Hautajaiskukkien historia lähtee liikkeelle ajasta, jolloin
kasvihuoneessa viljeltyjä kukkia on ollut saatavilla ympäri vuoden ja
ammattilaisia niitä sitomassa. Erot kaupungin ja maaseudun välillä olivat
suuria. Näyttävät kukka-asetelmat kuuluivat varakkaiden hautajaismenoihin jo
reilusti yli sata vuotta sitten, mutta kukkien käyttö vakiintui koko kansan
tavaksi vasta sotien jälkeen.
Hautajaiskukkien vanhin muoto on ikuista elämää symboloiva
seppele. Nykyään seppele on suuren työmääränsä takia enemmän arvohenkilöiden ja
muistopäivien kukkalaite. Seppeleen rinnalla on alusta asti nähty myös arkun
päälle kiinteästi rakennettuja arkkulaitteita. Hautajaiskukkien tarkoitus on
ilmentää rakkautta vainajaa kohtaan, mutta niihin liitetään luterilaisuudessa
myös ajatus ylösnousemuksen puutarhasta. Perinteisiä hautajaiskukkia ovat
neilikat, ruusut, liljat, iirikset ja kallat. Punainen on aina ollut rakkauden
väri ja valkoinen liitetään suruun ja iankaikkisuuteen.
Hautajaiskukkia edelsi tapa koristella koti ja pihapiiri
havuilla. Pihalle tehtiin nuorista kuusista arkulle havumaja tai alue, jossa
omaiset saattoivat käydä tervehtimässä vainajaa ennen hautajaisia. Havut olivat
oleellinen osa hautajaissaattuetta ja niitä käytettiin myös hautausmaalla
siistimässä kuopan reunoja. Erään uskomuksen mukaan piikikkäät havut estivät
vainajaa palaamasta tuonpuoleisesta elävien pariin.
Fredrik Lönngrenin arkku on
aseteltu kotitalon pihaan nuorien kuusien ympäröimänä, Kirkonkylässä
toukokuussa 1935. Arkun päällä on liljoista ja ruusuista koottu arkkulaite. Kuva
Vantaan kaupunginmuseo.
Tapa käyttää havuja kukkien rinnalla on säilynyt tähän
päivään asti. Ajalla, jolloin vainajia ei enää pidetty kuoleman jälkeen kotona,
pihapiiriin asetetuilla havuilla kerrottiin yhteisölle kuoleman vierailleen
talossa. Vaikka hautajaisjärjestelyt siirtyivät omaisilta hautajaistoimistoille,
havuja ja pihan koristelupalvelua oli saatavilla, siinä missä kukkien
sidontaakin.
1900-luvun alussa menehtyneen lapsen hautajaiskukkiin on
valittu hempeitä ruusuja. Kimpuista erottuvat suuret huonearalian lehdet. Kuva
Vantaan kaupunginmuseo.
Tämän
päivän surusidonnassa ei tunneta rajoja, vaikka vanhat uskomukset tietyistä hautajaiskukista elävät tiukassa. Vainajaa halutaan muistaa usein
persoonallisesti ja moni miettii kukkien alkuperää. Maanviljelijälle sujautetaan
kimppuun mukaan viljantähkiä tai ekologisuutta arvostavalle viedään vain yksi
kotimainen ruusu, jotta vältytään turhalta jätteeltä. Suurenkin kukkalaitteen
voi sitoa kokonaan maatuvista materiaaleista.
Hautajaiskukat kortteineen ja nauhoineen ovat viimeinen tervehdys
vainajalle. Kukkien merkitys hautajaisissa onkin kasvanut muiden rituaalien
vähentyessä.
Blogiteksti
liittyy kuolemasta kertovaan Kohti tuntematonta -näyttelyymme.
Kohti
tuntematonta -näyttely on avoinna 9.10.2019 – 17.4.2020
ti – pe
klo 11 – 18
la – su
klo 11 – 16
Näyttelyymme
on vapaa pääsy
Stella Karlsson
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti