen havainnointikeikkani, tällä kertaa hiphop-musiikkikulttuurin pariin, joka minulle uusi aluevaltaus. Helmikuussa haastattelemani Sustain-yhtyeen Veli oli kutsunut meidät keikalleen 10.3. Tikkurilan Bar Lafkaan, joka on hiljattain perustettu livemusiikkiin satsaava klubiravintola. Työkaverini Anu vastasi valokuvaamisesta ja minä kirjoitin muistiinpanoja kynä sauhuten. Tällä kertaa herätimme jonkin verran kummastusta dokumentointitoimiemme takia, sillä sain selitellä useampaankin kertaan sitä, miksi ihmeessä istun lauantai-iltana baarissa kirjoittamassa. Sustainin ja Iskun yhteiskeikka oli energinen ja sai yleisön pomppimaan. Osa biiseistä soi mielessäni vielä kotiin kahden jälkeen yöllä ajaessani. Hyvä fiilis tästä projek-tista ja siitä, että voi tutustua samalla moniin juttuihin, mihin ei välttämättä muuten tajuaisi pistää päätään. Itse keikka olisi kuitenkin saanut alkaa ehkä hieman aikaisemmin kuin vasta yhdeltä, kun tässä iässä sitä ei oikein enää tahdo pysyä nykynuorten vauhdissa. ;)

Anna

Ekalla keikkalla "Porkussa"

Loppiasaattoiltana oli ohjelmassa ensimmäinen havainnointikeikka vantaalaiselle rokkiklubille. Tämä varmistui vasta edellisenä päivänä, jolloin Mari ilokseni ilmoitti tulevansa mukaan. Marin työsuhde museolla päättyi vuodenvaihteessa leikkiaiheisen projektin myötä ja olen sen jälkeen joutunut tulemaan rockhuumani kanssa toimeen ihan omin voimin. Tämän on kuitenkin tarkoitus olla vain väliaikaista, sillä toiveissani on Marin comeback viimeistään huhtikuussa, kunhan rahoituskuviot selviävät.

 

Havainnointi suoritettiin perinteisessä Velmun klubi-illassa Tikkurilan maineikkaassa Pormestari-ravintolassa eli "Porkussa", jossa oli The Expected -bändin ensiesiintyminen. Ilta oli siis debyytti sekä bändille että meidän havainnointikeikkailulle. Olimme saaneet keikkakutsun bändin rumpalilta Tero Rikkoselta, kun haastattelimme häntä juuri ennen joulua.

Ensimmäinen kerta havainnoivana rocktutkijana hieman jännitti. Tulimme paikalle hyvissä ajoin, kun bändi vielä testaili soittimiaan ja löysimme baarin takaosasta, aika lailla lavaa vastapäätä, sopivan pöydän baarijakkaroineen, johon leiriydyimme tarkkailuasemiin. Kirjoitin ylös kaikki mieleeni nousseet ajatukset ja huomiot, mitä ympäriltäni havaitsin. Illan aikana tekstiä kertyikin 12 sivua! Marin läsnäolo oli hyödyllistä taas monestakin syystä. Henkisen tuen ja odotteluseuran pitämisen lisäksi havainnoistakin tuli monipuolisempia, kun kaverin tekemiin huomioihinkin tarttui. Ennen kuin bändi aloitti soittonsa ehdimme keskustella myös mm. Itä- ja Länsi-Vantaan stereotypioista, varhaiskeski-iän määritelmästä, musiikkigenreistä, vaatetuksesta klubikeikoilla sekä tietysti jatkokehittelimme tätä rokkiprojektiamme.

The Expected -bändissä soittavat laulusolisti-kitaristi Janne Äyräväinen, kitaristi Paul Wallin, basisti Roger Sandell ja rumpali Tero Rikkonen. Viime keväänä perustettu bändi veti debyyttikeikkansa taitavasti ja täysillä. Tunnelma oli hyvä, näki selvästi, että pojat nauttivat soittamisesta ja esiintymisestä. Yleisö oli messissä ja kunnon joraustakin nähtiin lavan edessä keikan loppupuolella. Kappaleet olivat pääosin The Expectedin omia biisejä, mutta myös joku tätä nykyistä kokoonpanoa edeltäneen Ronnie Starr -bändin biisi oli joukossa.

En osaa sanoa, herätimmekö "Porkussa" huomiota istuessamme kohtalaisen näkyvällä paikalla, korkeilla keikkuvilla tuoleilla, kynän sauhutessa lähes tauotta. Mitään suurta ääntä itsestämme emme pitäneet, mitä nyt ne muutamat valokuvauspyrähdykset lavan eteen ja keikan päätyttyä haastattelutilannekuvat bändin poikien kanssa. Illan saldo valokuvien ja muistiinpanojen lisäksi oli neljä uutta haastateltavaa ja Pormestari-pääsylippuranneke museon kokoelmiin. Fiilikset olivat hyvät niin bändillä, yleisöllä kuin meilläkin hyvin menneen debyyttikeikan jälkeen. Museotätien keikkailulle on varmasti luvassa jatkoa.

Anna

Museotäti rockhuumassa

Ensimmäiset haastattelut tehty! Hyvin on siis lähtenyt käyntiin tämä vantaalainen rokkiprojekti ja intoa tuntuu riittävän loputtomasti. En tiedä, missä vaiheessa työkaverit ja läheiset ihmiset kyllästyvät totaaliseen rokkiryöpytykseeni, mutta vielä ovat ainakin kestäneet.

Marin kanssa on ollut mukava tehdä haastatteluita ja ne ovat sujuneet helposti ja rennolla meiningillä. Kun toinen on mukana, haastattelua pystyy kuuntelemaan keskittyneemmin ja samalla voi paremmin valmistautua seuraaviin kysymyksiin. Tosin ei niissä yksin tehdyissä haastatteluissakaan mitään vikaa ole, hyvin nekin ovat onnistuneet ja jatkossa niillä tulee olemaan pääpaino. Nyt kuitenkin tämä parityöskentely on ollut piristävää vaihtelua normaaleihin dokumentointirutiineihin ja muutenkin näin aluksi se on ollut hyvä keino muokata neljäsivuinen, lähes 200 kysymyksen haastattelurunko toimivaksi.

Tosi kivaa aineistoa on tähän mennessä jo tullut. Haastatteluissa on noussut esiin monia mielenkiintoisia teemoja. Herkullisia tarinoita on paljastunut jokaiselta informantilta ja niitä on tullut sitten makusteltua mielessä haastattelun jo loputtua. Projektin työstäminen jatkuu tavallaan siis työajan jälkeenkin, ainakin vielä tässä vaiheessa osaksi siksi, koska se vaan on niin hauskaa.

Mari ja minä olemme aika hyvä kansatieteilijätiimi. Ideoita sinkoilee ja ne jalostuvat keskusteluissamme, joita käydään kahvipöydästä työmatkaliikennevälineisiin. On helpottavaa, ettei rocktutkijahurmosta tarvitse kokea yksin. Uusin hanketta koskeva suunnitelmamme liittyy Lasten ja nuorten kulttuuritalo Vernissassa toimivaan hienoon animaatioasemaan. Tarkoitus on, että Vantaan nuorisopalveluiden käsityöpajan nuoret tekevät animaatioelokuvan aiheesta "vantaalainen rokkari". Nuoret vastaavat nukkien, lavasteiden ja käsikirjoituksen teosta sekä animaation toteutuksesta. Elokuvan käsikirjoituksen pohjana käytetään yhtä valitsemaamme haastattelua, toki kyseisen rokkarin suostumuksella. Luulen, että tämä on aika hauska ja erilainen tapa tuoda esiin rockmusiikin vaikutusta yksilön elämänkulkuun.

Oikeastaan aina, kun otan puheeksi alkaneen rokkiprojektimme, saan paljon keskustelua ja muisteluksia aikaiseksi. Olenkin pyrkinyt tuomaan hanketta esille mahdollisimman aktiivisesti, sillä keskustelut herättävät yleensä aina jotakin uutta. Viime aikoina olen saanut huomata, kuinka monella kuuluisallakin bändillä on vantaalaistausta. Jostakin syystä kaikki rokkarit eivät tätä seikkaa liiemmin korosta. Yksi tämän hankkeen tavoite voisikin olla asenteen muuttaminen, vantaalaisen rockin kaapista tulo! Kun rocknäyttelymme vuonna 2014 avautuu, voi musiikin ammattilainen ääneen julistaa: "Olen rokkari ja Vantaalta. Ja olen ylpeä siitä!" :D

Anna

Rokkia Vantaalta!

Vantaan kaupunginmuseo on käynnistänyt laajan bänditoiminnan dokumentointityön. Aineistoa kerätään haastattelemalla vantaalaisia rockmusiikin ammattilaisia ja harrastajia sekä havainnoimalla musiikin tekemiseen ja kuuntelemiseen liittyviä tilanteita kuten bänditreenejä, keikkoja ja festareita. Ajallisesti dokumentoinnin pääpaino on nuoruudessa 1970-luvulta tähän päivään. Meitä kiinnostavat myös kaappien kätköihin hautautuneet bändikamat kuten valokuvat, videonauhat, demot, julisteet, bändipaidat. Jos olet miettinyt mitä tehdä omillasi, voit halutessasi lahjoittaa ne museolle, jossa nuoruusiän bändimuistosi varmasti säilyvät jälkipolvillekin. Tavaroita ja kuvia voidaan myös vain lainata ja ne palautetaan omistajalleen digitoimisen jälkeen. Dokumentointityössä avainasemassa on yhteistyö. Emme kuvitteleekaan pärjäävämme yksin (tai kaksin). Tarvitsemme apua, koska oma bänditietoutemme on suhteellisen vajavaista ja sekin parin vuosikymmenen takaa. Ennen kaikkea tarvitsemme vantaalaistaustaisia haastateltavia, joilla on oma bänditarina kerrottavanaan. Kokemukset voivat olla bändin laulajan, basistin, rumpalin, bändiläisen tyttö- tai poikaystävän, hengaajakaverin... Jokaisen näkökulma valottaa bänditoimintaa omalla tavallaan ja on osa suurempaa, vantaalaista rockmusiikin historiaa, jota dokumentointityön päätteeksi esitellään vuonna 2014 avautuvassa näyttelyssä.

Terveisin, Anna ja Mari

P.S. Auttaa voit myös vaikka kommentoimalla tätä blogia, jota tullaan jatkossa päivittämään projektin edetessä.

Lisätietoa: museoamanuenssi Anna Kangas, puh 09 8392 9193/ 050 302 4097 tai etunimi.sukunimi@vantaa.fi

Kuva: Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkisto.

Designia kivikaudella ja nyt

Museon perusnäyttely Tarinamme Helsingestä Vantaaksi tulee hieman uudistumaan toukokuussa 2012. Vantaan alueen esihistoriasta kertovaa osuutta muokataan muotoilun suuntaan. Monta ahaa-elämystä on syntynyt, käsikirjoitus alkaa hahmottua ja näyttelyn "punainen lanka" vahvistua. Pohdinta liikkuu hyvän muotoilun merkityksessä ennen ja nyt. Toiminnallisesti kelvoton tekele on varmasti ollut yhtä harmittavaa ennen kuin on nytkin. Näyttely on osa World Design Capital Helsinki 2012 ohjelmistoa.

Jaana af Hällström

Mietteitä Lillaksen jälkitöiden ääreltä

Viime kesän Mårtensbyn Lillaksen kylätontin kaivausten jälkityöt ovat päässeet hyvään vauhtiin. Meitä on täällä museolla parhaimmillaan viisi ihmistä työskentelemässä kaivausaineiston parissa. Kostean kenttäkauden tunnelmat palautuvat hyvin mieleen avatessa mutaisia löytöpusseja ja katsoessa likaisia kaivauskarttoja. Kuitenkin mieli on hieman haikea kun tietää, että joutuu odottamaan ensi kesään asti ennen kuin pääsee uudelleen kentälle.

Kuvassa Lillaksen kumpare kauniina syyspäivänä 2011.

Haikeus kuitenkin katoaa nopeasti kun tarkastelee mitä kaikkea hienoa kesällä tulikaan löydettyä. Löytöpussien sisuksista paljastuu monenlaisia mielenkiintoisia löytöjä, kuten lasihelmiä, työkaluja, erilaisia hienoja keramiikan sirpaleita ja lasiastioiden palasia. Sokerina pohjalla meillä on kaivausten aikana löytynyt, kuparisekoitteinen oluttynnyrin kukkoaiheinen hana.

Isoimpia löytöjä olivat kaivauksilta museolle kuljetetut pari hirrenpätkää, jotka poistettiin tontilta löytyneestä kaivosta. Hirret puhdistettiin ja kuvattiin ennen kuin ne lähetettiin Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun vuosirengas-ajoitukseen (tai ammattitermein ilmaistuna dendrokronologista ajoitusta varten).


Lillaksen kaivo esiinkaivettuna.

Kaivosta ja muista yhteyksistä otetut maanäytteet ovat myös parasta aikaa analyysissa. Jännityksellä odotamme tuloksia, että mitä kaikkia eri kasvinosia niistä löytyykään ja onko niissä mitään yllätyksiä. Jokohan sieltä löytyisi esimerkiksi viikunansiemeniä?

Mutta vaikka jälkityöt ovat hyvässä vauhdissa, on töitä vielä paljon edessä ennen kuin raportti on valmis. Karttojen piirtäminen on vasta aluillaan ja sitä varten saadun uuden tietokoneohjelman opettelu vie aikaansa. Ensi vuoden alussa pitäisi kuitenkin kaikki olla valmiina ja sitten voimme vain odotella lumien sulamista, jotta pääsisimme jatkamaan tutkimuksia Mårtensbyssä.

Andreas Koivisto

Kuvat: Andreas Koivisto, Vantaan kaupunginmuseo.