Museo on oiva taho vastaamaan tähän kysymykseen. Vantaan kaupunginmuseon kokoelmiin kuuluu yli 135 000 valokuvaa: vedoksia, tulosteita, diakuvia, negatiiveja, digitaalisia kuvatiedostoja sekä kokonaisia valokuva-albumeita. Kokoelma karttuu jatkuvasti lahjoitusten ja oman dokumentointityön seurauksena. Tässä blogitekstissä pyrin vastaamaan kysymykseen valokuvien säilyttämisestä juuri maallikon näkökulmasta, sillä lähes jokaisella meistä on hallussaan melkoinen määrä valokuvia.
Aivan yksinkertaista kysymykseen vastaaminen ei kuitenkaan ole, sillä ei ole itsestään selvää mitä valokuvalla tarkoitetaan.
Mikä on valokuva?
Valokuva on löyhä yleiskäsite joukolle hyvin erilaisia kuvatyyppejä: aitoja valokuvia, fotomekaanisia vedoksia, tulosteita ja digitaalisia kuvatiedostoja. Yhteistä edellä mainituille on se, että kuva on alkujaan luotu altistamalla valoherkkä pinta – esimerkiksi filmi tai digikameran kenno – valolle, yleensä kameraa apuna käyttäen. Tämän tekstin kannalta oleellisin jako on digitaalisten ja käsinkosketeltavien kuvien välillä, sillä ymmärrettävästi näiden arkistointi poikkeaa merkittävästi toisistaan.
Runsaasti lisätietoa erilaisista kuvatyypeistä ja niiden tunnistamisesta löytyy Valokuvataiteen museon sivuilta.
Filmit, vedokset ja tulosteet
Oikeiden olosuhteiden lisäksi kuvien arkistointia mietittäessä on syytä muistaa kuviin liittyvien tietojen tallentaminen. Vaikka itse tietäisit millaisiin tilanteisiin, paikkoihin ja ihmisiin hallussasi olevat kuvat liittyvät, kuvia tulevaisuudessa katselevat jälkipolvet eivät. Siksi tiedot on tärkeä kirjata ylös kuvien yhteyteen. Jos merkinnät tekee suoraan kuvaan, kannattaa käyttää joko arkistokelpoista tussia tai pehmeää lyijykynää ja kirjoittaa tiedot selkeästi kuvan taakse ja reunaan. Tavallisella mustekynällä kirjoitettu teksti voi syöpyä kuvan läpi tai näkyä painaumina kuvassa. Usein parempi vaihtoehto onkin tehdä merkinnät kuvan yhteyteen valokuva-albumiin.
Erilaiset epäsuotuisat olosuhteet heikentävät kuvien säilymistä. Erityisesti lämpötilan ja ilmankosteuden toistuvat ja voimakkaat vaihtelut ovat haitaksi kuville. Siksipä kuvia ei kannata säilyttää paikoissa, joissa lämpötilat vaihtelevat rajusti, esimerkiksi vintillä. Myös ilmankosteus ullakolla on tyypillisesti liian korkea.
Merkittävimmät kuvien säilymiseen vaikuttavat ulkoiset tekijät ovat lämpötila, ilmankosteus ja valo. Korkea lämpötila nopeuttaa kuvissa tapahtuvia kemiallisia reaktioita, mikä näkyy esimerkiksi värivedosten värien muuttumisena. Mustavalkovedokset säilyvät hyvin tasaisessa huoneenlämmössä, mutta värivedosten ja filmien kohdalla kylmäsäilytys olisi kaikista paras vaihtoehto.
Korkea ilmankosteus edistää niin ikään kemiallisia prosesseja, mutta altistaa kuvan myös biologisille vaurioille kuten homehtumiselle. Sopiva ilmankosteus säilytyksen kannalta on 30–40%.
Kuvia ei kannata myöskään turhaan altistaa valolle. Erityisen haitallista on ultraviolettisäteily. Valon vaikutus näkyy kuvien haalistumisena ja voi lisäksi kellastuttaa emulsion sideaineita. Tästä syystä kuvien pitäminen jatkuvasti esillä erityisesti paikoissa, joissa ne altistuvat toistuvasti suodattamattomalle luonnonvalolle, ei ole suositeltavaa. Valokuva-albumitkin olisi syytä säilyttää umpinaisessa kaapissa.
Yksi tapa edistää valokuvien säilymistä on niiden digitointi. Digitointi vähentää tarvetta käsitellä alkuperäistä kuvaa, jolloin sen kokema rasitus vähenee. Digitoinnissa on myös se etu, että alkuperäisen kuvan tuhoutuessa digitaalinen kuva säilyttää paljon tietoa.
Kuvien digitointi
Valokuvien ja tulosteiden digitointi onnistuu kätevästi tavallisella skannerilla tai monitoimilaitteella. Filmin digitoiminen sen sijaan vaatii siihen sopivaa laitteistoa, kuten esimerkiksi skanneria tai valopöydän ja kameran yhdistelmää.
Laadukkaat filmiskannerit ovat suhteellisen kalliita ja aivan pienen kuvamäärän digitointia varten sellaista ei välttämättä kannata hankkia. Maksutta skannereita pääsee käyttämään monissa kirjastoissa. Esimerkiksi Tikkurilan kirjaston Digipaja Dynamossa on käytössä kuva- ja filmiskanneri sekä tarvittavat Adoben ohjelmistot. Lisäksi monissa kirjastoissa on mahdollista digitoida VHS-kasetteja. Kirjastoista löytyy myös osaavaa henkilökuntaa auttamaan alkuun laitteiden käytössä.
Myös useat yritykset tarjoavat kuvien digitointipalveluita sekä jälkikäsittelyä, kuten naarmujen tai repeämien häivyttämistä. Hintaan vaikuttaa kuvien tyyppi, määrä ja skannauksen laatu. Yleensä on kannattavampaa digitoida kerralla suurempi määrä kuvia, sillä usein työstä veloitetaan kuvien määrästä riippumaton minimihinta.
Skannaaminen altistaa alkuperäisen kuvan valolle ja lämmölle. Tästä syystä prosessia ei kannata toistaa tarpeettoman montaa kertaa, vaan pyrkiä heti digitoimaan kuvat riittävän laadukkaasti. Ja kun kuvien digitointiin on käyttänyt aikaa, rahaa ja vaivaa, kannattaa lopputuloksena syntyneistä digitaalista kuvistakin pitää hyvää huolta!
Teknisemmän perspektiivin kuvien digitointiin tarjoaa tämä Valokuvataiteen museon artikkeli.
Digikuvien arkistointi
Myös digitaalisista kuvista huolehtiminen vaatii aktiivisia toimia. On helppo tuudittautua virheellisesti ajatukseen siitä, että kun kuvat on kerran tallentanut kovalevylle tai CD:lle, ne säilyvät siellä muuttumattomina maailman loppuun saakka. Kovalevyt ja CD:t, samoin kuin mikä tahansa muukin tallennusmedia, on kuitenkin syytä mieltää väliaikaiseksi arkistointipaikaksi. Tietokoneet ja kovalevyt hajoavat ja niiden tekniikka vanhenee. CD-levyjen luvattu käyttöikä vaihtelee seitsemän ja 30 vuoden välillä. Digitaaliset kuvat on siis ajoittain kopioitava uudelle laitteelle.
Koska digitaalisten kuvien kopiointi muuttumattomina onnistuu helposti nappia painamalla, kannattaa kuvatiedostot säilyttää useammassa paikassa. Esimerkiksi pilvipalvelun ja kovalevyn yhdistelmä on toimiva, sillä silloin kuvat ovat tallessa myös fyysisesti eri paikoissa ja säilyvät esimerkiksi tulipalon tai vesivahingon sattuessa.
Myös digitaalisiin kuviin on tärkeää tallentaa tietoa kuvissa esiintyvistä henkilöistä, paikoista, tapahtumista ja kuvausajankohdasta. Nämä tiedot voi tallentaa suoraan kuvaan metatietoina, jolloin ne pysyvät aina kuvan mukana ellei niitä erikseen poisteta. Tietojen lisääminen onnistuu avaamalla kuvan tiedot (Windowsissa esimerkiksi hiiren oikea klikkaus ja ominaisuudet). Metatietojen lisäämistä helpottavia ohjelmia löytyy myös lukuisia, esimerkiksi ilmaiset ExifTool ja PixVue. Myös ulkoisiin kovalevyihin ja muistitikkuihin kannattaa merkitä selvästi päälle mitä ne sisältävät. Tietysti tiedot vai tallentaa myös esimerkiksi erilliseen tekstitiedostoon kuvien yhteyteen.
Itse teetän tärkeimmistä digitaalisista kuvistani myös vedokset, jotka arkistoin kenkälaatikkoon. Digitaalisiin kuvatiedostoihin verrattuna vedoksissa on se verraton etu, että niiden katseluun ei tarvita ohjelmistoja ja laitteita, jotka väistämättä vanhenevat.
Lähteet
- Dölle, S. (1978). Kuvat kunniaan. [Helsinki]: Museovirasto.
- Isomursu, A. (2011). Kuvansa kullakin: Valokuva-arkiston hallinnan kysymyksiä. Helsinki: Suomen valokuvataiteen museo.
- Suomen valokuvataiteen museo. (2019). Valokuvien säilytys. https://www.valokuvataiteenmuseo.fi/fi/tietopalvelut/tietoa-ja-oppaita/valokuvien-sailytys.
Lisää valokuvista
- Valokuvaajan viisi vinkkiä parempiin kuviin – "älä käske ketään hymyilemään"
- Vantaan kaupunginmuseon kuvia Finna-palvelussa
- Minkälaisista kuvista museo on kiinnostunut?
Kirjoittaja on Vantaan kaupunginmuseon ja muutenkin valokuvaaja, joka säilyttää kuviaan ainakin kenkälaatikossa ja Instagramissa. Lisää kuvia löydät täältä.
