Kivikaudella Myyrmäen alue sijaitsi merenlahden rannalla ja oli osa laajaa etelärannikon kivikautista saaristoa. Myyrmäessä on asuttu historian saatossa monien tuhansien vuosien ajan ja siellä on tehty tähän mennessä Suomen suurimmat kivikautisen asuinpaikan arkeologiset kaivaukset. Kaivauksilta on löytynyt paljon esineitä ja maahan jääneitä jälkiä, jotka kertovat muinaisten myyrmäkeläisten elämästä.
Myyrmäessä aikoinaan sijainnut hiekkainen merenranta on tarjonnut suotuisat merelliset elinolosuhteet kivikauden ihmisille. Vanhemmalla kivikaudella ihmiset eivät yleensä vielä asuneet vuoden ympäri samalla paikalla. Elintapapa oli liikkuva ja vuodenaikojen mukaan muutettiin ruoan perässä. Merenranta tarjosi hyvät mahdollisuudet hylkeenpyyntiin ja kalastukseen. Muita elinkeinoja olivat ainakin hyötykasvien keräily ja muun riistan metsästäminen. Kivikauden edetessä sää lämpeni ja olosuhteet paranivat. Asumusmuotokin muuttui enemmän paikoillaan pysyväksi ja ihmiset ovat luultavasti voineet asua Myyrmäessäkin vuoden ympäri, löytäen lähialueilta kaiken tarvitsemansa.
Kivikauden myyrmäkeläiset ovat jättäneet jälkeensä muun muassa erilaisia kivisiä työkaluja, koristeltuja saviruukkujen sirpaleita, kivettyjä nuotioita, asumusten paalunsijoja ja punamullattuja hautauksia. Useat näistä esiintyvät nykyisen Myyrmäen nimistössä. Vaikka näistä vanhimmista ajoista puhutaan yleisimmän löytömateriaalin mukaan kivikautena, parempi nimitys voisi olla puukausi. Tavallisin kaikista ihmisten käyttämistä materiaaleista oli nimittäin puu. Puusta ei vaan ole säilynyt oikein mitään nykypäivään, sillä valtaosa puuaineksesta on maatunut ja hävinnyt vuosituhansien saatossa. Puun ja muiden kasvikunnan materiaalien lisäksi tarvekalujen raaka-aineena käytettiin yleisesti luuta ja nahkaa, mutta nämäkin aineet ovat useimmiten maatuneet.
Kivikausi-nimityksen aikakaudelle antaneista kivistä Myyrmäessä ja muualla Suomessa tärkein oli kvartsi. Kvartsista lohkesi iskettäessä teräviä iskoksia, joista voitiin työstää erilaisia työkaluja, kuten nuolenkärkiä ja kaapimia. Kivikautiset ihmiset ovat tunteneet kivet hyvin ja osanneet valikoida hienoimmat ja parhaimmanlaatuiset raaka-ainekappaleet. Kvartsi on yleensä valkoista, mutta kivikautisilla asuinpaikoilla esiintyy myös vaaleanpunaista ruusukvartsia ja mustanharmaata savukvartsia. Lisäksi välillä löytyy miltei puhdasta läpinäkyvää kvartsia, eli vuorikristallia. Eri liuskelajeista on puolestaan valmistettu isompia työkaluja, kuten kirveitä ja talttoja.
Erivärisistä kvartseista päätellen värit ja kauneus näyttävät kiinnostaneen kivikauden myyrmäkeläisiä. Sen ajan väri-ihanteista on kuitenkin hyvin vaikea kirjoittaa varmasti, sillä tietoa on niin niukasti. Selvää on kuitenkin, että punainen on ollut hyvin tärkeä väri. Punamullalla on maalattu muualta Suomesta löytyneitä kivikautisia kalliomaalauksia ja se esiintyy myös kivikauden haudoissa. Tällaiset punamultahaudat erottuvat maassa ihmisten muotoisina punamultaläikkinä, mikä tarkoittaa että koko ruumis on haudattaessa peitetty punamullalla. Tällaisia hautoja on löytynyt Myyrmäestäkin useita ja ne kiertävät pitkälle Paalukylänpuiston kalliota, joka on voinut toimia haudoille jonkinlaisena kivikautisena muistomerkkinä. Yksi tällainen hauta on ennallistettu ja löytyy Artsin sisääntuloaulasta lattian alta.
Myyrmäkeen haudatut ja muinaismeren rannalla kalastaneet ja hyljestäneet ihmiset liikkuivat kesäisin vesitse ruuhilla, eli puunrungoista koverretuilla veneillä, ja metsässä jalan. Talvisin oli käytössä sukset, joilla pystyi liikkumaan sekä metsässä, että jäisillä vesistöillä. He saattoivat taittaa pitkiäkin matkoja metsästys- ja kasvien keräilyreissuillaan. Ihmisten seurana oli luultavasti myös koiria, jotka pystyivät talvisin vetämään rekeä.
Kivikauden keskivaiheilta Myyrmäestä ei ole paljon todisteita ihmistoiminnasta, mutta kivikauden loppupuolella Myyrmäkeen tuli taas väestöä. Tällöin meri oli jo vetäytynyt kauemmaksi ja ihmiset asettuivatkin meren sijasta Mätäojan joenuoman varteen asumaan. Uusilla tulokkailla oli myös aikaisemmista metsästäjä keräilijöistä poikkeava elämäntyyli, sillä he pitivät karjaa. Heidän jäljiltään on muun muassa löydetty nuorilla koristeltuja saviastioita.
Myyrmäessä on asuttu myös kivikauden jälkeen pronssi- ja rautakaudella. Tästä kertovat lähinnä erilaiset tulisijat. Myyrmäestä on myös keskiajalle ajoittuvia löydöksiä. Näiltä myöhemmiltä ajoilta olevat löydöt ovat kuitenkin paljon kivikautta vähäisemmät.
Vaikka Myyrmäestä on arkeologisia löytöjä useilta eri asutusvaiheilta, ei kyseessä näytä olevan usean tuhannen vuoden asutusjatkumosta. Niin hyvä paikka Myyrmäki on kuitenkin ollut asua, että sinne on aina palattu. On ihmeellistä ajatella, että nykyäänkin tallomme ostoksille Myyrmanniin mennessämme täsmälleen samoja paikkoja, kun useita tuhansia vuosia sitten eläneet ihmiset. Vantaalla ei ehkä enää ole tarjota asukkailleen merenrantatontteja. Sen sijaan kaupunki pystyy tarjoamaan hyviä tarinoita menneisyydestä ja Myyrmäessäkin voi kuvitella mielessään, kuinka astelee muinaismeren rannalla!
Kirjoittaja on kaupunginmuseon arkeologi Andreas Koivisto
