maanantai 23. joulukuuta 2019

Siunauskappelit


Monet vantaalaiset saatellaan haudanlepoon jostain hautausmaittemme neljästä eri siunauskappelista. Evankelis-luterilainen seurakunta on rakentanut näitä erityisesti ruumiin siunaamiseen tarkoitettuja rakennuksia jo 1800-luvulta lähtien. Rakennustyyppinä ne yleistyivät itsenäistymisen ja etenkin sotien jälkeen. Vantaan vanhin siunauskappeli, Ruskeasannan siunauskappeli, on 1920-luvulta, eli lähes satavuotias. Vantaan seurakuntayhtymän omistamien Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan ja Ruskeasannan hautausmaan lisäksi Vantaan alueella sijaitsee Helsingin seurakuntayhtymän omistama Honkanummen hautausmaa siunauskappeleineen. 


Hautaamisen rituaalien kehitys ja rakennustyypin synty

Ennen keskiaikaa kullakin kylä- tai maanviljelysyhteisöllä oli oma kalmistonsa, joka sijaitsi asumusten lähistöllä. Kristinuskon tulo ja 1200-luvun alkuvuosikymmeninä perustettu seurakuntaverkosto muutti hautaamiskulttuuria. Hautaaminen siirtyi tuolloin kirkkotarhoihin tai kirkkojen alle. Vainajan säilyttäminen tapahtui todennäköisesti kotioloissa, josta se sitten surusaatossa kuljetettiin kirkkomaalle hautaan. Kirkon sisälle hautaaminen loppui vähitellen 1700-luvun aikana terveys- ja hajuhaittojen takia. Lopullinen kirkkoon hautaamiskielto astui voimaan keisarillisella määräyksellä 1822. 

Siunauskappeleiden rakentaminen yleistyi terveydenhoito asetuksen voimaan astumisen (1880) jälkeen, joka määräsi, että hautausmaat tuli rakentaa erilleen asutuksesta. Samalla syntyi tarve erilliselle hautaan siunaamiseen tarkoitetulle rakennukselle. Suomen ensimmäiset hautausmaille rakennetut rakennukset olivat vaatimattomia rakennuksia, jotka tarjosivat hieman suojaa säältä hautaan saattamisen aikana ja toimivat samalla hautaamiseen liittyvän tarpeiston varastoina. Arkkitehtoniset tavoitteet tulivat mukaan rakennusten suunnitteluun varsin nopeasti ja niiden suunnittelun tiimoilta onkin usein pidetty arkkitehtuurikilpailuja.  Suurin osa Suomen siunauskappeleista ovat arkkitehdin suunnittelemia, yksilöllisiä rakennuksia ja ne sijaitsevat usein hautausmailla keskeisten kulkureittien päätteenä tai varrella.



Vantaan siunauskappelit

Ruskeasannan hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1887, pian terveydenhuoltoasetuksen voimaan astumisen jälkeen. Kappelin rakentaminen alkoi 1920-luvun puolen välin jälkeen professori Armas Lindgrenin suunnitelmien mukaisesti. Arkkitehtuuriltaan punamullattu, valkoisilla vuorilaudoilla varustettu Ruskeasannan siunauskappeli edustaa kansanomaista klassismia. Ulkonäöllisesti se muistuttaa pientä kirkkoa, mikä oli tavallista siunauskappelirakentamisessa aina 1900-luvun puoliväliin asti, jolloin niiden arkkitehtuuri alkoi enenevissä määrin seuraamaan yleisempiä arkkitehtuurin ihanteita.

Ruskeasannan hautausmaa vihittiin käyttöön vuonna 1887 ja kappeli valmistui 1920-luvulla. Kuva: Lauri Leppänen 1999, VKM.

Seuraavaksi rakennettiin Vantaan alueelle Honkanummen hautausmaan siunauskappeli professori Erik Bryggmanin suunnitelmien mukaan. Edellisten vuosikymmenten kappeleihin verrattuna 1950-luvun kappeleissa oli monipuolisemmin tiloja niin itse ruumiin käsittelyyn liittyen kuin myös hautajaisväen tarpeisiin. Myös Honkanummen hautausmaan kappelin tilaohjelma on monipuolinen. Kappeleita on itse asiassa kaksi, iso ja pieni. Näitä kolmion muotoisia rakennusmassoja yhdistää matala, tasakattoinen rakennuksen osa, johon sijoittuu sakasti, eteinen sekä odotustila. Lisäksi rakennuksessa on kellaritilat, johon sijoittuu muun muassa vainajien näyttötila, ruumishuoneet ja henkilökunnan tiloja. 


Vuonna 1955 valmistuneen Honkanummen siunauskappelin suunnitteli arkkitehti Erik Bryggman. Kuva: Mauno Mannelin 1957, VKM



1970-luvulla Helsingin pitäjän kirkon hautausmaan yhteyteen rakennettiin siunauskappeli arkkitehti Per Björkvallin suunnitelmien mukaan. Rakennus oli sopeutettu kirkonkylän vanhaan rakennuskantaan ja se oli arkkitehtonisesti suhteellisen vaatimaton rakennus. Puurakenteisen kappelin tilat koettiin kuitenkin jo hyvin pian valmistumisen jälkeen epäsopiviksi ja ahtaiksi. Rakennus päätettiin korvata uudella siunauskappelilla. Sen suunnittelusta pidettiin arkkitehtuurikilpailu vuosina 2003-2004. Voittajaksi nousi ehdotus nimeltä ”polku”, jonka oli suunnitellut arkkitehtiylioppilas Anu Puustinen ja arkkitehti Ville Hara. Rakennustyöt pääsivät alkamaan vuonna 2009 ja kappeli vihittiin käyttöön elokuussa 2010. Uuden kappelin arkkitehtuurin kantavina teemoina ovat muurit ja siirtymät eri tilojen välillä. Muureja on niin kappelin ympärillä, kuin erottamassa pieniä pihamaita, johon voidaan siirtyä suoraan siunaustilaisuudesta ja jatkaa matkaa edelleen hautausmaalle. Sisätiloissa on mietitty siunaustilaisuuksien kulkua ruuhkaisin päivinä ja eriytetty tiloja siten, että kukin saattoväki voi olla toimituksen ajan rauhassa. Kappeli palkittiin samana vuonna Vantaan rakentamisen laatupalkinnolla eli Kehäkukka-palkinnolla.


Helsingin pitäjän kirkon siunauskappeli valmistui vuonna 1976 ja sen suunnitteli arkkitehtitoimisto Björkvall-Kunnas. Kappeli purettiin vuonna 2006 ja sen tilalle rakennettu uusi kappeli valmistui vuonna 2010. Kuva kappelista on otettu 1980-luvulla. Kuva: VKM

Blogiteksti liittyy kuolemasta kertovaan Kohti tuntematonta -näyttelyymme.

Kohti tuntematonta -näyttely on avoinna 9.10.2019 – 17.4.2020

ti – pe klo 11 – 18
la – su klo 11 – 16

Näyttelyymme on vapaa pääsy

Susanna Paavola


Ei kommentteja: