perjantai 21. syyskuuta 2018

Voihan piiposliini!

Vantaan kaupunginmuseo tutki kesäkuussa 2018 Hämeenkylän kartanon vanhaa autioitunutta tonttimaata arkeologisten kaivausten avulla. Vanha kartanon paikka sijaitsee nykyisin Kakolanmäen pohjoisrinteellä, Pikkujärven kosteikkoalueen vieressä. Kartanon käyttöaikana Pikkujärvi on vielä ollut järvi. Tutkimukset rahoitti Vantaan historiatoimikunta.

Kesän 2018 kenttätöitä Tavastkullassa.
Kuva: Riikka Väisänen / VKM
Nykyinen Hämeenkylän kartano sijaitsee tästä vanhasta Tavastkullan rusthollin tonttimaasta noin kilometrin lounaaseen, Kehä III eteläpuolella. Ei ole aivan täyttä varmuutta siitä, milloin kartano on siirtynyt nykyiselle paikalleen. Vielä vuoden 1749 karttaan se on merkitty vanhalle paikalleen Kakolanmäelle. Nykyiset kiviset Engelin suunnittelemat päärakennukset ovat valmistuneet 1820–1830-luvuilla. Vanha tonttimaa on siis todennäköisesti autioitunut joskus 1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa tai 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Tähän viittaavat myös muutamat kaivausten aikana tehdyt löydöt: kolme 1800-luvun alkupuolelle ajoittuvaa venäläistä kopeekkaa, ruotsalainen ¼ killinki vuodelta 1806 sekä tiili, jossa on vuosiluku 1793. Selvästi alueella on ollut jonkunlaista toimintaa vielä 1800-luvun alkuvuosikymmeninä.

Tavaskullasta löytynyt tiili (KM41556:1417).
Kuva: Antti Yrjönen / VKM
Kaivausten tarkoituksena oli saada tietoa kartanon arkielämästä 1500–1700-luvuilla. Historiallisten lähteiden mukaan tonttimaalla olisi ollut asutusta ainakin 1500-luvun lopulta asti, jolloin Tavastkullan säteri perustettiin. Mahdollisesti paikalla on voinut olla myös tätä vanhempaa asutusta, koska keskiajalla ennen kartanon perustamista on alueella voinut sijaita talonpoikaistila, jonka maat lopulta yhdistettiin osaksi kartanoa. Löytöjen perusteella kaivausten aikana tutkitut maakerrokset ja rakenteet ajoittuivat kuitenkin kartanon viimeisimpään käyttöaikaan, 1700-luvun lopulle ja 1800-luvulle. Tätä vanhempaa asutusta ei vielä kesän kenttätöiden aikana saatu paikallistettua.

Tuttuun tapaan valtaosa kaivausten löytömateriaalista muodostui keraamisten astioiden paloista. Kuten oli ollut kaupunginmuseon aikaisemmilla keskiajalle ja uuden ajan alkuun ajoittuvilla tutkimuskohteilla Gubbackassa, Mårtensbyssä ja Kirkonkylässä, myös Tavastkullassa olivat sekä punasavi- ja kivisavikeramiikka että fajanssi hyvin edustettuina. Mutta 1700-luvun puolivälin jälkeen ilmestyi uusi keramiikkatyyppi, piiposliini, jota alettiin valmistaa Englannissa. Piiposliini mullisti keramiikan tuotannon, kun pystyttiin valmistamaan massatuotantona fajanssia vahvempaa ja halvempaa keramiikkaa. Tavastkullan 1700-luvun lopulle ja 1800-luvun alkuun ajoittuva löytömateriaali pakotti meidät tutustumaan tarkemmin tähän tälle ajanjaksolle hyvin tyypilliseen keramiikkatyyppiin, jonka aikaisemmin oli pystynyt sivuuttamaan vain yksittäisillä maininnoilla modernimpina löytöinä vanhemman seassa. Nyt valtaosa keramiikkamateriaalistamme koostui siitä.

Pieni bolus-koristeinen punasavivati tai -lautanen (KM41556:657).
Kuva: Antti Yrjönen / VKM
Pikaisen vilkaisun kirjallisuuteen ja internetin ihmeelliseen maailmaan jälkeen totesimme, että termin piiposliini sisälle mahtuikin montaa eri tyyppiä, joita oli valmistettu eri aikoina 1700-luvun puolesta välistä lähtien. Lisäksi erot näiden erilaisten piiposliinien välillä olivat pieniä ja liukuvia kun ne jatkuvasti muuttuivat erilaisten tyyppien kehittyessä toinen toisensa perään. Näitä olivat mm. ”creamware”, ”pearlware”, ”queensware”, ”whiteware”, ”ironstone” tai ”stone china” – ja oli sekä maalaamattomia että käsin maalattuja astioita, kohokoristelua, siirtokuvakoristelua, ja sitäkin montaa eri väriä. Ja sitten oli vielä posliinit; varsinainen kova posliini ja niin sanottu pehmeä posliini, tai ”bone china”. Ei ihme, että astioiden paloja tuijotellessa meinasi välillä mennä sekaisin, että mitä mikäkin oli, ja miten erottaa ne toisistaan – varsinkin kun palojen pieni koko ei aina helpottanut tunnistusta, ja kun kuulemma niitä oli muutenkin vaikea erottaa toisistaan arkeologisessa materiaalissa. Erilaiset koristelutavat vaikuttivatkin helpommalta tavalta lähestyä asiaa.

Tavastkullasta löytyneitä eri tavalla koristeltuja piiposliiniastioiden paloja.
Kuva: Antti Yrjönen / VKM
Kaikesta uudesta informaatiotulvasta huolimatta onnistuimme tunnistamaan ainakin muutamia varhaisimman piiposliinityypin eli ”creamwaren” paloja. Ne ovat väriltään kellertäviä ja usein maalaamattomia. Usein niissä oli reunareliefikoristelua. Tunnistimme myös niin sanotun ”pearlwaren” paloja, jotka pystyttiin erottamaan hieman sinertävän lasitteensa perusteella. Sinertävä väri tuli lasitteeseen lisätystä koboltista. Yrityksenä oli tuottaa mahdollisimman tarkka vastine kiinalaiselle tuontiposliinille. Tavastkullan astian paloissa oli sekä sinisellä, mustalla, ruskealla, violetilla, vihreällä ja punaisella tehtyä siirtokuvakoristelua. 1700-luvun loppupuolella varhaisimmat siirtokuvat olivat joko sinisellä tai mustalla tehtyjä. 1800-luvun alkupuolella väriskaala laajentui ja esimerkiksi vihreä väri tuli käyttöön 1820-luvulta lähtien. Posliinin ja piiposliinin myötä astiamuodotkin lisääntyivät ja syntyi varsinaisia astiastoja. Myös Tavastkullan kaivauksissa löydettiin perinteisempien patojen, kulhojen, kannujen ja vatien lisäksi paloja esimerkiksi lautasista, kahvi- ja teekupeista, sekä kastikekaatimista. Kaivauksien aikana löytyi piiposliinin lisäksi myös varsinaisten posliiniastioiden paloja, joista osa oli mahdollisesti kiinalaista tuontia, mutta osa saattoi olla jo 1700-luvun eurooppalaista valmistustakin. Tähän viittaisi ainakin ns. ”saksalaiset kukat” aihe, jota maalattiin astioiden koristeeksi valmistuksen alettua Euroopassa, ja kun ei enää haluttu vain kopioida itämaisia kukka-aiheita.

Vasemmalla kiinalaisen tuontiposliinin paloja, ja oikealla todennäköisesti sen eurooppalaisia vastineita.
Kuva: Antti Yrjönen / VKM
Uusi opittu piiposliini-informaatio mielessä oli pakko kurkistaa myös kaupunginmuseon aikaisempien tutkimuskohteiden löytöjä, varsinkin Kirkonkylän ja Mårtensbyn koekuopista ja pintakerroksista löytyneitä keramiikan paloja, jotka voisivat ajoittua samaan aikaan Tavastkullan löytöjen kanssa. Ja totta tosiaan, niistä oli löytynyt hyvin samankaltaisia piiposliini- ja posliiniastioiden paloja – jotkut voisivat olla jopa samoista astiastoista kuin kartanon pöytään katetut. Vanhemman keskiaikaisen ja uuden ajan alun keramiikan lisäksi Vantaan tutkimuskohteet antavat siis loistavan vertailumateriaalin myös uudemmalle keramiikalle, jos joku tutkija joskus sellaisesta kiinnostuu!

Riikka Väisänen

1 kommentti:

Risto Paumo kirjoitti...

Upea kaivauskohde ja historiallisia esineitä noussut.Hyvä kirjoitus ja kuvat.Tuonne vain uudestaan kaivauksille ja uusia löytöjä ylös.